”Ystävät ovat aina olleet tukenani!”

Teksti: Sanni Purhonen

Adelina Abdullahu pääsi jatkamaan koulua vammautumisen jälkeen. Nyt hän opiskelee esikoulun opettajaksi.

 Adelina Abdullahu 20-vuotias hymyileväinen nuori nainen. Hän on ensimmäisiä kertoja mukana Handikosin koulutuksissa, nauttii silminnähden olostaan ja toisten nuorten vammaisten seurasta.

Adelina asuu perheensä eli vanhempiensa ja kolmen sisaruksensa kanssa Branidolmin kylässä Pristinassa. Hän vammautui 6-vuotiaana auton ajaessa hänen päälleen kauppamatkalla. Onnettomuus aiheutti aivoverenvuodon, jonka seurauksena on liikuntavamma.

Adelina joutui vuodeksi kuntoutukseen kylpylälaitokseen. Hän ei voinut kävellä kunnolla eikä pitkiin aikoihin puhua lainkaan shokin vuoksi.  Onnettomuuden sattuessa Adelina oli tietenkin hyvin nuori. Hän muistaa silti jonkin verran fyysisestä kivusta. Ennen kaikkea hän kertoo, että oli vaikea katsoa sisaruksia, jotka puhuivat, kävelivät ja jatkoivat arkeaan tavalliseen tapaan.

Noin vuoden kuluttua onnettomuudesta Adelina oli käymässä kotonaan, kun sanoi ensimmäisenä sananaan isoisänsä nimen, Ali. Hiljalleen perheenjäsenet ja puheterapia auttoivat häntä oppimaan lisää ja yhdistämään sanat lauseiksi. Hän pääsi jatkamaan koulunkäyntiä, jonka oli ehtinyt aloittaa juuri ennen onnettomuutta.

Aluksi ajatuksena oli ensimmäisen luokan kertaaminen. Adelinan veli Armendi ja ystävät päättivät kuitenkin auttaa häntä. Niinpä hän pääsi jatkamaan suoraan toista luokkaa yhdessä toveriensa kanssa! Kolmanteen luokkaan saakka Armendi oli hänen kanssaan myös tunneilla omien oppituntiensa jälkeen. Opettajastakin oli apua.

Avun muistelemisella on selkeästi suuri merkitys Adelinalle nykyisin. Nyt hän opiskelee itse esikoulun opettajaksi.

Kaikkien vammaisten lasten tarina Kosovossa ei ole yhtä positiivinen. Liikenne on Pristinassa paikoin hurjaa. Myös Adelinan naapuri oli vastaavassa auto-onnettomuudessa kuin hän. Kun naapuri palasi kouluun, häntä kiusattiin. Hän lopetti koulun alempien luokkien jälkeen. Adelina onkin avoin ja haluaa kertoa tarinansa auttaakseen muita vammaisia nuoria rohkaistumaan.

– Kerroin ystävilleni onnettomuudesta ja he lupasivat tukea minua, kuten aina ennenkin, Adelina toteaa hymyillen.

Nuori nainen nauraa silmät suljettuina kahvipöydän ääressä
Adelina Abdullahu. Kuva: Heini Saraste

Teksti: Eija Rautakorpi

 Osana “Inclusive Kosovo” EU -hanketta järjestimme syyskuussa Kosovon pääkaupungissa Pristinassa vammaisille naisille suunnatun kaksipäiväisen voimaantumis- ja vaikuttamistyöseminaarin – “Women with disability – advocacy and empowerment”. Koulutukseen osallistui lähes kaksikymmentä naista eri vammaisjärjestöistä; osa työntekijöitä ja osa jäseniä. Kynnyksestä mukana olivat järjestäjän ja kouluttajan rooleissa kehitysyhteistyökoordinaattori Eija Rautakorpi ja tiedottaja Sanni Purhonen.

 Seminaarissa käsiteltiin mm. YK:n vammaissopimuksen sisältöä ja mitä se tarkoittaa järjestöjen vaikuttamistyössä. Saimme kuulla etäyhteyden kautta vammaisten naisten voimaantumistarinoita sekä Suomesta että Bosnia-Hertzegovinasta. Lisäksi käsittelimme voimaantumisen teemaa henkilökohtaisella tasolla yhteisen keskustelun ja parityöskentelyn avulla. Tiedotuksen laajaa-alaisena osaajana Sanni kertoi, kuinka käyttää sosiaalista mediaa ja kuvia vaikuttamistyön tukena.

