Teksti ja kuva: Heini Saraste
Kynnyksen toiminnanjohtaja Kalle Könkkölä sekä kehitysyhteistyökoordinaattori Tuomas Tuure kävivät arvioimassa Pohjois-Ugandan vammaisten pakolaisten tarpeita ja sitä mihin suuntaan Kirkon ulkomaanapu ja World Vision voisivat toimintaansa kehittää.
Kalle Könkkölä ja Tuomas Tuure tutustuivat Bidi Bidin maailman ehkä suurimpaan 280 000 ihmisen pakolais-setlementtiin Pohjois-Ugandassa. He vierailivat muun muassa yhdellä leirin kouluista, tapasivat siellä vammaisia koululaisia, vammaisia aikuisia sekä vammaisten lasten vanhempia.
Lisäksi he pääsivät keskustelemaan Palorinyan vammaisten hyödynsaajien kanssa voimaantumista sekä selviytymisen tavoista, tapasivat paikallisen vammaisjärjestöjen edustajia sekä virkamiehiä ja kummankin järjestön työntekijöitä.
Bidi Bidissä Tuure ja Könkkölä tutustuivat Kirkon Ulkomaanavun rakennuttamaan kouluun, jossa oli World Visionin rakennuttama vessa.
– Alku on hyvä, mutta silti monenlaisia parannuksia tarvitaan, he sanovat.
Paraikaa Konkkölä ja Tuure laativat suosituksia, jotka sopivat myös muille vammaisten pakolaisten kanssa työtä tekeville järjestöille.
– Oli järkyttävää nähdä ongelmien laajuus ja ihmisten hätä. Toisaalta oli kannustavaa nähdä, kuinka paljon pakolaisten auttamiseksi kuitenkin tehdään töitä, Könkkölä kommentoi.
– Bidi Bidin koulu on sinänsä melko esteetön, mutta vessan esteettömyydessä olisi heidän mukaansa toivomisen varaa. Pienet oivallukset, kuten luiskan loivuus, eivät ole rahasta kiinni.
Myös esimeriksi viittomakielen tulkkauksessa oli suuria ongelmia. Ja edelleen opetusmateriaalista on huutava pula. Könkkölän mukaan vammaisten pakolaisten avustaminen tarvitsee jonkinlaista laajennettua sosiaalityötä.
– Jokaisen vammaisen pakolaisen kohdalla olisi hyvä laatia henkilökohtainen suunnitelma hänen auttamisekseen, niin että vammaisasioista perillä oleva henkilö katsoo yksittäisen vammaisen aikuisen tai lapsen tilanteen alusta loppuun. Olisiko jommankumman järjestön mahdollista palkata kokonaan ja ainoastaan vammaisten lasten asioihin keskittynyt rautainen alan ammattilainen, joka tekisi myös etsivää sosiaalityötä? Vammaisuuden aiheuttama stigma on edelleen suuri ja piilosta löytyy vammaisia lapsia ja aikuisia.
Keskeisiä ongelmia ovat liikkuminen, apuvälineitten puuttuminen ja joskus myös nälkä sekä jano. Bidi Bidissä on tällä hetkellä paikalisten arvioitten mukaan noin 12,500 vammaista ihmistä, joista 250 on lapsia. Valtaosa leirin vammaisista ei ole vaikeavammaisia.
Tuure ja Könkkölä tapasivat kuitenkin esimerkiksi nuoren miehen joka konttasi kolmen kilometrin matkan yläasteen kouluun, koska hänen kolmepyöräinen pyörätuolinsa oli jäänyt Etelä-Sudaniin.
– On erittäin tärkeätä, että vammaiset lapset pääsevät ja menevät kouluun ongelmista huolimatta. Jatkossa olisi tärkeää, että vammaisten lasten perheet voitaisiin esimeriksi sijoittaa koulujen läheisyyteen tai ”kävelymatkan” päähän. Ihmisiä on valtavasti ja monet ovat toimettomia, joten kantajia löytyy myös avulaista perheenjäsenistä. Myös vammaiset ihmiset voisivat itse auttaa itseään. Maailmanlaajuinen kokemus osoittaa, että vertaistuki on tuista parhain. Jonkinlaisen itsenäisen elämän keskuksen perustaminen ei vaadi kuin suojan sateelta ja auringolta ja kourallisen aktiivisia vammaisia ihmisiä.
– On luultavaa että sota Etelä-Sudanissa ei pääty aivan kohta. Erilaisten apuvälineitten rakentaminen paikan päällä olisi järkevää ja voisi tarjota työtä sekä vammaisille pakolaisille itselleen että muille pakolaisille.
Malleja kehitysmaahan soveltuvista pyörätuoleista löytyy esimerkiksi Sambiasta ja Intiasta.
