”Haluan auttaa muita Afganistanin vammaisia”

Nuori tummahiuksinen mies pöydän ääressä

Liikuntavammainen Masih Adil, 21, asui perheineen Kabulissa. Nyt perhe odottaa Suomessa turvapaikkaprosessin läpikäyntiä.

Masih Adilin perheeseen kuuluvat vanhemmat, veli ja sisko. Masih kertoo, että perheen matka Afganistanista Suomeen oli vaikea ja stressaava. Kabulin lentokentällä tunnelma oli pelottava, kuten kansainvälisistä kuvista ja videoilta on elävästi nähty. Perheen oli vietettävä lentokentällä yksi yö ennen lähtöä.

Masih huolehti erityisesti isänsä turvallisuudesta, sillä tämä on journalisti ja oli hengenvaarassa. Masihilla ei ole partaa ja hän pelkäsi tulevansa sen vuoksi kidutetuksi.

– Olin sikäli poikkeuksellisessa asemassa, että olen käynyt tavallista koulua. Ennen Talibanin nousua valtaan olin juuri lopettanut koulun. Afganistanissa minulla ei kuitenkaan ollut mahdollisuuksia itsenäiseen elämään tai työhön. Opetus koulussa oli myös minulle liian nopeaa. Erityisopetusta ei ollut tarjolla ja puhevikani takia opetuksessa oli vaikea pysyä mukana, hän kuvailee.

Afganistanissa perhe ei ollut käynyt sellaisella lääkärillä, joka olisi osannut kertoa tarkemmin Masihin vammasta. Hän haluaisikin Suomessa saada diagnoosin ja oppia enemmän tilastaan. Masih sanoo, ettei tavannut kotimaassaan lainkaan muita kaltaisiaan henkilöitä. Se kertoo karua kieltään siitä, että vammaisten ihmisten tilanne maassa on todella vaikea.

Suomessa kukaan ei katso oudosti

Masihia kiusattiin koulussa armotta. Siellä ei ollut muita vammaisia oppilaita. Kiusaamiseen ei juuri puututtu koulun taholta. Vanhemmat halusivat pojan kuitenkin opiskelevan vaikeista oloista huolimatta. Koulusta on hyviäkin muistoja. Mukava luokkatoveri toimi Masihin tulkkina.

Jotkut opettajat olivat mukavia. Eräs opettaja ja lääkäri oli kuitenkin asunut Turkissa. Palattuaan Afganistaniin tuo nainen sanoi Masihille, että Turkissa vammaiset ihmiset tapetaan myrkkyruiskeella.

Ihmiset säälittelivät tai pilkkasivat Masihia jatkuvasti myös kadulla ja se satutti kovasti.

– Suomeen tultuani olin iloinen, sillä huomasin, ettei kukaan katsonut minua oudosti.

Tulevaisuudessa Masih tahtoisi tehdä töitä ja olla hyödyksi. Hän toivoisi pääsevänsä kuntosalille, jotta voisi harrastaa ohjattua liikuntaa. Lisäksi hän kertoo, ettei ole vielä varma, mitä kaikkea haluaisi tehdä jatkossa. Hän haluaisi kuitenkin työssään jollain tavoin auttaa kaltaisiaan ihmisiä Afganistanissa tulemaan osaksi yhteiskuntaa.

– Haluan oppia suomen kielen ja saada töitä, jotta en olisi riippuvainen taloudellisesti. Olen hyvä esimerkiksi matematiikassa. Toivoisin saavani kielestä sellaista tukiopetusta, että voisin oppia sen rauhassa.

Masih pohtii paljon vammaisia henkilöitä ja muita ihmisiä Afganistanissa ja sitä, miten heitä voisi parhaiten auttaa. Vammaisilla ei ole ollut Afganistanissa aiemminkaan juuri oikeuksia ja nyt tilanne on huonontunut entisestään. Sodan uhka on myös todellinen.

– Vammaisten ihmisten pitäisi päästä pois Afganistanista, jotta he voivat elää oikeaa, ihmisarvoista elämää. Taliban ei hyväksy ketään, joka ei ole heidän kaltaisensa.

