Madina haluaa auttaa muita naisia

Tadžikistanilainen Madina Dangharan kaupungista osallistui kumppanimme vammaisjärjestö Ishtirokin itsenäisen elämän koulutuksiin. Koulutukset muuttivat hänen elämänsä. Nyt hän uskoo, ettei vammautuminen ole este aktiiviselle elämälle tai muiden Dangharan vammaisten naisten ja tyttöjen voimaannuttamiselle.

Madina kertoo haluavansa, ettei hänessä aina katsottaisi vain vammaa. Hän toivoo, että yhteiskunta näkee hänet sellaisena kuin hän on: kauniina ja lempeänä naisena, joka voi antaa merkittävän panoksensa yhteiskunnan kehitykseen.

Kummina tuet Kynnyksen Etiopian ja Keski-Aasian vammaisia kumppaneita. Tuellasi he saavat mahdollisuuksia itsenäiseen elämään. Tule kummiksi!

Kuvassa pitkätukkainen nainen katsoo suoraan kameraan
Madina

Sitora johtaa omaa järjestöään

Sitora Kurbonova johtaa Safoi Konibodom -järjestöä Sughdin alueella.  Hän osallistui pitkään säännöllisesti vammaisjärjestö Ishtirokin hankkeisiin. Kokemustensa seurauksena hän perusti oman kansalaisjärjestön yhdessä muiden vammaisten ihmisten kanssa ja on jatkanut menestyksekästä työtä sen johdossa.

Sitora osallistuu edelleen myös vammaisten naisliikkeen toiminnan laajempaan kehittämiseen Tadžikistanissa. Vammaisille naisille ja tytöille räätälöimissään koulutuksissa hän hyödyntää esimerkiksi Kynnykseltä ja sen kumppanijärjestöiltä saatuja oppeja.

Kummina tuet Kynnyksen Etiopian ja Keski-Aasian vammaisia kumppaneita. Tuellasi he saavat mahdollisuuksia itsenäiseen elämään. Tule kummiksi!

Nainen liila takki päällään istuu pyörätuolissa ja katsoo kameraan
Sitora Kurbonova.

Gulnur Turapova on Kirgisian ensimmäinen pyörätuolia käyttävä opettaja

Gulnur oli yksi vammaisten naisten järjestyksessään 7. itsenäisen elämän leirin osallistujista Kirgisiassa. Hän on 41-vuotias kolmen lapsen äiti ja koulutukseltaan biologi. Hän halvaantui onnettomuudessa vuonna 2017.

Gulnur kertoi leirillä, miten onnettomuus oli täysin muuttanut hänen ja hänen perheensä elämän. Hän ei kuitenkaan aiokonut luovuttaa.

– Tapasin Gulmiran Ravenstvo-järjestöstä vuonna 2018 toisen upean naisen Gulzarin kautta. Tapasimme hotellissa Bishkekissä, jossa Ravenstvo järjesti koulutusta vammaisille naisille. Osallistuin itse siellä ihan toiseen tilaisuuteen, mutta tapaamisen myötä sain kutsun itsenäisen elämän koulutukseen selkäydinvammaisille naisille. Sitten Gulmira kutsui minut myös vammaisten naisten kesäleirille Issyk-Kul -järven rannalle. Siellä järjestettiin koulutusta, opimme vammaisuuden käsitteestä ja tietenkin meillä oli hauskaa yhdessä.  Leirillä oli elämääni suuri vaikutus.

Opittuaan leirillä oikeuksistaan Gulnur uskalsi hakea opettajan virkaa koulusta Narynin kaupungissa. Kuukausien taistelun ja järjestelyjen jälkeen hän sai paikan!

– Totta kai koulun johto oli ensin aivan järkyttynyt, eikä voinut kuvitellakaan minua opettamassa. He vastustivat asiaa loppuun saakka, eivätkä uskoneet, että opettaja voisi käyttää pyörätuolia. Vetosin YK:n vammaissopimukseen ja lopulta oikeuksiani ja minua kunnioitettiin. Itse vammainen asianajaja Tolkunbek Isakov auttoi minua tapauksen käsittelyssä.

