Lähisuhdeväkivaltaa kokeneita naisia tuetaan Kirgisiassa

Kirgisiassa kumppanimme vammaisten naisten järjestö Raventsvo on muuttanut uusiin tiloihin, jotka ovat aiempaa esteettömämmät. Myös lähisuhdeväkivaltaa kohdanneille vammaisille naisille suunnattu turvatalo Bishkekin alueella on muuttanut kerrostalohuoneistosta omakotitaloon salaiseen osoitteeseen. Siellä on esteettömät ja aiempaa tilavammat tilat toipumiseen ja uudelleen elämän rakentamiseen

 

Tummatukkainen nainen istuu pöydän ääressä
Sveta

Oheisessa kuvassa on Sveta, joka vastaa turvakodin toiminnasta. Viranomaisten ja omaisten kanssa tehdään läheistä yhteistyötä, ja suhteet perheisiin pyritään luomaan uudelleen, vaikka paluu kotiin ei aina ole mahdollinen.

Viime vuosina lähisuhdeväkivallan vastainen työ on lisännyt maanlaajuista tunnettavuuttaan ja yhä useampi uhri tai uhrin tuttu on löytänyt Raventsvon tukiverkoston. Turvatalon lisäksi Ravenstvolla on ollut koronaepidemian alusta asti käytössä hotline -numero, jonka kautta on voitu auttaa ja tukea väkivaltaa kohdanneita naisia.

Kummina tuet Kynnyksen Etiopian ja Keski-Aasian vammaisia kumppaneita. Tuellasi he saavat mahdollisuuksia itsenäiseen elämään. Tule kummiksi!

Suyunbai oppi puhumaan yleisön edessä

Suyunbai Mandayim kertoo:

”Olen kotoisin Oshista Uzgenin alueelta. Olen 19-vuotias ja Chynar-säätiön jäsen. Opiskelen nyt 3. vuotta ohjelmoijaksi Oshin teknillisessä yliopistossa Osh Oblastissa. Ravenstvo-järjestön ansiosta olen parantanut taitojani monilla elämänalueilla. Osallistuin itsenäisen elämän kesäleirille. Opin siellä paljon uutta, esimerkiksi sen, mitä sukupuolten välinen tasa-arvo on.

Voin sanoa, että Ravenstvon tapahtumiin osallistumisesta saamani tieto antoi toivoa elämääni. Ennen saamaani koulutusta ajattelin, ettei minulla ole taitoja kommunikoida ympärilläni olevien ihmisten kanssa. En uskaltanut osallistua yhteiskuntaan niin paljon kuin halusin.

Kesäleirin jälkeen näen itsessäni hyviä muutoksia. Ymmärsin, että jos ihminen todella pyrkii kehittämään itseään, hän onnistuu. Enää en epäröi astua esiin ja puhua yleisölle. Pystyn välittämään mielipiteeni täysimääräisesti yhteiskunnalle ja sain uutta toivoa elämääni. Tämä kaikki on tulosta saamastani koulutuksesta.

Muistan, miten kesäleirin aikana kirjoitimme tavoitteemme paperille. Nyt aikaa on kulunut ja tavoitteeni ovat toteutuneet. Tällä hetkellä yritän saada stipendin koulutustani varten. Joka tapauksessa, kukoistan. Esitän vilpittömän kiitoksen Ravenstvolle, järjestö muutti elämäni.”

Kummina tuet Kynnyksen Etiopian ja Keski-Aasian vammaisia kumppaneita. Tuellasi he saavat mahdollisuuksia itsenäiseen elämään. Tule kummiksi!

Hymyilevä tummatukkainen nainen katsoo kameraan
Suyunbai Mandayim

 

Kesäleiri auttoi Aidanaa itsenäistymään

Aidana Nuriyeva syntyi vuonna 2004  Kyzyl-Bagyshin kylässä, Jalal-Abadin alueella.

Aidanalla on selkäydintyrä, jota yritettiin poistaa lapsena, mutta leikkaus ei onnistunut. Tähän mennessä hänelle on tehty 6 leikkausta.

– Kävin koulussa usean vuoden ajan. Pärjäsin aina hyvin, sain stipendejä, olin luokkani presidentti ja niin aktiivinen kuin vain ikinä pystyin, hän kertoo nauraen.

