Milena Stojanovic, Serbia
”Koskaan aikaisemmin vammaisten yhteistä kokousta ei ole järjestetty Balkanilla, joten tämä on myös historiallisesti todella merkittävä päänavaus.
Yhteyksiä Bosnian ja Kosovon vammaisliikkeisiin on meiltä Serbiasta ollut jo aikaisemmin, mutta toivon, että yhteistyö lisääntyy.
Uskon, että voimme oppia toistemme virheistä ja voitoista. Täällä emme muistele sotaa, puhumme politiikkaa mutta vain vammaispolitiikkaa. Ongelmamme ovat samat, samoin päämäärämme. Ennen kaikkea odotan seminaarilta uusia ajatuksia.
Kaikkialla on hyviä ja pahoja ihmisiä, eikä minulla ei ole ennakkoluuloja.
Serbian vammaisten tilanteen suurimpana ongelmana on sinänsä hyvien lakien toimeen panemisen puuttuminen. Myös rakennusten ja liikennevälineitten suuri esteellisyys on ongelma. Inkluusio on hyväksytty Serbiassa paperilla, mutta käytännössä esimeriksi yliopistot ovat usein esteitä täynnä.”
Mikä tekee sinut iloiseksi?
”Tulin mukaan vammaisliikkeeseen viitisen vuotta sitten, kun jouduin pyörätuoliin. Sairastan etenevää lihassairautta ja olen koulutukseltani lääkäri. Saan elämän merkityksellisyyden tunteen pitkälti vammaisliikkeestä ja näen, että meillä on tulevaisuus. Niin, vaikka vammani pahenee, uskon että elinpäiviä riittää ja ne ovat hyviä.”
Kuvassa on myös avustaja Borica Nokolic, jonka mies sairasti lihassairautta ja kuoli viisi vuotta sitten. Borica ja Milena ovat myös ystäviä.