Gulnur aloitti työnsä etänä koronan vuoksi. Syyskuussa hänet kutsuttiin myös lukioon luennoimaan tietokoneohjelmoinnista ja vieraista kielistä. Hän on lisäksi perustanut Nukura-säätiön ja toivoo voivansa jatkaa työtä vammaisten ihmisten hyväksi.

Kummina tuet Kynnyksen Etiopian ja Keski-Aasian vammaisia kumppaneita. Tuellasi he saavat mahdollisuuksia itsenäiseen elämään. Tule kummiksi!

hymyilevä nainen keltaisessa hupparissa
Gulnur Turapova

 

Apua koronan aikaan

Vuorimaisema Kazkstanista.

Kirgisiassa ja Kazakstanissa yhteiskunnat menivät monen Euroopan maan lailla keväällä kiinni. Tämä aiheutti hankkeemme vammaisille naisille ongelmia, sillä julkisen liikenteen lopetettua toimintansa avustajat eivät päässeet työpaikoilleen naisten koteihin.

Hankkeessamme toimitettiin ruoka-apua naisille sekä annettiin puhelimitse neuvontaa ja psykososiaalista tukea. Ravenstvon toimisto toimi yösuojana vammaisille naisille maan koronasulun aikana.

Kummina tuet Kynnyksen Etiopian ja Keski-Aasian vammaisia kumppaneita. Tuellasi he saavat mahdollisuuksia itsenäiseen elämään. Tule kummiksi!

 

Kahvia ja kotikäyntejä

Kuvassa on naisia essut päällä. Edessä tarjotin täynnä pieniä kahvikuppeja

Etiopialainen kumppanijärjestömme EWDNA on perustanut 6 uutta paikallisyhdistystä eri puolille Etiopiaa, ja jokaiseen yhdistykseen on palkattu osa-aikainen koordinaattori. Toimintaan on tänä vaikeana vuonnakin kuulunut muun muassa perinteisiä etiopialaisia kahviseremonioita ja kotikäyntejä.

Kahviseremoniat ovat tilaisuuksia, joissa vammaiset naiset tapaavat toisiaan, keskustelevat ja voimaantuvat yhdessä. Kotikäynneillä annetaan naisille yksilöllistä tukea ja neuvontaa.

Kummina tuet Kynnyksen Etiopian ja Keski-Aasian vammaisia kumppaneita. Tuellasi he saavat mahdollisuuksia itsenäiseen elämään. Tule kummiksi!

Vertaistukitoimintaa Tadzikistanissa

Kuvassa on ryhmä naisia pöydän ääressä

Teksti: Veera Pensala

Kumppanijärjestömme Ishtirok on käynnistänyt Tadzikistanissa naisten vertaistukitoiminnan.  Dushanben ryhmässä on 11 ja Dangaran ryhmässä 12 aktiivista naista. Samassa elämäntilanteessa olevat naiset uskaltavat puhua ryhmissä vertaisilleen.

Suosittuja aiheita tapaamisissa ovat olleet mm. itseluottamus, sukupuoli ja vammaisuus, perhe ennen ja nyt. Ryhmien vetäjät saavat koulutusta lisääntymis- ja seksuaaliterveysasioista.

Kummina tuet Kynnyksen Etiopian ja Keski-Aasian vammaisia kumppaneita. Tuellasi he saavat mahdollisuuksia itsenäiseen elämään. Tule kummiksi!

 

Pelot pitää ottaa tosissaan

Nainen hymyilee auringon paisteessa

Teksti ja kuvat: Heini Saraste

– Suomen mielenterveysalan ammattilaiset eivät välttämättä ymmärrä pakolaisen pelkoja tai ota niitä tosissaan, sanoo Mahabad Namiq, tulkki ja vammaisaktivisti.

Jo sireenin ääni tai koliseva roskasäilö voi laukaista silmittömän, primitiivisen pelon. Monelle maahanmuuttajalle mielenterveysongelmat ovat tabuja, mikä sekin estää hoitoon hakeutumisen.

Pienenä tyttönä Suomeen Turkin kautta saapunut Mahabad Namiq on lapsena kokenut melkein kaiken mitä pakolainen saattaa kokea. Kuusivuotiaana isän ja äidin ja viiden sisaruksen kanssa hevosilla vuorten ylitse, hankalat vuodet Turkissa, kun oma kieli piti unohtaa ja viimein kolmen vuoden odotuksen jälkeen pääsy kiintiöpakolaiseksi Suomeen.

