Aynalemista tuli yrittäjä

Liikuntavammainen Aynalem Tsegaew on kotoisin Etiopian maaseudulta ja hän tuli kaupunkiin töihin ollessaan vain 7-vuotias. Hän ansaitsi elantonsa kotitöillä ja tekemällä ruokaa. Sitten työnantaja raiskasi hänet.

Aynalem ei pitkään aikaan kertonut asiasta kenellekään. Kun hän tuli ensimmäisen kerran vammaisjärjestö EWDNA:n, hän oli erittäin hiljainen ja kuunteli mieluummin toisia osallistujia kahviseremonioiden aikana. Ajan mittaan hän kuitenkin oppi, että muillakin naisilla on samankaltaisia tarinoita, alkoi avautua ja saada ystäviä.

– Ajattelin ennen, että vammani on ongelma ja häpesin sitä.

Ryhmässä Aynalem kertoi kokemuksistaan. Hän koki, että yksi syy hänen kohtaamaansa väkivaltaan oli taloudellinen riippuvaisuus muista. Toistuvan neuvonnan ja tuen kautta Aynalem oppi, että hänkin voi elää itsenäistä elämää. Vapaaehtoisen tuen avulla hän perusti oman perinteisten kankaiden valmistusyrityksensä. Nyt hän on onnellinen ja voimaantunut nainen. Ilman kahviseremonioita ja EWDNA:n tukea tämä ei olisi mahdollista.

Kummina tuet Kynnyksen Etiopian ja Keski-Aasian vammaisia kumppaneita. Tuellasi he saavat mahdollisuuksia itsenäiseen elämään. Tule kummiksi!

Kuvassa nainen neuloo koristeellista kangasta

 

Kylässä Bosnia-Hertsegovinassa

Ilmassa on pistävä savun haju, kuten kaikkialla Bosnia-Hertsegovinassa, jossa taloja lämmitetään puulla tai koksilla. Savu saa maiseman näyttämään pehmeältä ja kuvauksellisen kauniilta. Ajamme Tuzlan kaupungista pieneen lähikylään, johon meidät on kutsuttu tapaamaan vammaisjärjestö IC Lotoksen nuorta aktiivia tai aktivistia, kuten he itseään kutsuvat.

Vanha pakettiauto jaksaa puskea vielä jyrkän mäen päälle, jossa Eminan, 23, ja hänen veljensä sekä vanhempiensa talo sijaitsee. Muiden ihastellessa idyllistä kylämaisemaa, mietin, kuinkahan päästä turvallisesti sisälle taloon, jonne nousevat jyrkät, kaiteettomat portaat ja miten ihmeessä Emina pyörätuolinkäyttäjänä pääsee kotiinsa. Tässä maassa yksikään vammainen ei selviä itsenäisesti, se on käynyt matkan aikana selväksi.

Emina istuu pienessä olohuoneessa sohvalla, jossa hän viettää päivänsä. Hänellä ei ole sisäkäyttöön sopivaa pyörätuolia. Meille vieraille tarjotaan vahvaa turkkilaista kahvia ja suklaaleivoksia. Äiti on selkeästi tämän kodin henki ja Eminan apu ja tuki kaikessa. Kun kysyn, missä Emina kävi koulunsa, käy ilmi ettei hän koskaan päässyt kouluun! Kylän koulu, joka sijaitsee vain muutaman kilometrin päässä, ei suostunut ottamaan häntä oppilaakseen: ei edes niin että äiti olisi toiminut avustajana. Koulu ei halunnut ottaa Eminan tilanteesta minkäänlaista vastuuta. Tuntuu uskomattomalta, että Euroopassa 2000-luvulla tällainen syrjintä on mahdollista.

Nuori nainen on oppinut itse ne opit ja taidot, joita elämässään kokee tarvitsevansa, mutta tunne siitä, että on jäänyt jostain paitsi, on jäänyt jonnekin mielen perukoille. Mietin ettei mikään korvaa lapselle koulun tuomia kokemuksia ja lasten keskinäistä yhdessä olemista, leikkiä ja oppimista. Eminan lapsuus on mennyt oman kodin seinien sisällä.

Kuusi vuotta sitten IC Lotos teki selvitystä alueen nuorista vammaisista ja löysi Eminan. Lotoksen avustuksella teini-ikäinen nuori nainen pääsi ensimmäistä kertaa elämässään kouluun ja suoritti kaksi luokkaa. Hän kävi myös IT-akatemiaa.

