Kumppanit koolla Sambiassa

Teksti: Eija Rautakorpi

Kynnyksen kehitysyhteistyöllä oli ainutlaatuinen mahdollisuus järjestää kehitysyhteistyötukea saaville kumppanijärjestöilleen yhteinen opintomatka Sambiaan toukokuussa. Osallistujat olivat vammaisjärjestöjen työntekijöitä Bosnia-Hertsegovinasta, Etiopiasta, Sambiasta sekä kolmesta Keski-Aasian maasta: Kazakstanista, Kirgisiasta ja Tadzhikistanista.

 Lisäksi Suomesta oli mukana Vammaiskumppanuus ry:n toiminnanjohtaja Anja Malm sekä ulkoministeriöstä vammaisasioiden suurlähettiläs Petri Puhakka. Kynnyksestä mukana olivat kehitysyhteistyökoordinaattorit Eija Rautakorpi ja Veera Pensala.

Sambian Livingstonessa toimii Kynnyksen uusin kehitysyhteistyökumppani Vilole, joka toimi opintomatkamme emäntänä ja isäntänä ja vastasi paikallisesta ohjelmasta ja järjestelyistä. Tiivis työskentely rakentui kuuden päivän aikana kuuden teeman ympärille: voimaantuminen, väkivallan vastaisen työn ja naisten oikeuksien lisääminen, työllistäminen ja tulonhankintaa tukevat toiminnot, taiteen ja osallistavien menetelmien käyttö vaikuttamistyössä sekä rahoitus ja taloudellinen kestävyys.

Matkan tarkoituksena oli myös tutustua paikallisiin toimijoihin ja toimintatapoihin. Kävimme klinikalla, joka tekee työtä väkivaltaa kohdanneiden naisten kanssa. Afrikassa tanssi on luonnollinen tapa kommunikoida ja tapasimmekin vammaisten nuorten ryhmän, joka esitti meille omaa tanssiohjelmaansa, jota he käyttävät vaikuttamistyön välineenä. Taiteen, sosiodraaman, improvisoinnin ja teatterin käyttö vaikuttamistyön keinona olikin oivallus, jonka moni sanoi vievänsä mukanaan omaan työhönsä.

Nainen hymyilee pöydän ääressä kävelykeppinsä kanssa
Catherine Musola Kaseketi

Pääsimme myös vierailulle paikallisen perheen kotiin, jossa edistetään sambialaista taidetta ja käytetään taidetta kulttuurisen ilmaisun työmuotona. ”Vaikuttamistyö on taidetta ja meidän tulee olla luovempia siinä”, oli yhden matkalaisen oivallus.

 

Polku on yhteinen kaikkialla

 Osallistujille tapaamisen tärkeintä antia oli yhteisten teemojen äärelle kokoontuminen: se, että ensimmäistä kertaa kumppanijärjestöt pääsivät tapaamaan toisiaan, oppimaan toisiltaan ja tutustumaan toisiinsa. ”Olemme siskoja ja veljiä, jotka ovat samalla polulla ihmisarvoisen elämän ja oikeuksien puolesta.” Järjestöjen työskentelytavat eroavat paljon toisistaan ja monelle työntekijälle olikin silmiä avaavaa huomata, että samaa tavoitetta voi lähestyä hyvin eri tavoin. Suomalaisille osallistujille oli hienoa nähdä yhteisöjen ja luovuuden voima: olemme samanlaisia ihmisiä mutta lähestymme ja teemme asioita hyvinkin eri tavoin.

Päivien aikana saimme huomata, miten samanlaisten toimintaa ohjaavien arvojen, itsenäisen elämän periaatteiden ja osallisuutta korostavien toimintatapojen parissa järjestöt tekevät työtään eri puolilla maailmaa. Toiset hankkeet keskittyvät paikallisten vammaisten naisten keskinäiseen vertaistukeen vaikkapa kahviseremonioiden äärelle kokoontuen, toiset naisten kesäleirien järjestämiseen ja jotkut puolestaan yhteiskunnan asenteiden aktiiviseen muuttamiseen. Erilaisista työskentelytavoista huolimatta kaikilla on yhteinen missio: parantaa vammaisten henkilöiden elinolosuhteita, vähentää syrjintää ja muuttaa asenteita. Ryhmämme seniorin sanoin: ”Olemme mahtavia ihmisiä, jotka tekevät mahtavaa työtä ja suurta muutosta”.

Huone, ihmisiä ja taideteoksia seinillä

 

Yhteisö pitää huolta

Afrikassa matkustaminen ei ole liikuntavammaiselle aivan yksinkertaista: invatakseja ei ole, esteettömistä wc:stä puhumattakaan. Kadut ovat pääosin erittäin vaikeakulkuisia: päällystämättömiä ja kuoppaisia. Esteettömäksi mainostetussa hotellihuoneessa voi suihkuun olla korkea kynnys. Kaikesta huolimatta, niin ryhmän pyörätuolin käyttäjät kuin muutkin, pääsivät pääsääntöisesti sinne minne oli tarkoitus mennä.