Menestyksestään huolimatta Aidana ei ole toistaiseksi päässyt jatkamaan korkeakouluun. Hän on kuitenkin käynyt monia vammaisille naisille suunnattuja kursseja, kuten Ravenstvon itsenäisen elämän kesäleirin kesällä 2021 ja sen osana koulutuksen naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisystä.

– Leirin ansiosta opin paljon naisten seksuaali- ja lisääntymisoikeuksista. Koulutukset ovat muuttaneet elämääni monella tavalla. Aiemmin ymmärsin esimerkiksi sanan väkivalta vain seksuaalisena väkivaltana. Mutta yhtä tärkeää oli tajuta, että jokaisella meistä on oikeus saada koulutus, ammatti ja kehittää kykyjämme.

Aidana kertoo, että jo kouluvuosina opettajat sanoivat hänelle, että vammaisella tytöllä on vain rajalliset mahdollisuudet, erottivat hänet ikätovereistaan, eivätkä antaneet mahdollisuutta osallistua sosiaalisiin tapahtumiin. Tämä järkytti häntä kovasti.

Koulutusta saatuaan hän ymmärsi joutuneensa myös taloudellisesti hyväksikäytetyksi.

– Kiitos Ravenstvon toiminnan, tiedän nyt oikeuteni ja olen oppinut vaatimaan yhteisöltä mitä tarvitsen. Luulin ennen, että eläkkeeni on vanhempieni omaisuutta, joten en koskaan ostanut mitä halusin. Tämän koulutuksen jälkeen aloin hoitaa itse omia raha-asioitani.

Kummina tuet Kynnyksen Etiopian ja Keski-Aasian vammaisia kumppaneita. Tuellasi he saavat mahdollisuuksia itsenäiseen elämään. Tule kummiksi!

Nainen nojaa kättään poskeensa ja kuuntelee. Hänellä on päässään värikäs hattu
Aidana Nuriyeva

Läppärin tarrat kertovat tarinan

Ravenstvon some-viestinnästä vastaava työntekijä Victoria Birukova Kirgisiasta esittelee tietokoneensa tarroja 

 #PE  

– Tämä on yksi poliittinen puolue Kirgisiassa, itse asiassa maan liberaalein puolue. Olin ensimmäistä kertaa ehdolla puolueen listoilla 2 vuotta sitten. Olen ollut myös edustajana paikallisessa kunnanvaltuustossa. Tämä tarra on tässä siksi, että tärkeintä elämässäni ovat ihmisoikeudet, erityisesti vammaisten naisten oikeudet ja moniperustaisen syrjinnän estäminen.  

 Dobbyn sukka  

– Rakastan Harry Potteria! Samaistun Dobbyyn, joka on kotitonttu, ja hänen lauseeseensa: ”Vapauta Dobby. Opiskelen myös ihmisoikeuksia Bishkekin Kansainvälisessä koulussa, jota kutsumme ”Tylypahkaksi”.  

 Valkokasvoinen nainen mustassa hupussa 

– Kun luin tämän kirjan Geishan muistelmat, olin kotona ja masentunut vammani takia. Se oli ensimmäisiä kirjoja, joita luin. Minulla ei ollut silloin vielä paljon ystäviä. En ajattele geishoja kirjassa prostituoituina, heillä on oma maailmansa. 

 Google 

– Setäni antoi tämän tarran minulle, siksi se on tässä. Googleen liittyy kyllä hauska tarina. Kummipoikani tuli luokseni ja kysyi missä on google. Näytin hänelle nurkkaa, sillä google on melkein sama sana kuin nurkka venäjäksi. En ymmärtänyt, että veljenpoika halusi googlata, ei mennä nurkkaan… 

 Buddha  

– Buddhalaisuus ei ole uskontoni, mutta olen opiskellut buddhismia paljon. Pidän siitä kovasti. Uskon karmaan ja toiseen elämään. 

Murmeli  

– En oikein tiedä miksi minulla on tämä tarra. Sain sen Dobby-tarran kylkiäisiksi ja laitoin vain läppäriin. Murmelilla on kainalossaan huispauksen kultainen sieppi. 

 Paha silmä   

– Tämä on kulttuurinen tapa Kirgisiassa: merkkiä laitetaan vaatteisiin välttämään pahaa silmää. Oma lähestymistapani elämään on tieteellinen. En usko pahaan silmään, mutta tykkään merkistä, sillä se kuuluu kulttuuriimme. 

 Voitonmerkki 

– Tämän tarran teksteissä tiivistyvät minun ajatukseni. Rakastan tätä tarraa. Minulla on myös sekä vammaisia että vammattomia ystäviä.  