 Suurin osa vammaisista naisista osallistui ensimmäistä kertaa koulutukseen, joka oli suunnattu nimenomaan vammaisille naisille. Oli koskettavaa nähdä se innostus, kun keskustelu lähti käyntiin pienen alkujännityksen jälkeen. Monella naisella oli takanaan hyvinkin traumaattisia kokemuksia, joita haluttiin jakaa koulutuksen toisena päivänä, kun oltiin enemmän tutustuttu. Parasta oli nähdä keskinäinen kannustus ja vertaistuki ja erityisesti se, kun muutamat naiset, jotka olivat tulleet koulutukseen yksin ja hyvinkin yksinäisinä, verkostoituivat keskenään ja lähtivät uusien ystäviensä yhteystiedot ja kannustus mukanaan kotiin.

Koulutuksen anti tiivistyi kortissa, jonka sain muutamalta osallistujalta. Yksi kortin viesteistä kuului: ” Yksin olemme yksi kaunis kukka mutta yhdessä olemme vielä kauniimpi kukkakimppu”.

 

Embet on ylpeä äiti

Kun Embetin poika oli 12-vuotias, hän kirjoitti äidilleen runon: ’’Äiti, sinä ansaitsisit Nobelin palkinnon. On kuin olisit kasvattanut kymmenen lasta.’’

Embet onkin ihmeäiti. Hän pitää omaa kauppaa, hoitaa yksin kehitysvammaista 18-vuotiasta tytärtään, sekä osallistuu kaikkiin naapuruston yhteisöllisiin tapahtumiin häistä hautajaisiin. Lisäksi Embet käy vammaisten naisten järjestö EWDNAn tilaisuuksissa ylpeänä edustamassa tytärtään, joka on järjestön jäsen.

Meille Embet huikkaa vielä lopuksi: ’’Katsokaa tytärtäni, hän on niin kaunis!’’

hymyilevä nainen taustallaan kioski tavaroineen

Kynnyksen kehitysyhteistyöhankkeessa Etiopiassa voimautetaan vammaisia naisia yhteistyössä muiden muassa Marttaliiton kanssa.

Kummina tuet Kynnyksen Etiopian ja Keski-Aasian vammaisia kumppaneita. Tuellasi he saavat mahdollisuuksia itsenäiseen elämään. Tule kummiksi!

Ababa tahtoo kouluttaa lapsensa

Ababa Bacha, 32, on touhukas nainen. Miehensä kanssa hän myy kynttilöitä ja suitsuketuoksuja kirkon läheisyydessä, hoitaa kahta lastaan ja asuntoa ja osallistuu vammaisten naisten järjestö EWDNAn toimintaan. Ababan kautta myös kymmenkunta uutta vammaista naista on liittynyt EWDNAn jäseneksi, sillä viesti on selkeä: EWDNA muuttaa elämän suunnan.

Kahdeksan vuotta sitten Ababankin tilanne oli erilainen. Hän kerjäsi kadulla. Nyt edessämme on kaunis ja hymyilevä nainen, joka osallistuu aktiivisesti maansa yhteiskunnalliseen ja taloudelliseen elämään ja suunnittelee kouluttavansa lapsensa hyvin.  

Kummina tuet Kynnyksen Etiopian ja Keski-Aasian vammaisia kumppaneita. Tuellasi he saavat mahdollisuuksia itsenäiseen elämään. Tule kummiksi!

Nainen pyörätuolissa yllään mekko ja villatakki

Vihdoinkin Sambia!

Teksti: Veera Pensala

Kuva: Liisa Huima

Kynnys aloitti Marttojen kanssa loppuvuodesta 2020 vammaisten naisten ja tyttöjen tukemiseen keskittyvän kehitysyhteistyöhankkeen Sambiassa. Kuten kaikissa Kynnyksen hankkeissa, paikallinen kumppani on vammaisjärjestö, jonka työntekijät ovat itse vammaisia ihmisiä. Erilaisten viivytysten ja vaikeuksien jälkeen yhteistyö on lähtenyt upeasti käyntiin.