 

Karjalanpiirakat kirittävät vuorelle 

Lotta Roos kuuluu Kapua Balkan -ryhmään 

 Lotta Roos toimii työkseen toimitusjohtajana merikonttialan yrityksessä. Vapaa-ajalleen hän kaipasi työn vastapainoksi aivan toisenlaista toimintaa. Perheeseen kuuluvat mies, Lilli-mäyräkoira sekä juuri koulun aloittanut Frida-tytär, jolla on harvinainen PURA-oireyhtymä.  

 Tyttären kautta vammaisjärjestöt ovat tulleet tutuiksi ja Roos seuraa aktiivisesti myös Kynnyksen toimintaa sekä somea. Juuri sieltä hän huomasi Kapua-hakuilmoituksen ja alkoi pohtia, josko se olisi hänen juttunsa. 

Hankkeeseen osallistujat keräävät varoja ja tiedottavat vammaisten oikeuksia edistävästä kampanjasta vuoden ajan. Kapua Balkan -tiimi matkaa tällä tietoa kesäkuussa 2022 Bosnia ja Herzegovinaan tutustumaan siihen, kuinka Kynnys ry edistää vammaisten oikeuksien toteutumista Balkanilla. Tämän jälkeen tiimin haasteena on kapuaminen maan korkeimmalle huipulle, Maglić-vuorelle. 

 – Oli tarve saada elämään uusi seikkailu ja vammaisoikeudet on tietysti minulle tärkeä kohde. On myös tosi mielenkiintoista saada Kapua Balkanin kautta tietoa juuri Bosnian vammaisten ihmisten tilanteesta verrattuna Suomeen. Odotan oppivani paljon. Oma näkökulmani vammaisasioihin liittyy helposti kehitys- ja hiukan liikuntavammaisuuteen. Katsanto varmasti laajenee matkan myötä. 

 Varainhankinnan monet keinot 

Korona-aika on tuonut kapuajille omat haasteensa. Henkisesti Roos on varautunut siihen, että heidänkin reissunsa saattaa vielä venyä. Myös kapuajien tekemään rahankeräykseen tulee mutkia, kun tapahtumia ei välttämättä voida järjestää. Mikäli vain mahdollista, Roos on menossa kertomaan hankkeesta esimerkiksi Kehitysvammatuki57 -järjestön KeMut -kulttuuritapahtuman tapahtumatorille messukeskuksessa joulukuussa.  

Roos uskoo, että varainhankinta on kokonaisuudessa isompi haaste kuin kapuaminen. Tähän mennessä hän on jo kerryttänyt kassaansa myymällä esimerkiksi Kapua-lakua ja kahvia. Muilta kapuajilta tuli idea aineettomista lahjoista jouluksi. Suurempi ryhmäytyminen porukalla on etäilyn vuoksi edessä ja Roos odottaakin rentoa jutustelua ja tutustumista toisiin kapuajiin. Hänelläkin on varainkeruuseen oma salainen aseensa.  

 – Aion leipoa karjalanpiirakoita 300 kuukaudessa, jos en muuten saa matkakassaa kasaan! Meidän suvussa tehdään parhaat, rapeat ja rasvaiset piirakat.  

Fyysisen kapuamisen Roos uskoo olevan voimauttavaa. Balettia harrastavalla naisella ei ole aiempaa kiipeilykokemusta. Hän haluaakin Kapuan avulla myös kohottaa kuntoaan ja on aloittanut juoksun 3-4 kertaa viikossa. Perhe, työkaverit ja ystävät kannustavat kaikki hanketta innoissaan. 

 – Tulee hyvä fiilis kun ihmiset ovat ylpeitä. 

Juttu on julkaistu Kynnys-lehdessä 3/2021.

Lotan keräystä voit tukea ja seurata somessa facebook.com/lotta.majander sekä Kapua-sivuilla: kapua.fi/osallistuja/lotta-roos/ 

Haemme juuri nyt peruutuspaikoille uusia Kapuajia! Lue lisää ja kapua kanssamme kesäkuussa Bosnia ja Hertsegovinan kokeimmalle kukkulalle! https://kapua.fi/hankkeet/kapua-balkan-hakuohjeet/

Kuvassa nainen ja Kapua-lakupaketti
Lotta Roos

 

Madina haluaa auttaa muita naisia

Tadžikistanilainen Madina Dangharan kaupungista osallistui kumppanimme vammaisjärjestö Ishtirokin itsenäisen elämän koulutuksiin. Koulutukset muuttivat hänen elämänsä. Nyt hän uskoo, ettei vammautuminen ole este aktiiviselle elämälle tai muiden Dangharan vammaisten naisten ja tyttöjen voimaannuttamiselle.