Pian Suomeen saapumisen jälkeen ilmeni, että Namiq sairastaa parantumatonta sokeuteen vähitellen johtavaa sairautta.  Tiedon hyväksyminen oli erityisesti isälle hyvin vaikeaa.

– Hän ei hävennyt vammaisuuttani, pois se hänestä, mutta hän yritti kaikin keinoin löytää parannuskeinoja. Kävimme noitatohtoreilla ja parantajaeukoilla, kunnes isä luovutti. Itse omaksuin näkövammaisen identiteetin aika nopeasti ja siitä tuli osa minua. Olen myös kurdi ja molemmista, sekä vammaisen että maahanmuuttajan identiteeteistäni, ylpeä. Silti kokonaan en haluaisi sokeutua.

Edelleenkin Mahabad kykenee liikkumaan yksin kaupungilla. Onni oli, että uudessa kotimaassa oli myös hoitokeinoja ja mahdollisuuksia.

Tuli voimakkaasti tunne, että toivoa on ja että myös näkövammaisena voin elää täyttä elämää.

Kuvassa on nainen vihreä huivi päässään

Sitä Mahabad eli Maba toden totta on tehnytkin. Maballe kaiken kaiken kaikkiaan käynyt hyvin; hänellä on perhe, kolme ihanaa lasta ja hyvä mies. Talous on kunnossa ja mielentasapaino kutakuinkin tallella. Hän on kokenut kuitenkin voimakkaasti, että pakolaisen suhde pelkoihin on erilainen kuin kantasuomalaisten.

Maban omat pelot laukaisivat arvaamattomat ja hirveät naapurit, jotka aiheuttivat perheelle seitsemän vuoden helvetin. Maban kertomus on kuin painajaisesta. Siihen sisältyy uhkauksia, kotiin tunkeutumisia, yöllisiä herätyksiä.

Yllättäen Maba ymmärtää naapureitaan. Osalla oli mielenterveys täysin rempallaan, osalla alkoholismi, osa oli muuten vain hankalia. Joka tapauksessa arvaamattomat ja rasistiset naapurit saivat koko Namiqien perheen mielenterveyden vaakalaudalle,  niin että lapset alkoivat saada pelkokohtauksia ja Maba itsekin oli lähellä luhistumista.

Lopputulemana Namiqit luovuttivat ja muuttivat toiseen kaupunginosaan. Vähitellen haavat umpeutuivat. Nyt he ovat muuttaneet uuteen  kivaan kotiin. Myös hankalat naapurit ovat poissa. Kaiken kaikkiaan piina kuitenkin kesti seitsemän vuotta, kuin raamatun vitsaus.

Äidit eivät tunnista motiivejaan

Maba on työskennellyt tulkkina maahanmuuttajille ja törmännyt paljon hoitamattomiin pelkoihin.

Pelko jää sisälle ja pulpahtaa esille aina pahan tilanteen tullen. Olet pelon armoilla, se on kuin huume, kun se on luikerrellut sisääsi, et pääse siitä koskaan.

Maba on tulkannut myös kidutettuja sekä niitä, joille pakomatka on ollut erittäin traumaattinen. Silloin selittämättömän ja hallitsemattoman pelon voi laukaista melkein mikä tahansa.

On kohtalokasta, jos tässä tilanteessa pelkoa vähätellään, tai siihen ei uskota. Silloin ihminen alkaa epäillä mielenterveytensä järkkyneen. Ihminen jää pelkonsa kanssa yksin ja se alkaa hallita ja rajoittaa elämää.

Nainen hymyilee auringon paisteessa

Maban mielestä suomalaisia psykologeja ja sosiaalityöntekijäitä  pitäisikin kouluttaa ymmärtämään pakolaisen maailman kauhuja, jotta he ymmärtäisivät paremmin asiakkaitaan.

Ongelmana esimeriksi kurdinaisten keskuudessa on se, että meitä ei ole opetettu analysoimaan itseämme. Kun ihmiset eivät tutustu omiin motiiveihinsa eivätkä osaa tunnistaa ahdistuneisuutensa syitä, se voi purkautua pahimmillaan ulos perheväkivaltana.