Lisärahaa Afrikkaan

Kaikki lähti uuden hankkeen kanssa liikkeelle siitä, kun ulkoministeri Pekka Haaviston myötävaikutuksella kehitysyhteistyöjärjestöille myönnettiin lisärahoitusta Afrikkaan. Kynnys päätti aloittaa rahoilla uuden hankkeen Sambiassa. Homma tyssäsi tosin heti alkuunsa, kun korona pisti koko maailman sekaisin – samoin kuin Kynnyksen koko kehitysyhteistyön.

Suunnittelua etänä

Koronan myötä suunnitelmat matkustamista ja uuden hankkeen yhteisestä suunnittelemisesta Sambiassa kariutuivat. Tutustuminen paikalliseen vammaisjärjestöön tapahtui etänä Zoomissa missä pikkuruutujen kautta tihrustimme toisiamme. Vaikka suunnitelmat saatiin valmiiksi, jännitys oli hirmuinen. Sambia kiikkuu korruptiolistojen kärjessä ja mietimme, kuinka saatamme lähettää rahaa maahan, joiden ihmisiäkään emme ole koskaan tavanneet. (Pieni juonipaljastus: sama järjestö oli tehnyt 10 vuotta aiemmin KynnysKinon kanssa yhteistyötä, eli jonkinlainen luottamus oli sentään olemassa.)

Hanke käynnistyy

Lokakuussa 2020 Vammaiskumppanuus näytti suunnitelmillemme vihreää valoa, ensimmäinen rahalähetys 15 000 € lähti Sambiaan. Yhteistyö käynnistyi virallisesti ja peukut nostettiin pystyyn. Ensimmäiset koulutukset Sambiassa järjestettiin vammaisille naisille heidän oikeuksistaan, tasa-arvoisesta ja inklusiivisesta yhteiskunnasta. Samoihin koulutuksiin osallistuivat virkamiehetkin – koulutuksen yksi tavoite oli tuoda yhteen vammaisia ja vammattomia ihmisiä. Siis inkluusiota kirjaimellisesti!

Reippaat naisryhmät

Vaikuttamistyön, koulutusten, neuvonnan ja monen muun toiminnon lisäksi hankkeessa tuetaan naisten omia ryhmiä. Moni niistä tähtää toimeentulon kasvattamiseen. Mukunin kylässä toimii yksi aktiivisista ryhmistä, jota Rhoda Shiambwede vetää. Hän on tarmokas nainen, joka on rakentanut oman talonsa paikallisen kahvinmakuisen juoman myynnistä ansaitsemillaan rahoilla. Rhoda haluaa ottaa naiset mukaan kahvintuotantoon ja tarjota näin muillekin mahdollisuuden tuloihin. ’’Ensin pavut ostetaan lähialueilta, siten kuivataan, jauhetaan ja pussitetaan myytäväksi’’, opettaa Rhoda naisille tapaamisessa.

Täysin purjein eteenpäin

 Sambian hanketta pyörittää paikallinen vammaisjärjestö Vilole. Sen toiminnanjohtaja Musola on puuhanainen, jonka koko yhteisö (ja ulkopuolinenkin yhteisö Lusakassa asti!) tuntee. Kaksi reipasta naista Martha ja Ruth hoitavat mm. naisryhmien toimintaa ja nuoret miehet Teddy ja Chuchi vastaavat viestinnästä. Alick ja Stanley hoitavat taloutta, Timothy ajaa autoa ja Geoffrey pitää toimiston kunnossa. Tällä porukalla on mahtavan hyvä jatkaa. Aloitimme pienesti 2020, kasvatimme toimintaa 2021 – kunnes vuoden 2022 alussa alkoi uusi nelivuotinen hanke ja nyt menemme täydellä vauhdilla eteenpäin.

Faktalaatikko:

Hankkeen nimi: Sambian vahvat vammaiset naiset ja tytöt – Women and Girls with Disabilities Enabled Project (WODEP II)

Hankkeen toteuttajat: Kynnys, Martat ja Vilole Images Productions – Women and Girls Disability Rights of Zambia

Hankkeen kesto: 2019–2021

Hankealueet: Livingstone ja Zimba (Southern Province), Mumbwa (Lusaka Province), Kabwe (Central Province), Samfya and Mansa (Luapula Province).