Madina kertoo haluavansa, ettei hänessä aina katsottaisi vain vammaa. Hän toivoo, että yhteiskunta näkee hänet sellaisena kuin hän on: kauniina ja lempeänä naisena, joka voi antaa merkittävän panoksensa yhteiskunnan kehitykseen.

Kummina tuet Kynnyksen Etiopian ja Keski-Aasian vammaisia kumppaneita. Tuellasi he saavat mahdollisuuksia itsenäiseen elämään. Tule kummiksi!

Kuvassa pitkätukkainen nainen katsoo suoraan kameraan
Madina

”Haluan kannustaa nuoria vammaisia mukaan toimintaamme!”

Suvad Zahirović johtaa vammaisjärjestö Lotosta Bosniassa. Korona-aika on aiheuttanut toimintaan vaikeuksia, mutta myös uusia innovaatioita 

Bosnialainen vammaisjärjestö Lotos tekee laajasti työtä ja vaikuttaa vammaisten asemaan kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla. Lotoksen perustaja ja toiminnanjohtaja on tunnettu bosnialainen vammaisaktivisti Suvad Zahirović. Hän näkee alueen vammaistoimijoilla paljon haasteita, mutta myös mahdollisuuksia.  

– Yksi vammaisliikkeen iso haaste on, että uusia nuoria johtajia on vaikea löytää, heidät tulisi saada paremmin tietoisiksi oikeuksistaan. Monet vammaiset nuoret ovat täysin näkymättömiä yhteiskunnassamme. Riippuvaisuus perheestä on yleinen ongelma. Erityisasemassa ovat lisäksi tytöt ja naiset, sillä heitä syrjitään vielä enemmän kuin muita ryhmiä.

Suvad korostaa, että on tärkeää olla yhteiskunnassa näkyvä ja tasavertainen muiden kanssa. 

Itseään Suvad kuvailee jo melko vanhaksi mieheksi, joka tuntee hyvin vammaisliikkeen porukat. Yhtenä nuoren polven näkyvänä aktivistina hän nostaa esiin Fatma Bulićin, joka johtaa European network on Independent livingin eli Enilin nuorten komiteaa. Tuzlan alueella on muitakin aktiivisia opiskelijoita.  

Lotoksen työn takana on vahva ihmisoikeusajattelu ja itsenäisen elämän liikkeen perusta. Koronan suhteen alussa oltiin hetken järkyttyneitä. Hyvin pian työ kuitenkin jatkui verkossa. Vammaisista on tullut pandemian aikana monin paikoin vielä entistäkin eristyneempiä. Lotos on esimerkiksi opettanut jäseniään käyttämään tietokonetta ja erilaisia nettialustoja. Tärkeää on ollut jakaa tietoa ja perustaa vertaistukiryhmiä. Tietoa on jaettu myös järjestöille ja viranomaisille. Suvad uskoo, että netti- ja muiden tapahtumien yhdistäminen ja on varmasti hyödyksi järjestöjen työssä pandemian jälkeenkin 

Suvad Zahirović puhuu mikrofoniin tilaisuudessa.
Suvad Zahirović

Vammaiset henkilöt unohdettiin pandemian hoidossa 

Koronapandemia on osunut vammaisiin henkilöihin kaikkialla maailmassa. Balkanin alue ei tee tähän poikkeusta. Suvad kertoo, ettei virallista dataa koronasta ja vammaisuudesta ole, mutta järjestöjen käytännön työstä tiedetään, että monet ovat sairastuneet. Hän pohtii, ettei vammaisia henkilöitä osattu ottaa huomioon esimerkiksi hygieniavälineiden ja rajoitusten osalta tai vakuutusyhtiöissä. Lotos on hankkeillaan pyrkinyt lisäämään tietoisuutta näistäkin näkökulmista.  

Suvadilla on valitettavasti omaakin kokemusta koronasta. Näkövammaisena henkilönä tilanne sairaalassa oli vähintään mielenkiintoinen. Se oli kuitenkin mahdollisuus lisätä tietoisuutta. 