 Pyöreä venäjänkielinen tarra 

– Tarrassa lukee ”Taistele ihmisoikeuksiesi puolesta!” Teksti on minun elämäni ohjenuora. Haluan kaikkien äänet kuuluviin!  

Kummina tuet Kynnyksen Etiopian ja Keski-Aasian vammaisia kumppaneita. Tuellasi he saavat mahdollisuuksia itsenäiseen elämään. Tule kummiksi!

Nainen esittelee läppäriään, jossa on tarroja
Vika Birukova Вика Бирукова, PR manager of Ravenstvo with her laptop. Shyrak office, Bishkek, Kyrgys.

Kun repussa on reuma, pääsenkö huipulle?

Aino-Maria Ervelä

Teksti on alun perin julkaistu Reumaliiton blogissa 23.4.22

Bosnia-Hertsegovinan ja Montenegron rajalla on vuori nimeltä Maglić. Sen huippu on 2386 metrin korkeudessa ja se on Bosnia-Hertsegovinan korkein huippu. Sinne minä aion kiivetä.

Olen lähdössä Maglićin valloitukseen yhdessä Kapua Balkan-tiimin kanssa kesäkuussa. Kapua on suomalainen järjestö, joka on kerännyt varoja kehitysmaiden tukemiseksi kiipeämällä maailman vuorille vuodesta 2006 lähtien. Siispä meidänkin tiimin tavoite on tuon vuoren huippua suurempi. Tiimimme jokaisella kapuajalla on tavoitteena kerätä kaksi euroa jokaisesta metristä Maglićin huipulle eli 4772 euroa vammaisten oikeuksien edistämiseen. Bosnia-Hertsegovinassa pääsemme tutustumaan Kapuan tukeman Kynnys ry:n työhön Balkanilla.

Reppu selässä matkaan

Matka lähestyy ja pian on nostettava reput selkään. Matkaan on lähdössä kahdeksan kapuajaa. Kaikkien repuissa on oma painonsa, eikä se aina näy päällepäin. Reppuun on kerätty eväitä ja varusteita, jokaisella omia vahvuuksia ja voimavaroja. Tärkeitä asioita, joita tarvitsemme ja jotka auttavat meitä pääsemään perille. Mutta niissä repuissa on aina muutakin. Asioita, joita emme haluaisi kantaa mukanamme.

Minun repussani on reuma. Sen paino vaihtelee ja sitä on vaikea ennustaa. Joskus kannan sitä mukanani ihan mielelläni, sillä se on viitoittanut minulle tietä myös paikkoihin, joihin en muuten olisi löytänyt. Ihmisten luo, joita en muuten olisi kohdannut. Oikean lääkityksen kanssa se on pääasiassa rauhallinen ja huomaamaton kaveri. Välillä se kuitenkin muuttuu painavaksi. Niin painavaksi, että matkan on pysähdyttävä. Silloin se sattuu ja ärsyttää. Usein se tapahtuu täysin yllättäen ja ilman varoitusta. Silloin on vain mentävä sen ehdoilla ja annettava suunnitelmien mennä uusiksi, vaikka samalla ahdistaa, kun ei tiedä koska matka voi taas jatkua.

Olen kantanut reumaa repussani jo 6-vuotiaasta saakka, mutta koskaan ei tavoitteeni ole kirjaimellisesti ollut näin korkealla, tarkalleen ottaen 2386 metrin korkeudessa. Mietin, miten kuntoni kestää ja jaksanko koko matkan huipulle. Mutta erityisesti mietin sitä, pysyykö reuma repussani hiljaisena ja huomaamattomana salamatkustajana, vai herääkö se juuri ennen matkaa tai kenties kesken matkan kieltäytyen yhteistyöstä ja alkaa huutaa ja kiukutella. Mitä jos se heittäytyy polulleni poikittain ja sanoo, että enempää en muuten liiku? Kipeät polvet tai tulehtunut nilkka voisi pysäyttää etenemisen.

Reuman kanssa reissuun lähteminen tuntuu arpapeliltä. Viime syksynä huono tuuri osui kohdalle juuri Kapuan kuntotestien aikaan. Kun muu tiimi kapusi Malminkartanon portaita ylös alas vesisateessa, minä makasin kipeän polven kanssa kotisohvalla. Silloin mietin, että näin voi käydä myös matkalla… Sen jälkeen on kuitenkin sujunut taas hyvin. Olen pystynyt valmistautumaan matkaan käymällä säännöllisesti ryhmäliikuntatunneilla ja pyrkinyt vahvistamaan lihaskuntoa ja -kestävyyttä. Viime viikonloppuna olin kapua-kaverin kanssa jo tekemässä ensimmäiset mäkitreenitkin!