Hankkeen kesto: 2022-2025

Budjetti: 200 000 €

Hyödynsaajat: 630 vammaista naista ja miestä. 810 päättäjää, opettajaa, yhteisöjohtajaa, järjestötyöntekijää ja toimittajaa.

Tärkeimmät toiminnot: Koulutukset (mm. peruselämäntaidot, kotitaloustaidot, seksuaali- ja lisääntymisterveys) ja tietoisuuden lisääminen vammaisoikeuksista vammaisille naisille ja heidän perheilleen. Naisryhmien tukeminen. Päättäjien, viranomaisten ja yhteisön johtajien tietoisuuden lisääminen ja kouluttaminen vammaisoikeuksista ja inkluusiosta.

Etualalla hymyilevä nainen mekossa ja hänen taustallaan paikallista väkeä
Mukuni-kylän naisten ryhmä ja Musola Catherine Kaseketi. Taustalla vasemmalta Silvia Siazunge, Mable, Magret Mashoko ja Royce Mwanza.

 

 

 

Lähisuhdeväkivaltaa kokeneita naisia tuetaan Kirgisiassa

Kirgisiassa kumppanimme vammaisten naisten järjestö Raventsvo on muuttanut uusiin tiloihin, jotka ovat aiempaa esteettömämmät. Myös lähisuhdeväkivaltaa kohdanneille vammaisille naisille suunnattu turvatalo Bishkekin alueella on muuttanut kerrostalohuoneistosta omakotitaloon salaiseen osoitteeseen. Siellä on esteettömät ja aiempaa tilavammat tilat toipumiseen ja uudelleen elämän rakentamiseen

 

Tummatukkainen nainen istuu pöydän ääressä
Sveta

Oheisessa kuvassa on Sveta, joka vastaa turvakodin toiminnasta. Viranomaisten ja omaisten kanssa tehdään läheistä yhteistyötä, ja suhteet perheisiin pyritään luomaan uudelleen, vaikka paluu kotiin ei aina ole mahdollinen.

Viime vuosina lähisuhdeväkivallan vastainen työ on lisännyt maanlaajuista tunnettavuuttaan ja yhä useampi uhri tai uhrin tuttu on löytänyt Raventsvon tukiverkoston. Turvatalon lisäksi Ravenstvolla on ollut koronaepidemian alusta asti käytössä hotline -numero, jonka kautta on voitu auttaa ja tukea väkivaltaa kohdanneita naisia.

Kummina tuet Kynnyksen Etiopian ja Keski-Aasian vammaisia kumppaneita. Tuellasi he saavat mahdollisuuksia itsenäiseen elämään. Tule kummiksi!

Suyunbai oppi puhumaan yleisön edessä

Suyunbai Mandayim kertoo:

”Olen kotoisin Oshista Uzgenin alueelta. Olen 19-vuotias ja Chynar-säätiön jäsen. Opiskelen nyt 3. vuotta ohjelmoijaksi Oshin teknillisessä yliopistossa Osh Oblastissa. Ravenstvo-järjestön ansiosta olen parantanut taitojani monilla elämänalueilla. Osallistuin itsenäisen elämän kesäleirille. Opin siellä paljon uutta, esimerkiksi sen, mitä sukupuolten välinen tasa-arvo on.

Voin sanoa, että Ravenstvon tapahtumiin osallistumisesta saamani tieto antoi toivoa elämääni. Ennen saamaani koulutusta ajattelin, ettei minulla ole taitoja kommunikoida ympärilläni olevien ihmisten kanssa. En uskaltanut osallistua yhteiskuntaan niin paljon kuin halusin.

Kesäleirin jälkeen näen itsessäni hyviä muutoksia. Ymmärsin, että jos ihminen todella pyrkii kehittämään itseään, hän onnistuu. Enää en epäröi astua esiin ja puhua yleisölle. Pystyn välittämään mielipiteeni täysimääräisesti yhteiskunnalle ja sain uutta toivoa elämääni. Tämä kaikki on tulosta saamastani koulutuksesta.

Muistan, miten kesäleirin aikana kirjoitimme tavoitteemme paperille. Nyt aikaa on kulunut ja tavoitteeni ovat toteutuneet. Tällä hetkellä yritän saada stipendin koulutustani varten. Joka tapauksessa, kukoistan. Esitän vilpittömän kiitoksen Ravenstvolle, järjestö muutti elämäni.”

