”Oli hienoa osallistua suklaan tekoon”

Teksti ja kuvat: Heini Saraste

 

Hadel Mohammed Mova

 

– Olen ollut aina älyllisesti suuntautunut, mutta nyt sain kosketuksen käsillä tehtävään työhön. Se oli todella jännittävää. Erityisesti hienoa oli se, että sain suklaaprojektissa ystävyyssuhteita, jotka kestävät varmasti lävitse koko elämän, kertoo kaksinkertainen pakolainen Hadel Mohammed Mova, 27.

Hadel osallsitui Abilis-säätiön rahoittamaan suklaanvalmistusprojektiin Al Au Helwelin leirillä eteläisessä Libanonissa. Kun kysyn leirin olosuhteista, Hadel huokaisee.

– Hyvin vaarallista, kaikille, mutta erityisesti meille sokeille. Ja myös meille naisille.

Hadel on viisilapsisen sisarussarjan esikoinen. Kolme perheen tyttäristä on sokeita ja vain yksi näkevä.

– Me olemme alituisessa vaarassa pudota tai loukata itsemme kuoppien tai sirpaleitten takia, Hadel kertoo.

Lisäksi uhkana on väkivalta ja seksuaalinen hyväksikäyttö. Leiriä on myös useaan otteeseen myös pommitettu.

Perheessä arvostetaan koulutusta

Hadel tulee syvästi uskonnollisesta kodista jossa arvostetaan myös koulutusta. Nuori nainen itse on opiskellut englantia Damaskuksen yliopistossa, ennen kuin sota katkaisi suunnitelmat. Päämääränä olisi ollut valmistua opettajaksi ja keskittyä erityisesti sokeitten opettamiseen.

Hadel perheineen pakeni Syyriasta Yourmoulen 100 000 palestiinalaisen pakolaisen leiriltä. Yourmoule on perinteinen palestiinalaisleiri, jolla on jo pitkä historia. Parhaimpina päivinään se muistutti tavallista pikkukaupunkia sairaaloineen ja kouluineen.

– Halusin opettajaksi ja perheen, silloin kun oli vielä rauha.

Sota murskasi nuoren naisen unelmat. Ensin tuhoutui koti leirissä, sitten melkein koko leiri.
Alkoi perheen pakomatka. Uudessa leirissä Libanonin puolella olosuhteet ovat karmeat.

Abiliksen projekti oli kurkistus ulos

 

Kahdeksanhenkinen perhe asuu pienen pienessä huoneessa, isällä ei ole työtä eikä tyttärillä mitään mahdollisuuksia opiskeluun. Juuri siksi Hadel on innoissaan suklaaprojektista. Se tarjosi edes jonkinlaista toivoa ja mahdollisuuden lähteä ulos kodin seinien sisäpuolelta.

Juuri nyt Hadel haaveilee pääsevänsä vapaaehtoistyöntekijäksi johonkin vammaisprojektiin.

– Sota tekee meitä lisää, meikäläisiä, vammaisia, hän sanoo.

– Mutta olen oivaltanut, että voimme auttaa toinen toisiamme. Vain sokea tietää, miltä tuntuu olla sokea.

Entä haaveet avioliitosta? Hadel hymyilee. Tämä lehti ilmestyy Suomessa. Hän voi kertoa salaisuuden.

– Rakastuin poikaan ja tapasin hänet muutaman kerran. Hän ei kuitenkaan kunnioittanut minua tarpeeksi. Juttu päättyi siihen.

– Isä ja äiti tuskin lukevat tätä lehteä, hän hymyilee suloisesti.