Viime vuosina Emina on ollut mukana aktiivisesti Lotoksen toiminnassa ja osallistunut erityisesti nuorille vammaisille suunnattuihin koulutuksiin ja vertaisryhmätoimintaan. Hän on saanut toiminnan myötä uusia ystäviä ja toimii myös mentorina, vertaistukijana, toisille. Lotokseen Emina suhtautuu kuin perheeseen ja se näkyy myös meille vieraille siinä, miten lämpimät välit Lotoksen autonkuljettajalla Samirilla näyttää olevan koko perheen kanssa. Lotoksen autonkuljettaja on korvaamaton henkilö Tuzlan alueen vammaisille. Ilman häntä vaikeasti liikkuvat vammaiset eivät pääsisi osallistumaan Lotoksen toimintaan ja koulutuksiin.

Emina haaveilee psykologin työstä; mentorina toimiminen on antanut hänelle itsevarmuutta ja tarkoituksellisuutta elämään. Haaveisiin kuuluu myös itsenäinen asuminen ja itsenäisempi elämä ylipäätänsä. Se ei kuitenkaan onnistu ilman sopivampaa asuntoa ja henkilökohtaista avustajaa. Niin taloudellisia, rakenteellisia kuin asenteellisiakin esteitä tuntuu olevan tässä maassa loputtoman paljon. Onneksi on näitä nuoria rohkeita aktivisteja, jotka haluavat muuttaa maansa yhteiskunnan rakenteita, politiikkaa ja asenteita! Kaikki on mahdollista, toteaa Emina keskustelumme lopuksi, kuin tiivistäen oman elämänmottonsa.

Teksti: Eija Rautakorpi, Kynnyksen kehitysyhteistyökoordinaattori

Kynnys on tukenut vammaisjärjestö IC Lotosta kehitysyhteistyöhankkeessa Ihmisoikeuksien ja vammaisten itsenäisen elämän tukeminen Länsi-Balkanilla” vuosina 2017-2021. Hanketyö jatkuu Bosnia-Hertsegovinassa vielä vuoden 2024 loppuun. Uusi hanke kohdistuu vammaisten naisten aseman vahvistamiseen sekä syrjinnän ja väkivallan ehkäisyyn.

Kummina tuet Kynnyksen vammaisia kumppaneita. Tuellasi he saavat mahdollisuuksia itsenäiseen elämään. Tule kummiksi!

 

Punatukkainen nainen istuu sohvalla kissa sylissään.
Kuva: Liisa Huima. Emina Hatemić kotonaan Donja Oharovican kylässä. Eminaa haastattelivat Eija Rautakorpi ja Veera Pensala.

Kanykei on ylpeä itsenäistymisestään

Kirgisialainen Kanykei Sadykova kertoo vammaisuudesta, naiseudesta ja kotoa lähtemisestä

Kanykei Sadykova syntyi vuonna 1989. Hänellä on CP-vamma. Kanykei on suuren perheen kuudes lapsi. Tällä hetkellä hän opiskelee, sillä ei koskaan saanut kunnon koulutusta. Lisäksi Kanykei osallistuu vammaisjärjestötoimintaan ja on myös aktivisti.

– Minusta tuli aktivisti joskus vuoden 2013 tienoilla.  Upea ystäväni Nestan tutustutti minut järjestötoimintaan, valitettavasti hän menehtyi myöhemmin. Nestan ja Ukei Muratalieva järjestivät vammaisten naisten potentiaalia kasvattavan projektin, jossa teimme esimerkiksi käsitöitä. Kun Nestan oli kuollut, aloin työskennellä Nazik-Kyz nimisessä järjestössä. Sitten tutustuin Ravenstvon toimintaan. Osallistuin moniin koulutuksiin ja aloin ymmärtää seksuaalioikeuksia sekä muita vammaisten oikeuksia.

Osallistuttuaan itsenäiseen elämän koulutukseen tuolloin 28-vuotias ja hyvin uskonnollinen Kanykei päätti muuttaa elämänsä täysin. Hän lähti kotoaan elääkseen itsenäistä elämää perheensä vastustuksesta huolimatta. Hän vuokrasi asunnon Bishkekistä 200 somilla (23 dollaria) vaikka hänen eläkkeensä on vain 500 somia. Kanykei on hyvin ylpeä saavutuksestaan.

Ravenstvon ansiosta Kanykei on nyt hyvin aktiivinen. Hän on ollut mukana esimerkiksi edistämässä YK:n vammaissopimuksen ratifiointia ja allekirjoitusta maassaan. Hän tulee toimeen käsitöillä. Hiljattain hän osallistui myös Ravenstvon kokkikursseille.