Kummina tuet Kynnyksen Etiopian ja Keski-Aasian vammaisia kumppaneita. Tuellasi he saavat mahdollisuuksia itsenäiseen elämään. Tule kummiksi!

Hymyilevä tummatukkainen nainen katsoo kameraan
Suyunbai Mandayim

 

Kesäleiri auttoi Aidanaa itsenäistymään

Aidana Nuriyeva syntyi vuonna 2004  Kyzyl-Bagyshin kylässä, Jalal-Abadin alueella.

Aidanalla on selkäydintyrä, jota yritettiin poistaa lapsena, mutta leikkaus ei onnistunut. Tähän mennessä hänelle on tehty 6 leikkausta.

– Kävin koulussa usean vuoden ajan. Pärjäsin aina hyvin, sain stipendejä, olin luokkani presidentti ja niin aktiivinen kuin vain ikinä pystyin, hän kertoo nauraen.

Menestyksestään huolimatta Aidana ei ole toistaiseksi päässyt jatkamaan korkeakouluun. Hän on kuitenkin käynyt monia vammaisille naisille suunnattuja kursseja, kuten Ravenstvon itsenäisen elämän kesäleirin kesällä 2021 ja sen osana koulutuksen naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisystä.

– Leirin ansiosta opin paljon naisten seksuaali- ja lisääntymisoikeuksista. Koulutukset ovat muuttaneet elämääni monella tavalla. Aiemmin ymmärsin esimerkiksi sanan väkivalta vain seksuaalisena väkivaltana. Mutta yhtä tärkeää oli tajuta, että jokaisella meistä on oikeus saada koulutus, ammatti ja kehittää kykyjämme.

Aidana kertoo, että jo kouluvuosina opettajat sanoivat hänelle, että vammaisella tytöllä on vain rajalliset mahdollisuudet, erottivat hänet ikätovereistaan, eivätkä antaneet mahdollisuutta osallistua sosiaalisiin tapahtumiin. Tämä järkytti häntä kovasti.

Koulutusta saatuaan hän ymmärsi joutuneensa myös taloudellisesti hyväksikäytetyksi.

– Kiitos Ravenstvon toiminnan, tiedän nyt oikeuteni ja olen oppinut vaatimaan yhteisöltä mitä tarvitsen. Luulin ennen, että eläkkeeni on vanhempieni omaisuutta, joten en koskaan ostanut mitä halusin. Tämän koulutuksen jälkeen aloin hoitaa itse omia raha-asioitani.

Kummina tuet Kynnyksen Etiopian ja Keski-Aasian vammaisia kumppaneita. Tuellasi he saavat mahdollisuuksia itsenäiseen elämään. Tule kummiksi!

Nainen nojaa kättään poskeensa ja kuuntelee. Hänellä on päässään värikäs hattu
Aidana Nuriyeva

Läppärin tarrat kertovat tarinan

Ravenstvon some-viestinnästä vastaava työntekijä Victoria Birukova Kirgisiasta esittelee tietokoneensa tarroja 

 #PE  

– Tämä on yksi poliittinen puolue Kirgisiassa, itse asiassa maan liberaalein puolue. Olin ensimmäistä kertaa ehdolla puolueen listoilla 2 vuotta sitten. Olen ollut myös edustajana paikallisessa kunnanvaltuustossa. Tämä tarra on tässä siksi, että tärkeintä elämässäni ovat ihmisoikeudet, erityisesti vammaisten naisten oikeudet ja moniperustaisen syrjinnän estäminen.  

 Dobbyn sukka  

– Rakastan Harry Potteria! Samaistun Dobbyyn, joka on kotitonttu, ja hänen lauseeseensa: ”Vapauta Dobby. Opiskelen myös ihmisoikeuksia Bishkekin Kansainvälisessä koulussa, jota kutsumme ”Tylypahkaksi”.  

 Valkokasvoinen nainen mustassa hupussa 

– Kun luin tämän kirjan Geishan muistelmat, olin kotona ja masentunut vammani takia. Se oli ensimmäisiä kirjoja, joita luin. Minulla ei ollut silloin vielä paljon ystäviä. En ajattele geishoja kirjassa prostituoituina, heillä on oma maailmansa. 