Vaikuttavaa oli nähdä, onpa se sitten sambialainen tai ylipäätänsä afrikkalainen, asenne, että mikään ”este” ei ole mahdoton tai liian vaikea. Jos joku tarvitsee apua, sitä ei tarvitse pyytää, vaan sitä tarjotaan. Afrikassa kukaan ei selviä yksin: ei vammainen eikä vammaton, kaikki tarvitsevat toisiaan ja auttavat kädet, jalat ja mieli ovat aina lähellä. Yhteisön turva on Afrikassa jokaisen elämän tukipilari.

 

Kynnyksen kumppanit 2022–2025

 Bosnia-Hertsegovina:

Hankkeen nimi: Vammaisten naisten voimaannuttaminen sekä syrjäytymisen ja väkivallan vähentäminen Bosnia ja Hertsegovinassa.

Tukea saava järjestö: IC Lotos.

Hankkeen tarkoitus: Vammaisten naisten voimaannuttaminen, yhteiskunnallinen vaikuttamistyö ja tiedon lisääminen vammaisten naisten kokeman syrjinnän ja väkivallan ehkäisemiseksi.

Erityistä:

IC Lotos kouluttaa niin vammaisia henkilöitä kuin viranomaisiakin, järjestää kampanjoita ja mielenosoituksia vammaisten oikeuksien puolesta sekä mm. mentorointiohjelman kautta työllistää vammaisia naisia järjestöihin työkokeiluun.

 

Keski-Aasia:

Hankkeen nimi: Keski-Aasian vammaisten naisten voimaantuminen

Kazakstan, Kirgisia ja Tadzhikistan

Tukea saavat järjestöt: Ravenstvo (Kirgisia), Ishtirok (Tadzhikistan) ja Shyrak (Kazakstan)

Hankkeen tarkoitus: Vammaisoikeuksien vahvistaminen, vammaistietoisuuden lisääminen ja vammaisiin naisiin kohdistuvan monimuotoisen väkivallan vähentäminen.

Erityistä: Järjestetään vuosittaiset kesäleirit kolmessa eri maissa, tarjotaan vertaistukea, neuvontaa ja koulutusta vammaisille naisille.

 

Etiopia:

Hankkeen nimi: Etiopian vammaisten naisten voimaantuminen

Tukea saava järjestö: Ethiopian Women with Disabilities National Association (EWDNA)

Hankkeen tarkoitus: Lisätä vammaisten naisten osallisuutta yhteiskunnassa.

Erityistä: Peruselämäntaitokoulutukset, seksuaali- ja lisääntymisterveyden kurssit, ruuanlaittokurssit, naisten kohtaaman väkivallan vastainen työ, neuvonta, vertaistuki ja kahviseremoniat vammaisille naisille.

 

Sambia:

Hankkeen nimi: Sambian vahvat vammaiset naiset ja tytöt

Tukea saava järjestö: Vilole Images Productions – Women and Girls Disability Rights of Zambia

Erityistä: Peruselämäntaitokoulutukset ja tietoisuuden lisääminen vammaisoikeuksista vammaisille naisille ja heidän perheilleen. Seksuaalioikeus- ja lisääntymisterveyskurssit vammaisille naisille. Vammaisten naisten kohtaaman väkivallan vastainen työ.

 

 

Vihdoinkin Sambia!

Teksti: Veera Pensala

Kuva: Liisa Huima

Kynnys aloitti Marttojen kanssa loppuvuodesta 2020 vammaisten naisten ja tyttöjen tukemiseen keskittyvän kehitysyhteistyöhankkeen Sambiassa. Kuten kaikissa Kynnyksen hankkeissa, paikallinen kumppani on vammaisjärjestö, jonka työntekijät ovat itse vammaisia ihmisiä. Erilaisten viivytysten ja vaikeuksien jälkeen yhteistyö on lähtenyt upeasti käyntiin.

Lisärahaa Afrikkaan

Kaikki lähti uuden hankkeen kanssa liikkeelle siitä, kun ulkoministeri Pekka Haaviston myötävaikutuksella kehitysyhteistyöjärjestöille myönnettiin lisärahoitusta Afrikkaan. Kynnys päätti aloittaa rahoilla uuden hankkeen Sambiassa. Homma tyssäsi tosin heti alkuunsa, kun korona pisti koko maailman sekaisin – samoin kuin Kynnyksen koko kehitysyhteistyön.