Oma reumasairaus ja sen hoito ovat herättäneet ajattelemaan myös keräyksemme teemaa. Minun sairauttani on lapsuudesta asti hoidettu hyvin eikä sairaus ole vaikuttanut toimintakykyyni. Olen saanut moniammatillista kuntoutusta, biologisia lääkkeitä, tukea koulunkäyntiin sekä vertaistukea muilta reumaa sairastavilta lapsilta ja nuorilta. Lapsuudessa käytössäni oli myös monia apuvälineitä. Hyvän hoidon ansioista sairauteni on ollut pitkään rauhallinen ja siksi voinkin nyt haaveilla jopa vuoren huipun saavuttamisesta. Tämä ei ole itsestäänselvyys.

Vielä muutama vuosikymmen aiemmin, kun reumahoito ei ollut niin kehittynyttä, reuma saattoi aiheuttaa pysyvää vammautumista. Näin on varmasti edelleen paikoissa, joissa ihmiset eivät saa tarvitsemiaan hoitoja ja lääkkeitä. Jos itse olisin syntynyt muualla enkä olisi saanut kaikkea tätä hoitoa, olisiko niveltulehdukset aiheuttaneet myös minulle pysyviä vammoja? Kapuamalla haluan olla mukana edistämässä globaalia oikeudenmukaisuutta ja ihmisoikeuksien toteutumista kaikkialla.

Vammaistyön tavoitteet

Vammaisille ihmisille kuuluvat samat ihmisoikeudet kuin kaikille muillekin. Vammaiset kokevat syrjintää ja ennakkoluuloja monella elämän osa-alueella ja ovat usein heikommassa asemassa yhteiskunnassa. Laskennallisesti 15 prosentilla maailman ihmisistä on jokin vamma. Vammaisten eriarvoinen asema korostuu varsinkin yhteiskunnan kriiseissä, ja tuli juuri karulla tavalla näkyväksi myös Ukrainassa ihmisten paetessa sotaa kodeistaan. Myös Balkanilla sodan jäljet ovat vielä vahvasti läsnä, ja tälläkin hetkellä tilanne on hyvin jännittynyt.

Olen tehnyt vammaistyötä vapaaehtoisjaksollani Valko-Venäjällä vuonna 2017 ja nähnyt työn monia puolia. Olen saanut iloita nähdessäni, kuinka pitkäjänteisen vaikuttamistyön tuloksena vammaisia ihmisiä on saatu pois suljetuista laitoksista, ja kuinka he ovat saaneet oikeutensa itsenäiseen elämään takaisin. Mutta valitettavasti olen nähnyt myös epäinhimillisiä olosuhteita laitoksissa, joissa liian suurissa ryhmissä yksittäisten lasten tarpeet eivät tule riittävästä huomioiduiksi. Vaikka asenteet ja palvelut eri paikoissa ovat erilaisia, vammaisten ihmisoikeudet ovat kaikkialla samat. Näiden oikeuksien toteutumiseksi on tehtävä töitä kaikkialla.

Balkanilla haasteena on ylhäältä johdettu, lääketieteellistä näkökulmaa korostava vammaistyö. Vammaiset ovat usein yhteiskunnassa näkymättömiä ja perheistään riippuvaisia. Kynnyksen kehitysyhteistyöhankkeessa Kosovossa ja Bosnia-Hertsegovinassa edistetään vammaisjärjestöjen yhteistyötä ja ihmisoikeusperustaisen lähestymistavan toteutumista. Tavoitteena on lisätä vammaisten henkilöiden itsenäisen elämän mahdollisuuksia kouluttamalla ja tukemalla vammaisia henkilöitä ja päättäjiä.

Esteiden ja epäonnistumisen pelon ylittäminen

Kapuamalla haluamme auttaa kaatamaan niitä esteitä, joita vammaiset ihmiset joutuvat arjessaan muita enemmän ylittämään. Matkallamme Maglić-vuoren huipulle tulemme varmasti kohtaamaan esteitä itsekin.