 Google 

– Setäni antoi tämän tarran minulle, siksi se on tässä. Googleen liittyy kyllä hauska tarina. Kummipoikani tuli luokseni ja kysyi missä on google. Näytin hänelle nurkkaa, sillä google on melkein sama sana kuin nurkka venäjäksi. En ymmärtänyt, että veljenpoika halusi googlata, ei mennä nurkkaan… 

 Buddha  

– Buddhalaisuus ei ole uskontoni, mutta olen opiskellut buddhismia paljon. Pidän siitä kovasti. Uskon karmaan ja toiseen elämään. 

Murmeli  

– En oikein tiedä miksi minulla on tämä tarra. Sain sen Dobby-tarran kylkiäisiksi ja laitoin vain läppäriin. Murmelilla on kainalossaan huispauksen kultainen sieppi. 

 Paha silmä   

– Tämä on kulttuurinen tapa Kirgisiassa: merkkiä laitetaan vaatteisiin välttämään pahaa silmää. Oma lähestymistapani elämään on tieteellinen. En usko pahaan silmään, mutta tykkään merkistä, sillä se kuuluu kulttuuriimme. 

 Voitonmerkki 

– Tämän tarran teksteissä tiivistyvät minun ajatukseni. Rakastan tätä tarraa. Minulla on myös sekä vammaisia että vammattomia ystäviä.  

 Pyöreä venäjänkielinen tarra 

– Tarrassa lukee ”Taistele ihmisoikeuksiesi puolesta!” Teksti on minun elämäni ohjenuora. Haluan kaikkien äänet kuuluviin!  

Kummina tuet Kynnyksen Etiopian ja Keski-Aasian vammaisia kumppaneita. Tuellasi he saavat mahdollisuuksia itsenäiseen elämään. Tule kummiksi!

Nainen esittelee läppäriään, jossa on tarroja
Vika Birukova Вика Бирукова, PR manager of Ravenstvo with her laptop. Shyrak office, Bishkek, Kyrgys.

Kun repussa on reuma, pääsenkö huipulle?

Aino-Maria Ervelä

Teksti on alun perin julkaistu Reumaliiton blogissa 23.4.22

Bosnia-Hertsegovinan ja Montenegron rajalla on vuori nimeltä Maglić. Sen huippu on 2386 metrin korkeudessa ja se on Bosnia-Hertsegovinan korkein huippu. Sinne minä aion kiivetä.

Olen lähdössä Maglićin valloitukseen yhdessä Kapua Balkan-tiimin kanssa kesäkuussa. Kapua on suomalainen järjestö, joka on kerännyt varoja kehitysmaiden tukemiseksi kiipeämällä maailman vuorille vuodesta 2006 lähtien. Siispä meidänkin tiimin tavoite on tuon vuoren huippua suurempi. Tiimimme jokaisella kapuajalla on tavoitteena kerätä kaksi euroa jokaisesta metristä Maglićin huipulle eli 4772 euroa vammaisten oikeuksien edistämiseen. Bosnia-Hertsegovinassa pääsemme tutustumaan Kapuan tukeman Kynnys ry:n työhön Balkanilla.

Reppu selässä matkaan

Matka lähestyy ja pian on nostettava reput selkään. Matkaan on lähdössä kahdeksan kapuajaa. Kaikkien repuissa on oma painonsa, eikä se aina näy päällepäin. Reppuun on kerätty eväitä ja varusteita, jokaisella omia vahvuuksia ja voimavaroja. Tärkeitä asioita, joita tarvitsemme ja jotka auttavat meitä pääsemään perille. Mutta niissä repuissa on aina muutakin. Asioita, joita emme haluaisi kantaa mukanamme.

Minun repussani on reuma. Sen paino vaihtelee ja sitä on vaikea ennustaa. Joskus kannan sitä mukanani ihan mielelläni, sillä se on viitoittanut minulle tietä myös paikkoihin, joihin en muuten olisi löytänyt. Ihmisten luo, joita en muuten olisi kohdannut. Oikean lääkityksen kanssa se on pääasiassa rauhallinen ja huomaamaton kaveri. Välillä se kuitenkin muuttuu painavaksi. Niin painavaksi, että matkan on pysähdyttävä. Silloin se sattuu ja ärsyttää. Usein se tapahtuu täysin yllättäen ja ilman varoitusta. Silloin on vain mentävä sen ehdoilla ja annettava suunnitelmien mennä uusiksi, vaikka samalla ahdistaa, kun ei tiedä koska matka voi taas jatkua.