– Olen aina rakastanut ruuanlaittoa. Kursseilta valmistuttuani ryhdyin pohtimaan omaa ravintolatoimintaa. Sellaista, jossa vammaiset naiset voisivat valmistaa ja myydä pullia ja piirakoita. Kunhan toiminta kehittyy tarpeeksi pitkälle, voisin tienata elantoni sillä, Kanykei suunnittelee.

Kummina tuet Kynnyksen Etiopian ja Keski-Aasian vammaisia kumppaneita. Tuellasi he saavat mahdollisuuksia itsenäiseen elämään. Tule kummiksi!

Hymyilevä nainen, jolla on päässään vaaleanpunainen huivi.
Kanykei Sadykova

 

Kesäleireillä Keski-Aasiassa

Sekä Tadzikistanissa että Kirgisiassa järjestettiin hankekumppaniemme toimesta tänä kesänä viikon pituiset kesäleirit vammaisille naisille koronan hellitettyä. Kirgisiassa 23 ja Tadzikistanissa 24 naista (ja muutama mies!) oppivat mm. vammaisuuden käsitteestä, vammaisten ihmisten oikeuksista, seksuaalioikeuksista ja itsemääräämisoikeudesta, johtajuudesta ja itsenäisen elämän filosofiasta.

Asiaohjelman lisäksi iltaisin leireillä kuunneltiin musiikkia ja tanssittiin, katseltiin yhdessä elokuvia ja oltiin uima-altaalla. Monille kesäleirien osallistujista leirit ovat käänteentekeviä kokemuksia elämässä.

kuvassa kaksi huivipäistä naista ottaa selfietä
Kuvassa poseeraavat Muslima (vas.) ja Salomat, Ishtirok-järjestön työntekijät Tadzikistanista.
Kummina tuet Kynnyksen Etiopian ja Keski-Aasian vammaisia kumppaneita. Tuellasi he saavat mahdollisuuksia itsenäiseen elämään. Tule kummiksi!

Etiopiassa käynnistyy naisten taidekerho

Kuvassa on maalaus kolmesta naisesta

Teksti: Veera Pensala

Terveiset hankkeistamme koronan keskeltä!

Vuosi 2020 alkoi hienosti ja normaalisti Etiopiassa ja Keski-Aasiassa, kunnes huhtikuussa korona saavutti myös meidän hankemaamme ja eristi työntekijämme koteihin etätöihin. Samalla moni hankeaktiviteetti meni katkolle. Nyt syksyllä on taas onneksi pystytty käynnistämään hanketoimintoja jo varsin normaalisti, vaikka joitakin rajoituksia on vielä voimassa.

Syksyn 2020 aikana käynnistetään EWDNAn toimistolla Addis Abebassa naisten taidekerho. Erilaista kerhotoimintaa on pitkään toivottu ja toimisto vastaa nyt kysyntään avaamalla taidekerhon jäsenilleen. Kerhotoiminta on samalla myös vertaistuki-toimintaa, mikä on yksi hankkeittemme tärkeimpiä toimintatapoja. Yhteinen puuhailu, juttelu, tutustuminen ja yhdessäolo  rohkaisee ja antaa voimia eteenpäin.

Kummina tuet Kynnyksen Etiopian ja Keski-Aasian vammaisia kumppaneita. Tuellasi he saavat mahdollisuuksia itsenäiseen elämään. Tule kummiksi! 

Vammaisuus ei saa olla este seksuaalioikeuksien toteutumiselle 

Teksti: Sanna Kotiranta

Kuva: Veera Pensala

Meidän tulee itse puhua itsemme puolesta. Muuten meitä ei huomioida.” Sanjiya Shrestha, vertaiskouluttaja, Nepal 

Sanjiya Shrestha tekee mallintöitä, tanssii, osallistuu lyhytelokuvan tekemiseen, opiskelee ja haluaa auttaa muita. Hän on myös sokea. Se ei kuitenkaan estä häntä tekemästä kaikkea haluamaansa. Sanjiya on myös vertaiskouluttaja, joka puhuu avoimesti seksuaalisuuteen liittyvistä asioista. Sanjiya osallistui Nepalin perhesuunnittelujärjestön koulutukseen seksuaaliterveydestä ja -oikeuksista.  