Eivät ahdistuksen syynä välttämättä ole rahahuolet hankalat lapset tai ilkeä aviomies, vaan syyt voivat löytyä peloista paljon kauempaa menneisyydessä, kun ei tiennyt, onko seuraavalla viikolla edes hengissä.

Maban oman perheen tukena oli lasten koulun viisas kuraattori, joka otti esikoislapsen pelot tosissaan sekä kaupungin asuntoihminen, joka käsitti että tosi on kyseessä ja perhe tarvitsee toisen kämpän.

– Mielenterveysongelmia pidetään maahanmuuttajapiireissä edelleen tabuna, josta ei saa puhua ääneen. Siksi monen ongelmat pääsevät tosi pahoiksi. Perheterapiassa keskitytään vain lapsiin, kun siinä pitäisi oppia ottamaan mukaan myös koko ahdistunut perhe traumoineen kaikkineen.

Kummina tuet Kynnyksen vammaisia kumppaneita. Tuellasi he saavat mahdollisuuksia itsenäiseen elämään. Tule kummiksi!

Artikkeli on ilmestynyt Kynnys-lehdessä 3/2020

Tietoa lisääntymisterveydestä Etiopiassa

Syksyn aikana etiopialainen kumppanijärjestömme EWDNA järjestää naisille (ja heidän kumppaneilleen!) kaksi kurssia lisääntymisterveydestä ja seksuaalioikeuksista. Kursseilla opitaan esimerkiksi, että jokaisella naisella on oikeus päättää, haluaako harrastaa seksiä ja kenen kanssa, haluaako seurustella tai mennä naimisiin, haluaako saada lapsia, milloin ja kuinka monta.

Kurssilla tutustutaan myös ehkäisyvälineisiin ja opitaan suojautumaan seksitaudeilta. Toimiston kylpyhuoneeseen jätetään kondomeja esille (ja otettavaksi mukaan). Usein kurssien jälkeen korit ovatkin vaivihkaa tyhjentyneet ehkäisyvälineistä.

Kuvassa on hymyilevä nainen, lapsi kummassakin kainalossaan.
Dibabe Bacha lapsineen. Dibabe on EWDNA-järjestön toiminnanjohtaja Etiopiasta.

Kummina tuet Kynnyksen Etiopian ja Keski-Aasian vammaisia kumppaneita. Tuellasi he saavat mahdollisuuksia itsenäiseen elämään. Tule kummiksi!

Kesäleireillä Keski-Aasiassa

Sekä Tadzikistanissa että Kirgisiassa järjestettiin hankekumppaniemme toimesta tänä kesänä viikon pituiset kesäleirit vammaisille naisille koronan hellitettyä. Kirgisiassa 23 ja Tadzikistanissa 24 naista (ja muutama mies!) oppivat mm. vammaisuuden käsitteestä, vammaisten ihmisten oikeuksista, seksuaalioikeuksista ja itsemääräämisoikeudesta, johtajuudesta ja itsenäisen elämän filosofiasta.

Asiaohjelman lisäksi iltaisin leireillä kuunneltiin musiikkia ja tanssittiin, katseltiin yhdessä elokuvia ja oltiin uima-altaalla. Monille kesäleirien osallistujista leirit ovat käänteentekeviä kokemuksia elämässä.

kuvassa kaksi huivipäistä naista ottaa selfietä
Kuvassa poseeraavat Muslima (vas.) ja Salomat, Ishtirok-järjestön työntekijät Tadzikistanista.
Kummina tuet Kynnyksen Etiopian ja Keski-Aasian vammaisia kumppaneita. Tuellasi he saavat mahdollisuuksia itsenäiseen elämään. Tule kummiksi!

Vammaisuus ei saa olla este seksuaalioikeuksien toteutumiselle 

Teksti: Sanna Kotiranta

Kuva: Veera Pensala

Meidän tulee itse puhua itsemme puolesta. Muuten meitä ei huomioida.” Sanjiya Shrestha, vertaiskouluttaja, Nepal 

Sanjiya Shrestha tekee mallintöitä, tanssii, osallistuu lyhytelokuvan tekemiseen, opiskelee ja haluaa auttaa muita. Hän on myös sokea. Se ei kuitenkaan estä häntä tekemästä kaikkea haluamaansa. Sanjiya on myös vertaiskouluttaja, joka puhuu avoimesti seksuaalisuuteen liittyvistä asioista. Sanjiya osallistui Nepalin perhesuunnittelujärjestön koulutukseen seksuaaliterveydestä ja -oikeuksista.  