Monesti olen miettinyt, saavutanko keräystavoitteeni, tai pääsenkö huipulle, mutta onnistuminen ei ole pelkästään maaliin pääsemistä ja tavoitteiden saavuttamista. Kapuajaksi ryhtyessäni päätin, että epäonnistumisen pelko ei saa estää minua yrittämästä. Tässä matkassa on kyse muustakin kuin minun onnistumisesta. Ja oikeastaan, se todellinen onnistuminen on minusta sitä, että uskaltaa yrittää, vaikka tietää voivansa myös epäonnistua.

Suuren vuoren edessä on nöyrryttävä. Kaikki ei ole minun käsissäni, ja on varmasti monta syytä minkä vuoksi matka voisi keskeytyä. Kuitenkin haastaan itseni tekemään omalta osaltani parhaani siinä, missä pystyn. Yhteisen tavoitteen ja yhteisen matkan, mutta myös oman tavoitteen ja unelman puolesta. Kapuamalla osoitan myös itselleni, että reuma ei ole esteenä unelmille, ei tällaisillekaan!

Kapua-sivultani voit seurata projektin etenemistä sekä osallistua keräykseen, tervetuloa mukaan:

https://kapua.fi/osallistuja/aino-maria-ervela/

Nainen, reppu ja polkupyörä vesistön edessä.

 

Aynalemista tuli yrittäjä

Liikuntavammainen Aynalem Tsegaew on kotoisin Etiopian maaseudulta ja hän tuli kaupunkiin töihin ollessaan vain 7-vuotias. Hän ansaitsi elantonsa kotitöillä ja tekemällä ruokaa. Sitten työnantaja raiskasi hänet.

Aynalem ei pitkään aikaan kertonut asiasta kenellekään. Kun hän tuli ensimmäisen kerran vammaisjärjestö EWDNA:n, hän oli erittäin hiljainen ja kuunteli mieluummin toisia osallistujia kahviseremonioiden aikana. Ajan mittaan hän kuitenkin oppi, että muillakin naisilla on samankaltaisia tarinoita, alkoi avautua ja saada ystäviä.

– Ajattelin ennen, että vammani on ongelma ja häpesin sitä.

Ryhmässä Aynalem kertoi kokemuksistaan. Hän koki, että yksi syy hänen kohtaamaansa väkivaltaan oli taloudellinen riippuvaisuus muista. Toistuvan neuvonnan ja tuen kautta Aynalem oppi, että hänkin voi elää itsenäistä elämää. Vapaaehtoisen tuen avulla hän perusti oman perinteisten kankaiden valmistusyrityksensä. Nyt hän on onnellinen ja voimaantunut nainen. Ilman kahviseremonioita ja EWDNA:n tukea tämä ei olisi mahdollista.

Kummina tuet Kynnyksen Etiopian ja Keski-Aasian vammaisia kumppaneita. Tuellasi he saavat mahdollisuuksia itsenäiseen elämään. Tule kummiksi!

Kuvassa nainen neuloo koristeellista kangasta

 

Kylässä Bosnia-Hertsegovinassa

Ilmassa on pistävä savun haju, kuten kaikkialla Bosnia-Hertsegovinassa, jossa taloja lämmitetään puulla tai koksilla. Savu saa maiseman näyttämään pehmeältä ja kuvauksellisen kauniilta. Ajamme Tuzlan kaupungista pieneen lähikylään, johon meidät on kutsuttu tapaamaan vammaisjärjestö IC Lotoksen nuorta aktiivia tai aktivistia, kuten he itseään kutsuvat.

Vanha pakettiauto jaksaa puskea vielä jyrkän mäen päälle, jossa Eminan, 23, ja hänen veljensä sekä vanhempiensa talo sijaitsee. Muiden ihastellessa idyllistä kylämaisemaa, mietin, kuinkahan päästä turvallisesti sisälle taloon, jonne nousevat jyrkät, kaiteettomat portaat ja miten ihmeessä Emina pyörätuolinkäyttäjänä pääsee kotiinsa. Tässä maassa yksikään vammainen ei selviä itsenäisesti, se on käynyt matkan aikana selväksi.