Sanjiya kertoo, että aluksi vertaisryhmissä oli vaikeaa puhua seksuaalisuuteen liittyvistä asioista, koska mukana oli myös miehiä. Hän kuitenkin ymmärsi nopeasti, että näistä asioista on keskusteltava ja koulutuksen käyneenä hän myös tiesi mistä puhuu. Hän kertoo, että suurin muutos on siinä, miten seksuaalisuudesta uskaltaa puhua vapaasti. Nyt hän kannustaa myös muita puhumaan asioista tai kertomaan niistä kaverille, joka voisi auttaa 

Vertaisryhmissä on keskusteltu erityisesti siitä, miten seksuaalisuuteen liittyvistä asioista pitää kommunikoida ja miten voi varmistaa, että jokaisen ihmisen, myös vammaisten ihmisten, seksuaalioikeudet toteutuvat.  Se, että asioista puhutaan, rikkoo vammaisuuteen ja seksuaalisuuteen liittyviä tabuja.  

Sanjiya kertoo esimerkkien avulla, kuinka haastavaa vammaisen ihmisen voi olla saada tarvitsemaansa seksuaaliterveyspalvelua. Matkalla voi olla monta hankaluutta, jotka estävät vammaisen ihmisen seksuaalioikeuksien toteutumisen. On muistettava, että jokaisen ihmisen seksuaalioikeuksiin kuuluu mahdollisuus saada seksuaaliterveyspalveluita.   

Ensin vammaisen ihmisen on itse tiedostettava ja uskottava, että hänelle kuuluvat samanlaiset oikeudet terveyspalveluihin kuin muillekin. Sen jälkeen perheen ja läheisten on tuettava vammaisen ihmisen omaa päätöstä hakeutua palvelujen pariin. Kolmanneksi haasteita voi myös olla terveyspalveluiden tilojen esteellisyydessä. Mikäli palvelussa ei ole huomioitu esteettömyyttä eikä erilaisia vammoja, voi esimerkiksi näkövammaisen ihmisen olla hankala löytää oikeaan vastaanottohuoneeseen. Joku toinen asiakas ei ehkä saa oikeaa palvelua kommunikaatiohaasteiden takia. Myös hoitohenkilökunnan asenteet vammaisten ihmisten seksuaalisuutta kohtaan voivat olla kielteisiä, jolloin vammaisille ihmisille ei tarjota heille kuuluvia palveluja. 

Sanjiya Shrestha

Minkään tällaisen ei tulisi olla este vammaisten ihmisten seksuaalioikeuksien toteutumiselle. On tärkeää, että vammaisten ihmisten seksuaalisuudesta ja heidän oikeuksistaan puhutaan. Seksuaalioikeudet kuuluvat kaikille eikä vammaisuus saa olla este niiden toteutumiselle.  

Muistan yhden tapauksen, jossa kuuro nainen halusi saada abortin, mutta kommunikaatio-ongelmien vuoksi hänelle ei tehty aborttia vaan hän joutui synnyttämään lapsenSanjiya kertoo. 

 Vammaiset ihmiset joutuvat elämänsä aikana kohtaamaan syrjintää ja kielteisiä asenteita monella elämänalueella. Heitä ei usein nähdä seksuaalisina ihmisinä, heille ei tarjota seksuaalikasvatusta tai seksuaaliterveyspalveluja. Heitä ei myöskään aina pidetä toivottuina kumppaneina tai heidän ei uskota kykenevän vanhemmuuteen. 

Seksuaalisuus on monessa maassa tabu, samoin kuin vammaisuus. Vammaiset ihmiset kokevat siis moninkertaisesti haasteita liittyen seksuaalisuuteensa. Seksuaalioikeudet kuuluvat kuitenkin meille jokaiselle. On silmiä avaavaa oivaltaa, miten monta kompastuskiveä vammaisella ihmisellä voi olla, kun hän tarvitsee seksuaaliterveyspalveluja. 

Kummina tuet Kynnyksen Etiopian ja Keski-Aasian vammaisia kumppaneita. Tuellasi he saavat mahdollisuuksia itsenäiseen elämään. Tule kummiksi! 

 

 

 

 

 

 

 

Kapuamisen aattona vatsassa nipistää

Teksti ja kuva: Heini Saraste 

Juuri näinä päivinä kahdenkymmenenkahden hengen joukko kehitysyhteistyöstä kiinnostuneita treenanneita naisia sekä pari miestä on matkalla kohti Addis Abebaa ja huimaa seikkailua 

Perillä odottavat jännittävät 12 päivää: tutustumista Kynnyksen ja Abiliksen kehitysyhteistyökohteisiin ja sitten edessä kiipeäminen Ras Dashenille, Etiopian korkeimmalle 4550 metriä korkealle vuorelle. 