Sanjiya kertoo, että aluksi vertaisryhmissä oli vaikeaa puhua seksuaalisuuteen liittyvistä asioista, koska mukana oli myös miehiä. Hän kuitenkin ymmärsi nopeasti, että näistä asioista on keskusteltava ja koulutuksen käyneenä hän myös tiesi mistä puhuu. Hän kertoo, että suurin muutos on siinä, miten seksuaalisuudesta uskaltaa puhua vapaasti. Nyt hän kannustaa myös muita puhumaan asioista tai kertomaan niistä kaverille, joka voisi auttaa 

Vertaisryhmissä on keskusteltu erityisesti siitä, miten seksuaalisuuteen liittyvistä asioista pitää kommunikoida ja miten voi varmistaa, että jokaisen ihmisen, myös vammaisten ihmisten, seksuaalioikeudet toteutuvat.  Se, että asioista puhutaan, rikkoo vammaisuuteen ja seksuaalisuuteen liittyviä tabuja.  

Sanjiya kertoo esimerkkien avulla, kuinka haastavaa vammaisen ihmisen voi olla saada tarvitsemaansa seksuaaliterveyspalvelua. Matkalla voi olla monta hankaluutta, jotka estävät vammaisen ihmisen seksuaalioikeuksien toteutumisen. On muistettava, että jokaisen ihmisen seksuaalioikeuksiin kuuluu mahdollisuus saada seksuaaliterveyspalveluita.   

Ensin vammaisen ihmisen on itse tiedostettava ja uskottava, että hänelle kuuluvat samanlaiset oikeudet terveyspalveluihin kuin muillekin. Sen jälkeen perheen ja läheisten on tuettava vammaisen ihmisen omaa päätöstä hakeutua palvelujen pariin. Kolmanneksi haasteita voi myös olla terveyspalveluiden tilojen esteellisyydessä. Mikäli palvelussa ei ole huomioitu esteettömyyttä eikä erilaisia vammoja, voi esimerkiksi näkövammaisen ihmisen olla hankala löytää oikeaan vastaanottohuoneeseen. Joku toinen asiakas ei ehkä saa oikeaa palvelua kommunikaatiohaasteiden takia. Myös hoitohenkilökunnan asenteet vammaisten ihmisten seksuaalisuutta kohtaan voivat olla kielteisiä, jolloin vammaisille ihmisille ei tarjota heille kuuluvia palveluja. 

Sanjiya Shrestha

Minkään tällaisen ei tulisi olla este vammaisten ihmisten seksuaalioikeuksien toteutumiselle. On tärkeää, että vammaisten ihmisten seksuaalisuudesta ja heidän oikeuksistaan puhutaan. Seksuaalioikeudet kuuluvat kaikille eikä vammaisuus saa olla este niiden toteutumiselle.  

Muistan yhden tapauksen, jossa kuuro nainen halusi saada abortin, mutta kommunikaatio-ongelmien vuoksi hänelle ei tehty aborttia vaan hän joutui synnyttämään lapsenSanjiya kertoo. 

 Vammaiset ihmiset joutuvat elämänsä aikana kohtaamaan syrjintää ja kielteisiä asenteita monella elämänalueella. Heitä ei usein nähdä seksuaalisina ihmisinä, heille ei tarjota seksuaalikasvatusta tai seksuaaliterveyspalveluja. Heitä ei myöskään aina pidetä toivottuina kumppaneina tai heidän ei uskota kykenevän vanhemmuuteen. 

Seksuaalisuus on monessa maassa tabu, samoin kuin vammaisuus. Vammaiset ihmiset kokevat siis moninkertaisesti haasteita liittyen seksuaalisuuteensa. Seksuaalioikeudet kuuluvat kuitenkin meille jokaiselle. On silmiä avaavaa oivaltaa, miten monta kompastuskiveä vammaisella ihmisellä voi olla, kun hän tarvitsee seksuaaliterveyspalveluja. 

Kummina tuet Kynnyksen Etiopian ja Keski-Aasian vammaisia kumppaneita. Tuellasi he saavat mahdollisuuksia itsenäiseen elämään. Tule kummiksi!