– Olin niin huonossa kunnossa, etten kyennyt kävelemään vaan minut piti kuljettaa hoitoon. Olin onnekas, koska perhelääkärimme on ystäväni ja sain apua jo ennen sairaalaan menoa. Sairaalassa minuun ei oikein osattu suhtautua, koska olen sokea. Juoduin kädestä pitäen neuvomaan kommunikointitapoja ja otteita. Tiedän koulutukseni kautta jonkin verran esimerkiksi fysioterapiasta.  

Suvad on leski, jonka tytär opiskelee Wienissä arkkitehtuuria. Tekemisen puutetta kiireisellä miehellä ei ole ja harrastuksekseen hän mainitsee radioamatööritoiminnan. Hän muistelee erityisellä lämmöllä ystäväänsä Kalle Könkkölää, Kallen matkoja Bosniassa ja omia vierailujaan Suomeen.  

– Kalle tuli Bosniaan ensi kertaa syksyllä -97. Sava-joen ylittäminen yöaikaan oli hyvin jännittävää, vastarannalla näkyi pieniä valoja, kuin savukkeiden valoa. Se oli ensitapaamisemme ja kansainvälisen yhteistyön alku. Vammaisilla ihmisillä on samanlaisia ongelmia kaikkialla maailmassa. Kun pääsimme esimerkiksi vastavierailulle Suomeen vuonna -99, saimme motivaatiota saavutettavuuden kehittämiseksi. Näimme millainen tulevaisuus meilläkin voi olla. Muutos on hidasta, mutta emme luovuta.  

Kesäkuussa 2022 Kapua-tiimi matkaa tutustumaan Kynnys ry:n työhön Bosnia ja Herzegovinassa sekä kapuaa maan korkeimmalle huipulle, Maglić-vuorelle (2386 m). Kapua Balkan -tiimiä kootaan juuri nyt, ja ryhmään avautui muutama peruutuspaikka. Oletko Sinä etsimämme henkilö? Hae mukaan 6.6. mennessä!

Sitora johtaa omaa järjestöään

Sitora Kurbonova johtaa Safoi Konibodom -järjestöä Sughdin alueella.  Hän osallistui pitkään säännöllisesti vammaisjärjestö Ishtirokin hankkeisiin. Kokemustensa seurauksena hän perusti oman kansalaisjärjestön yhdessä muiden vammaisten ihmisten kanssa ja on jatkanut menestyksekästä työtä sen johdossa.

Sitora osallistuu edelleen myös vammaisten naisliikkeen toiminnan laajempaan kehittämiseen Tadžikistanissa. Vammaisille naisille ja tytöille räätälöimissään koulutuksissa hän hyödyntää esimerkiksi Kynnykseltä ja sen kumppanijärjestöiltä saatuja oppeja.

Kummina tuet Kynnyksen Etiopian ja Keski-Aasian vammaisia kumppaneita. Tuellasi he saavat mahdollisuuksia itsenäiseen elämään. Tule kummiksi!

Nainen liila takki päällään istuu pyörätuolissa ja katsoo kameraan
Sitora Kurbonova.

Gulnur Turapova on Kirgisian ensimmäinen pyörätuolia käyttävä opettaja

Gulnur oli yksi vammaisten naisten järjestyksessään 7. itsenäisen elämän leirin osallistujista Kirgisiassa. Hän on 41-vuotias kolmen lapsen äiti ja koulutukseltaan biologi. Hän halvaantui onnettomuudessa vuonna 2017.

Gulnur kertoi leirillä, miten onnettomuus oli täysin muuttanut hänen ja hänen perheensä elämän. Hän ei kuitenkaan aiokonut luovuttaa.

– Tapasin Gulmiran Ravenstvo-järjestöstä vuonna 2018 toisen upean naisen Gulzarin kautta. Tapasimme hotellissa Bishkekissä, jossa Ravenstvo järjesti koulutusta vammaisille naisille. Osallistuin itse siellä ihan toiseen tilaisuuteen, mutta tapaamisen myötä sain kutsun itsenäisen elämän koulutukseen selkäydinvammaisille naisille. Sitten Gulmira kutsui minut myös vammaisten naisten kesäleirille Issyk-Kul -järven rannalle. Siellä järjestettiin koulutusta, opimme vammaisuuden käsitteestä ja tietenkin meillä oli hauskaa yhdessä.  Leirillä oli elämääni suuri vaikutus.