Emina istuu pienessä olohuoneessa sohvalla, jossa hän viettää päivänsä. Hänellä ei ole sisäkäyttöön sopivaa pyörätuolia. Meille vieraille tarjotaan vahvaa turkkilaista kahvia ja suklaaleivoksia. Äiti on selkeästi tämän kodin henki ja Eminan apu ja tuki kaikessa. Kun kysyn, missä Emina kävi koulunsa, käy ilmi ettei hän koskaan päässyt kouluun! Kylän koulu, joka sijaitsee vain muutaman kilometrin päässä, ei suostunut ottamaan häntä oppilaakseen: ei edes niin että äiti olisi toiminut avustajana. Koulu ei halunnut ottaa Eminan tilanteesta minkäänlaista vastuuta. Tuntuu uskomattomalta, että Euroopassa 2000-luvulla tällainen syrjintä on mahdollista.

Nuori nainen on oppinut itse ne opit ja taidot, joita elämässään kokee tarvitsevansa, mutta tunne siitä, että on jäänyt jostain paitsi, on jäänyt jonnekin mielen perukoille. Mietin ettei mikään korvaa lapselle koulun tuomia kokemuksia ja lasten keskinäistä yhdessä olemista, leikkiä ja oppimista. Eminan lapsuus on mennyt oman kodin seinien sisällä.

Kuusi vuotta sitten IC Lotos teki selvitystä alueen nuorista vammaisista ja löysi Eminan. Lotoksen avustuksella teini-ikäinen nuori nainen pääsi ensimmäistä kertaa elämässään kouluun ja suoritti kaksi luokkaa. Hän kävi myös IT-akatemiaa.

Viime vuosina Emina on ollut mukana aktiivisesti Lotoksen toiminnassa ja osallistunut erityisesti nuorille vammaisille suunnattuihin koulutuksiin ja vertaisryhmätoimintaan. Hän on saanut toiminnan myötä uusia ystäviä ja toimii myös mentorina, vertaistukijana, toisille. Lotokseen Emina suhtautuu kuin perheeseen ja se näkyy myös meille vieraille siinä, miten lämpimät välit Lotoksen autonkuljettajalla Samirilla näyttää olevan koko perheen kanssa. Lotoksen autonkuljettaja on korvaamaton henkilö Tuzlan alueen vammaisille. Ilman häntä vaikeasti liikkuvat vammaiset eivät pääsisi osallistumaan Lotoksen toimintaan ja koulutuksiin.

Emina haaveilee psykologin työstä; mentorina toimiminen on antanut hänelle itsevarmuutta ja tarkoituksellisuutta elämään. Haaveisiin kuuluu myös itsenäinen asuminen ja itsenäisempi elämä ylipäätänsä. Se ei kuitenkaan onnistu ilman sopivampaa asuntoa ja henkilökohtaista avustajaa. Niin taloudellisia, rakenteellisia kuin asenteellisiakin esteitä tuntuu olevan tässä maassa loputtoman paljon. Onneksi on näitä nuoria rohkeita aktivisteja, jotka haluavat muuttaa maansa yhteiskunnan rakenteita, politiikkaa ja asenteita! Kaikki on mahdollista, toteaa Emina keskustelumme lopuksi, kuin tiivistäen oman elämänmottonsa.

Teksti: Eija Rautakorpi, Kynnyksen kehitysyhteistyökoordinaattori

Kynnys on tukenut vammaisjärjestö IC Lotosta kehitysyhteistyöhankkeessa Ihmisoikeuksien ja vammaisten itsenäisen elämän tukeminen Länsi-Balkanilla” vuosina 2017-2021. Hanketyö jatkuu Bosnia-Hertsegovinassa vielä vuoden 2024 loppuun. Uusi hanke kohdistuu vammaisten naisten aseman vahvistamiseen sekä syrjinnän ja väkivallan ehkäisyyn.

Kummina tuet Kynnyksen vammaisia kumppaneita. Tuellasi he saavat mahdollisuuksia itsenäiseen elämään. Tule kummiksi!

 

Punatukkainen nainen istuu sohvalla kissa sylissään.
Kuva: Liisa Huima. Emina Hatemić kotonaan Donja Oharovican kylässä. Eminaa haastattelivat Eija Rautakorpi ja Veera Pensala.

”Haluan auttaa muita Afganistanin vammaisia”

Nuori tummahiuksinen mies pöydän ääressä

Liikuntavammainen Masih Adil, 21, asui perheineen Kabulissa. Nyt perhe odottaa Suomessa turvapaikkaprosessin läpikäyntiä.

Masih Adilin perheeseen kuuluvat vanhemmat, veli ja sisko. Masih kertoo, että perheen matka Afganistanista Suomeen oli vaikea ja stressaava. Kabulin lentokentällä tunnelma oli pelottava, kuten kansainvälisistä kuvista ja videoilta on elävästi nähty. Perheen oli vietettävä lentokentällä yksi yö ennen lähtöä.