Olen kantanut reumaa repussani jo 6-vuotiaasta saakka, mutta koskaan ei tavoitteeni ole kirjaimellisesti ollut näin korkealla, tarkalleen ottaen 2386 metrin korkeudessa. Mietin, miten kuntoni kestää ja jaksanko koko matkan huipulle. Mutta erityisesti mietin sitä, pysyykö reuma repussani hiljaisena ja huomaamattomana salamatkustajana, vai herääkö se juuri ennen matkaa tai kenties kesken matkan kieltäytyen yhteistyöstä ja alkaa huutaa ja kiukutella. Mitä jos se heittäytyy polulleni poikittain ja sanoo, että enempää en muuten liiku? Kipeät polvet tai tulehtunut nilkka voisi pysäyttää etenemisen.

Reuman kanssa reissuun lähteminen tuntuu arpapeliltä. Viime syksynä huono tuuri osui kohdalle juuri Kapuan kuntotestien aikaan. Kun muu tiimi kapusi Malminkartanon portaita ylös alas vesisateessa, minä makasin kipeän polven kanssa kotisohvalla. Silloin mietin, että näin voi käydä myös matkalla… Sen jälkeen on kuitenkin sujunut taas hyvin. Olen pystynyt valmistautumaan matkaan käymällä säännöllisesti ryhmäliikuntatunneilla ja pyrkinyt vahvistamaan lihaskuntoa ja -kestävyyttä. Viime viikonloppuna olin kapua-kaverin kanssa jo tekemässä ensimmäiset mäkitreenitkin!

Oma reumasairaus ja sen hoito ovat herättäneet ajattelemaan myös keräyksemme teemaa. Minun sairauttani on lapsuudesta asti hoidettu hyvin eikä sairaus ole vaikuttanut toimintakykyyni. Olen saanut moniammatillista kuntoutusta, biologisia lääkkeitä, tukea koulunkäyntiin sekä vertaistukea muilta reumaa sairastavilta lapsilta ja nuorilta. Lapsuudessa käytössäni oli myös monia apuvälineitä. Hyvän hoidon ansioista sairauteni on ollut pitkään rauhallinen ja siksi voinkin nyt haaveilla jopa vuoren huipun saavuttamisesta. Tämä ei ole itsestäänselvyys.

Vielä muutama vuosikymmen aiemmin, kun reumahoito ei ollut niin kehittynyttä, reuma saattoi aiheuttaa pysyvää vammautumista. Näin on varmasti edelleen paikoissa, joissa ihmiset eivät saa tarvitsemiaan hoitoja ja lääkkeitä. Jos itse olisin syntynyt muualla enkä olisi saanut kaikkea tätä hoitoa, olisiko niveltulehdukset aiheuttaneet myös minulle pysyviä vammoja? Kapuamalla haluan olla mukana edistämässä globaalia oikeudenmukaisuutta ja ihmisoikeuksien toteutumista kaikkialla.

Vammaistyön tavoitteet

Vammaisille ihmisille kuuluvat samat ihmisoikeudet kuin kaikille muillekin. Vammaiset kokevat syrjintää ja ennakkoluuloja monella elämän osa-alueella ja ovat usein heikommassa asemassa yhteiskunnassa. Laskennallisesti 15 prosentilla maailman ihmisistä on jokin vamma. Vammaisten eriarvoinen asema korostuu varsinkin yhteiskunnan kriiseissä, ja tuli juuri karulla tavalla näkyväksi myös Ukrainassa ihmisten paetessa sotaa kodeistaan. Myös Balkanilla sodan jäljet ovat vielä vahvasti läsnä, ja tälläkin hetkellä tilanne on hyvin jännittynyt.

Olen tehnyt vammaistyötä vapaaehtoisjaksollani Valko-Venäjällä vuonna 2017 ja nähnyt työn monia puolia. Olen saanut iloita nähdessäni, kuinka pitkäjänteisen vaikuttamistyön tuloksena vammaisia ihmisiä on saatu pois suljetuista laitoksista, ja kuinka he ovat saaneet oikeutensa itsenäiseen elämään takaisin. Mutta valitettavasti olen nähnyt myös epäinhimillisiä olosuhteita laitoksissa, joissa liian suurissa ryhmissä yksittäisten lasten tarpeet eivät tule riittävästä huomioiduiksi. Vaikka asenteet ja palvelut eri paikoissa ovat erilaisia, vammaisten ihmisoikeudet ovat kaikkialla samat. Näiden oikeuksien toteutumiseksi on tehtävä töitä kaikkialla.