– Voi kauhistus, huokaa puhelimessa vähän ennen matkaa Mervi Leivo, yksi matkalle osallistujista. 

– Olen aina ollut liikuntafriikki, mutta silti täytyy tunnustaa, että kauhu valtaa välillä mielen, kun seuraan Kapuan sivuilta, miten matkakumppanini kohottavat kuntoaan.  Olo on ristiriitainen. Sillä silti on aivan upea lähteä! 

Kymmenen päivää kestävän kipuamisen aikana nukutaan teltassa, ihaillaan sanoinkuvaamattoman ihania maisemia, varmasti myös itketään ja nauretaan paljon sekä tietysti tutustutaan perusteellisesti sekä ryhmän muihin jäseniin että Etiopiaan. 

Motivoituneita rahanhankkijoita 

Kapualaiset ovat hankkineet rahaa Kynnyksen kehitysyhteistyöhankkeisiin, kuka järjestämällä konsertteja, kuka myyjäisillä, kuka lakun myynnillä, kuka yrityslahjoituksilla. Summan kokoon saaminen on loppujen lopuksi työn takana, mutta se myös sitouttaa. 

Hieno esimerkki on Mervin mielestä espoolainen Lea God. Lea teki kotisiivouksia, puutarhatöitä toisten pihoissa ja leipoi saaristolaisleipää myytäväksi. Yhdessä Mervi ja Lea järjestivät myös lounaan Väestöliiton tiloissa. Lea on jo saanut rahat kokoon, Mervi on vielä vaiheessa. Toisaalta jokainen euro on tervetullut ja tärkeintä on nähdä läheltä, mitä ruohonjuuritasolla tapahtuu.  

Merviä kiinnostavat suuresti Kynnyksen ja Abiliksen kehitysyhteistyöhankkeet eli vammaisten naisten elämän haasteet kaikkineen. Paikallisen vammaisten naisten järjestö on tehnyt Kynnyksen ja Abiliksen kanssa yhteistyötä pitkään.  

Suomalaiset kapuajat pääsevät tapaamaan naisia heidän omalle talolleen sekä ehkä myös heidän kodeissaan. Juuri tätä hanketta muun muassa kapualaiset myös rahoittavat. EWDNA –niminen vammaisten naisten järjestö järjestää muun muassa naisten keskinäistä vertaistukea, ravintotietoutta ja yrittäjäkoulutusta. 

Mervi haluaa tietää, miten kehitysapu konkreettisesti vaikuttaa naisten elämään.  

Rohkeita ja hyviä ihmisiä 

Pohjoisessa Gondarissa tutustutaan ylipiston hankkeisiin ja vammaisiin opiskelijoihin.  

Kynnyshän käynnisti noin kymmenen vuotta sitten hankkeen vammaisten opiskelijoitten tukemiseksi ensin Addisissa sekä myöhemmin Hawasassa ja Gondarissa. Silloin mukana vielä oli Kalle Könkkölä ja tietysti Tuomas Tuure, jotka aloittivat yhteistyön.  Sitä jatkoi ansiokkaasti Mina Mojtahedi ja nyt on mukana myös Amu Urhonen.

Mervissä on aina elänyt sisällä myös maailmanparantaja.  

– Emme elä vain itsellemme vaan elämme yhteisessä maailmassa, hän pohtii. 

Työssään SPR:ssä sekä myöhemmin kansainvälisten työleirien järjestäjänä hän on nähnyt erilaista elämää esimerkiksi Filippiineillä ja Etelä-Koreassa. Etiopiassa hän ei ole koskaan käynyt. Koko maanosa kiinnostaa kovin.  

Mukaan matkalle lähtee myös Kynnyksen kehitysyhteistyöasiantuntija Veera Pensala, joka on seurannut kapualaisten valmistautumista matkaan. 

– Kyseessä ovat rohkeat, ennakkoluulottomat ja syvästi motivoituneet ihmiset, jotka oikeasti haluavat tehdä hyvää. He ovat kaikki kiireisiä ja usein perheellisiä, työelämässä mukana olevia ihmisiä, mutta silti he ovat vuoden aikana käyttäneet valtavasti aikaansa rahan hankintaan. Arvostan heitä kaikkia suuresti, sanoo Pensala. 

Mervi Leivo