Masih huolehti erityisesti isänsä turvallisuudesta, sillä tämä on journalisti ja oli hengenvaarassa. Masihilla ei ole partaa ja hän pelkäsi tulevansa sen vuoksi kidutetuksi.

– Olin sikäli poikkeuksellisessa asemassa, että olen käynyt tavallista koulua. Ennen Talibanin nousua valtaan olin juuri lopettanut koulun. Afganistanissa minulla ei kuitenkaan ollut mahdollisuuksia itsenäiseen elämään tai työhön. Opetus koulussa oli myös minulle liian nopeaa. Erityisopetusta ei ollut tarjolla ja puhevikani takia opetuksessa oli vaikea pysyä mukana, hän kuvailee.

Afganistanissa perhe ei ollut käynyt sellaisella lääkärillä, joka olisi osannut kertoa tarkemmin Masihin vammasta. Hän haluaisikin Suomessa saada diagnoosin ja oppia enemmän tilastaan. Masih sanoo, ettei tavannut kotimaassaan lainkaan muita kaltaisiaan henkilöitä. Se kertoo karua kieltään siitä, että vammaisten ihmisten tilanne maassa on todella vaikea.

Suomessa kukaan ei katso oudosti

Masihia kiusattiin koulussa armotta. Siellä ei ollut muita vammaisia oppilaita. Kiusaamiseen ei juuri puututtu koulun taholta. Vanhemmat halusivat pojan kuitenkin opiskelevan vaikeista oloista huolimatta. Koulusta on hyviäkin muistoja. Mukava luokkatoveri toimi Masihin tulkkina.

Jotkut opettajat olivat mukavia. Eräs opettaja ja lääkäri oli kuitenkin asunut Turkissa. Palattuaan Afganistaniin tuo nainen sanoi Masihille, että Turkissa vammaiset ihmiset tapetaan myrkkyruiskeella.

Ihmiset säälittelivät tai pilkkasivat Masihia jatkuvasti myös kadulla ja se satutti kovasti.

– Suomeen tultuani olin iloinen, sillä huomasin, ettei kukaan katsonut minua oudosti.

Tulevaisuudessa Masih tahtoisi tehdä töitä ja olla hyödyksi. Hän toivoisi pääsevänsä kuntosalille, jotta voisi harrastaa ohjattua liikuntaa. Lisäksi hän kertoo, ettei ole vielä varma, mitä kaikkea haluaisi tehdä jatkossa. Hän haluaisi kuitenkin työssään jollain tavoin auttaa kaltaisiaan ihmisiä Afganistanissa tulemaan osaksi yhteiskuntaa.

– Haluan oppia suomen kielen ja saada töitä, jotta en olisi riippuvainen taloudellisesti. Olen hyvä esimerkiksi matematiikassa. Toivoisin saavani kielestä sellaista tukiopetusta, että voisin oppia sen rauhassa.

Masih pohtii paljon vammaisia henkilöitä ja muita ihmisiä Afganistanissa ja sitä, miten heitä voisi parhaiten auttaa. Vammaisilla ei ole ollut Afganistanissa aiemminkaan juuri oikeuksia ja nyt tilanne on huonontunut entisestään. Sodan uhka on myös todellinen.

– Vammaisten ihmisten pitäisi päästä pois Afganistanista, jotta he voivat elää oikeaa, ihmisarvoista elämää. Taliban ei hyväksy ketään, joka ei ole heidän kaltaisensa.

 

Karjalanpiirakat kirittävät vuorelle 

Lotta Roos kuuluu Kapua Balkan -ryhmään 

 Lotta Roos toimii työkseen toimitusjohtajana merikonttialan yrityksessä. Vapaa-ajalleen hän kaipasi työn vastapainoksi aivan toisenlaista toimintaa. Perheeseen kuuluvat mies, Lilli-mäyräkoira sekä juuri koulun aloittanut Frida-tytär, jolla on harvinainen PURA-oireyhtymä.  

 Tyttären kautta vammaisjärjestöt ovat tulleet tutuiksi ja Roos seuraa aktiivisesti myös Kynnyksen toimintaa sekä somea. Juuri sieltä hän huomasi Kapua-hakuilmoituksen ja alkoi pohtia, josko se olisi hänen juttunsa. 