Balkanilla haasteena on ylhäältä johdettu, lääketieteellistä näkökulmaa korostava vammaistyö. Vammaiset ovat usein yhteiskunnassa näkymättömiä ja perheistään riippuvaisia. Kynnyksen kehitysyhteistyöhankkeessa Kosovossa ja Bosnia-Hertsegovinassa edistetään vammaisjärjestöjen yhteistyötä ja ihmisoikeusperustaisen lähestymistavan toteutumista. Tavoitteena on lisätä vammaisten henkilöiden itsenäisen elämän mahdollisuuksia kouluttamalla ja tukemalla vammaisia henkilöitä ja päättäjiä.

Esteiden ja epäonnistumisen pelon ylittäminen

Kapuamalla haluamme auttaa kaatamaan niitä esteitä, joita vammaiset ihmiset joutuvat arjessaan muita enemmän ylittämään. Matkallamme Maglić-vuoren huipulle tulemme varmasti kohtaamaan esteitä itsekin.

Monesti olen miettinyt, saavutanko keräystavoitteeni, tai pääsenkö huipulle, mutta onnistuminen ei ole pelkästään maaliin pääsemistä ja tavoitteiden saavuttamista. Kapuajaksi ryhtyessäni päätin, että epäonnistumisen pelko ei saa estää minua yrittämästä. Tässä matkassa on kyse muustakin kuin minun onnistumisesta. Ja oikeastaan, se todellinen onnistuminen on minusta sitä, että uskaltaa yrittää, vaikka tietää voivansa myös epäonnistua.

Suuren vuoren edessä on nöyrryttävä. Kaikki ei ole minun käsissäni, ja on varmasti monta syytä minkä vuoksi matka voisi keskeytyä. Kuitenkin haastaan itseni tekemään omalta osaltani parhaani siinä, missä pystyn. Yhteisen tavoitteen ja yhteisen matkan, mutta myös oman tavoitteen ja unelman puolesta. Kapuamalla osoitan myös itselleni, että reuma ei ole esteenä unelmille, ei tällaisillekaan!

Kapua-sivultani voit seurata projektin etenemistä sekä osallistua keräykseen, tervetuloa mukaan:

https://kapua.fi/osallistuja/aino-maria-ervela/

Nainen, reppu ja polkupyörä vesistön edessä.

 

Aynalemista tuli yrittäjä

Liikuntavammainen Aynalem Tsegaew on kotoisin Etiopian maaseudulta ja hän tuli kaupunkiin töihin ollessaan vain 7-vuotias. Hän ansaitsi elantonsa kotitöillä ja tekemällä ruokaa. Sitten työnantaja raiskasi hänet.

Aynalem ei pitkään aikaan kertonut asiasta kenellekään. Kun hän tuli ensimmäisen kerran vammaisjärjestö EWDNA:n, hän oli erittäin hiljainen ja kuunteli mieluummin toisia osallistujia kahviseremonioiden aikana. Ajan mittaan hän kuitenkin oppi, että muillakin naisilla on samankaltaisia tarinoita, alkoi avautua ja saada ystäviä.

– Ajattelin ennen, että vammani on ongelma ja häpesin sitä.

Ryhmässä Aynalem kertoi kokemuksistaan. Hän koki, että yksi syy hänen kohtaamaansa väkivaltaan oli taloudellinen riippuvaisuus muista. Toistuvan neuvonnan ja tuen kautta Aynalem oppi, että hänkin voi elää itsenäistä elämää. Vapaaehtoisen tuen avulla hän perusti oman perinteisten kankaiden valmistusyrityksensä. Nyt hän on onnellinen ja voimaantunut nainen. Ilman kahviseremonioita ja EWDNA:n tukea tämä ei olisi mahdollista.

Kummina tuet Kynnyksen Etiopian ja Keski-Aasian vammaisia kumppaneita. Tuellasi he saavat mahdollisuuksia itsenäiseen elämään. Tule kummiksi!

Kuvassa nainen neuloo koristeellista kangasta