Opittuaan leirillä oikeuksistaan Gulnur uskalsi hakea opettajan virkaa koulusta Narynin kaupungissa. Kuukausien taistelun ja järjestelyjen jälkeen hän sai paikan!

– Totta kai koulun johto oli ensin aivan järkyttynyt, eikä voinut kuvitellakaan minua opettamassa. He vastustivat asiaa loppuun saakka, eivätkä uskoneet, että opettaja voisi käyttää pyörätuolia. Vetosin YK:n vammaissopimukseen ja lopulta oikeuksiani ja minua kunnioitettiin. Itse vammainen asianajaja Tolkunbek Isakov auttoi minua tapauksen käsittelyssä.

Gulnur aloitti työnsä etänä koronan vuoksi. Syyskuussa hänet kutsuttiin myös lukioon luennoimaan tietokoneohjelmoinnista ja vieraista kielistä. Hän on lisäksi perustanut Nukura-säätiön ja toivoo voivansa jatkaa työtä vammaisten ihmisten hyväksi.

Kummina tuet Kynnyksen Etiopian ja Keski-Aasian vammaisia kumppaneita. Tuellasi he saavat mahdollisuuksia itsenäiseen elämään. Tule kummiksi!

hymyilevä nainen keltaisessa hupparissa
Gulnur Turapova

 

Kanykei on ylpeä itsenäistymisestään

Kirgisialainen Kanykei Sadykova kertoo vammaisuudesta, naiseudesta ja kotoa lähtemisestä

Kanykei Sadykova syntyi vuonna 1989. Hänellä on CP-vamma. Kanykei on suuren perheen kuudes lapsi. Tällä hetkellä hän opiskelee, sillä ei koskaan saanut kunnon koulutusta. Lisäksi Kanykei osallistuu vammaisjärjestötoimintaan ja on myös aktivisti.

– Minusta tuli aktivisti joskus vuoden 2013 tienoilla.  Upea ystäväni Nestan tutustutti minut järjestötoimintaan, valitettavasti hän menehtyi myöhemmin. Nestan ja Ukei Muratalieva järjestivät vammaisten naisten potentiaalia kasvattavan projektin, jossa teimme esimerkiksi käsitöitä. Kun Nestan oli kuollut, aloin työskennellä Nazik-Kyz nimisessä järjestössä. Sitten tutustuin Ravenstvon toimintaan. Osallistuin moniin koulutuksiin ja aloin ymmärtää seksuaalioikeuksia sekä muita vammaisten oikeuksia.

Osallistuttuaan itsenäiseen elämän koulutukseen tuolloin 28-vuotias ja hyvin uskonnollinen Kanykei päätti muuttaa elämänsä täysin. Hän lähti kotoaan elääkseen itsenäistä elämää perheensä vastustuksesta huolimatta. Hän vuokrasi asunnon Bishkekistä 200 somilla (23 dollaria) vaikka hänen eläkkeensä on vain 500 somia. Kanykei on hyvin ylpeä saavutuksestaan.

Ravenstvon ansiosta Kanykei on nyt hyvin aktiivinen. Hän on ollut mukana esimerkiksi edistämässä YK:n vammaissopimuksen ratifiointia ja allekirjoitusta maassaan. Hän tulee toimeen käsitöillä. Hiljattain hän osallistui myös Ravenstvon kokkikursseille.

– Olen aina rakastanut ruuanlaittoa. Kursseilta valmistuttuani ryhdyin pohtimaan omaa ravintolatoimintaa. Sellaista, jossa vammaiset naiset voisivat valmistaa ja myydä pullia ja piirakoita. Kunhan toiminta kehittyy tarpeeksi pitkälle, voisin tienata elantoni sillä, Kanykei suunnittelee.

Kummina tuet Kynnyksen Etiopian ja Keski-Aasian vammaisia kumppaneita. Tuellasi he saavat mahdollisuuksia itsenäiseen elämään. Tule kummiksi!

Hymyilevä nainen, jolla on päässään vaaleanpunainen huivi.
Kanykei Sadykova