Hankkeeseen osallistujat keräävät varoja ja tiedottavat vammaisten oikeuksia edistävästä kampanjasta vuoden ajan. Kapua Balkan -tiimi matkaa tällä tietoa kesäkuussa 2022 Bosnia ja Herzegovinaan tutustumaan siihen, kuinka Kynnys ry edistää vammaisten oikeuksien toteutumista Balkanilla. Tämän jälkeen tiimin haasteena on kapuaminen maan korkeimmalle huipulle, Maglić-vuorelle. 

 – Oli tarve saada elämään uusi seikkailu ja vammaisoikeudet on tietysti minulle tärkeä kohde. On myös tosi mielenkiintoista saada Kapua Balkanin kautta tietoa juuri Bosnian vammaisten ihmisten tilanteesta verrattuna Suomeen. Odotan oppivani paljon. Oma näkökulmani vammaisasioihin liittyy helposti kehitys- ja hiukan liikuntavammaisuuteen. Katsanto varmasti laajenee matkan myötä. 

 Varainhankinnan monet keinot 

Korona-aika on tuonut kapuajille omat haasteensa. Henkisesti Roos on varautunut siihen, että heidänkin reissunsa saattaa vielä venyä. Myös kapuajien tekemään rahankeräykseen tulee mutkia, kun tapahtumia ei välttämättä voida järjestää. Mikäli vain mahdollista, Roos on menossa kertomaan hankkeesta esimerkiksi Kehitysvammatuki57 -järjestön KeMut -kulttuuritapahtuman tapahtumatorille messukeskuksessa joulukuussa.  

Roos uskoo, että varainhankinta on kokonaisuudessa isompi haaste kuin kapuaminen. Tähän mennessä hän on jo kerryttänyt kassaansa myymällä esimerkiksi Kapua-lakua ja kahvia. Muilta kapuajilta tuli idea aineettomista lahjoista jouluksi. Suurempi ryhmäytyminen porukalla on etäilyn vuoksi edessä ja Roos odottaakin rentoa jutustelua ja tutustumista toisiin kapuajiin. Hänelläkin on varainkeruuseen oma salainen aseensa.  

 – Aion leipoa karjalanpiirakoita 300 kuukaudessa, jos en muuten saa matkakassaa kasaan! Meidän suvussa tehdään parhaat, rapeat ja rasvaiset piirakat.  

Fyysisen kapuamisen Roos uskoo olevan voimauttavaa. Balettia harrastavalla naisella ei ole aiempaa kiipeilykokemusta. Hän haluaakin Kapuan avulla myös kohottaa kuntoaan ja on aloittanut juoksun 3-4 kertaa viikossa. Perhe, työkaverit ja ystävät kannustavat kaikki hanketta innoissaan. 

 – Tulee hyvä fiilis kun ihmiset ovat ylpeitä. 

Juttu on julkaistu Kynnys-lehdessä 3/2021.

Lotan keräystä voit tukea ja seurata somessa facebook.com/lotta.majander sekä Kapua-sivuilla: kapua.fi/osallistuja/lotta-roos/ 

Haemme juuri nyt peruutuspaikoille uusia Kapuajia! Lue lisää ja kapua kanssamme kesäkuussa Bosnia ja Hertsegovinan kokeimmalle kukkulalle! https://kapua.fi/hankkeet/kapua-balkan-hakuohjeet/

Kuvassa nainen ja Kapua-lakupaketti
Lotta Roos

 

Madina haluaa auttaa muita naisia

Tadžikistanilainen Madina Dangharan kaupungista osallistui kumppanimme vammaisjärjestö Ishtirokin itsenäisen elämän koulutuksiin. Koulutukset muuttivat hänen elämänsä. Nyt hän uskoo, ettei vammautuminen ole este aktiiviselle elämälle tai muiden Dangharan vammaisten naisten ja tyttöjen voimaannuttamiselle.

Madina kertoo haluavansa, ettei hänessä aina katsottaisi vain vammaa. Hän toivoo, että yhteiskunta näkee hänet sellaisena kuin hän on: kauniina ja lempeänä naisena, joka voi antaa merkittävän panoksensa yhteiskunnan kehitykseen.

Kummina tuet Kynnyksen Etiopian ja Keski-Aasian vammaisia kumppaneita. Tuellasi he saavat mahdollisuuksia itsenäiseen elämään. Tule kummiksi!

Kuvassa pitkätukkainen nainen katsoo suoraan kameraan
Madina