Suunnittelua etänä

Koronan myötä suunnitelmat matkustamista ja uuden hankkeen yhteisestä suunnittelemisesta Sambiassa kariutuivat. Tutustuminen paikalliseen vammaisjärjestöön tapahtui etänä Zoomissa missä pikkuruutujen kautta tihrustimme toisiamme. Vaikka suunnitelmat saatiin valmiiksi, jännitys oli hirmuinen. Sambia kiikkuu korruptiolistojen kärjessä ja mietimme, kuinka saatamme lähettää rahaa maahan, joiden ihmisiäkään emme ole koskaan tavanneet. (Pieni juonipaljastus: sama järjestö oli tehnyt 10 vuotta aiemmin KynnysKinon kanssa yhteistyötä, eli jonkinlainen luottamus oli sentään olemassa.)

Hanke käynnistyy

Lokakuussa 2020 Vammaiskumppanuus näytti suunnitelmillemme vihreää valoa, ensimmäinen rahalähetys 15 000 € lähti Sambiaan. Yhteistyö käynnistyi virallisesti ja peukut nostettiin pystyyn. Ensimmäiset koulutukset Sambiassa järjestettiin vammaisille naisille heidän oikeuksistaan, tasa-arvoisesta ja inklusiivisesta yhteiskunnasta. Samoihin koulutuksiin osallistuivat virkamiehetkin – koulutuksen yksi tavoite oli tuoda yhteen vammaisia ja vammattomia ihmisiä. Siis inkluusiota kirjaimellisesti!

Reippaat naisryhmät

Vaikuttamistyön, koulutusten, neuvonnan ja monen muun toiminnon lisäksi hankkeessa tuetaan naisten omia ryhmiä. Moni niistä tähtää toimeentulon kasvattamiseen. Mukunin kylässä toimii yksi aktiivisista ryhmistä, jota Rhoda Shiambwede vetää. Hän on tarmokas nainen, joka on rakentanut oman talonsa paikallisen kahvinmakuisen juoman myynnistä ansaitsemillaan rahoilla. Rhoda haluaa ottaa naiset mukaan kahvintuotantoon ja tarjota näin muillekin mahdollisuuden tuloihin. ’’Ensin pavut ostetaan lähialueilta, siten kuivataan, jauhetaan ja pussitetaan myytäväksi’’, opettaa Rhoda naisille tapaamisessa.

Täysin purjein eteenpäin

 Sambian hanketta pyörittää paikallinen vammaisjärjestö Vilole. Sen toiminnanjohtaja Musola on puuhanainen, jonka koko yhteisö (ja ulkopuolinenkin yhteisö Lusakassa asti!) tuntee. Kaksi reipasta naista Martha ja Ruth hoitavat mm. naisryhmien toimintaa ja nuoret miehet Teddy ja Chuchi vastaavat viestinnästä. Alick ja Stanley hoitavat taloutta, Timothy ajaa autoa ja Geoffrey pitää toimiston kunnossa. Tällä porukalla on mahtavan hyvä jatkaa. Aloitimme pienesti 2020, kasvatimme toimintaa 2021 – kunnes vuoden 2022 alussa alkoi uusi nelivuotinen hanke ja nyt menemme täydellä vauhdilla eteenpäin.

Faktalaatikko:

Hankkeen nimi: Sambian vahvat vammaiset naiset ja tytöt – Women and Girls with Disabilities Enabled Project (WODEP II)

Hankkeen toteuttajat: Kynnys, Martat ja Vilole Images Productions – Women and Girls Disability Rights of Zambia

Hankkeen kesto: 2019–2021

Hankealueet: Livingstone ja Zimba (Southern Province), Mumbwa (Lusaka Province), Kabwe (Central Province), Samfya and Mansa (Luapula Province).

Hankkeen kesto: 2022-2025

Budjetti: 200 000 €

Hyödynsaajat: 630 vammaista naista ja miestä. 810 päättäjää, opettajaa, yhteisöjohtajaa, järjestötyöntekijää ja toimittajaa.

Tärkeimmät toiminnot: Koulutukset (mm. peruselämäntaidot, kotitaloustaidot, seksuaali- ja lisääntymisterveys) ja tietoisuuden lisääminen vammaisoikeuksista vammaisille naisille ja heidän perheilleen. Naisryhmien tukeminen. Päättäjien, viranomaisten ja yhteisön johtajien tietoisuuden lisääminen ja kouluttaminen vammaisoikeuksista ja inkluusiosta.

Etualalla hymyilevä nainen mekossa ja hänen taustallaan paikallista väkeä
Mukuni-kylän naisten ryhmä ja Musola Catherine Kaseketi. Taustalla vasemmalta Silvia Siazunge, Mable, Magret Mashoko ja Royce Mwanza.