Lähisuhdeväkivaltaa kokeneita naisia tuetaan Kirgisiassa

Kirgisiassa kumppanimme vammaisten naisten järjestö Raventsvo on muuttanut uusiin tiloihin, jotka ovat aiempaa esteettömämmät. Myös lähisuhdeväkivaltaa kohdanneille vammaisille naisille suunnattu turvatalo Bishkekin alueella on muuttanut kerrostalohuoneistosta omakotitaloon salaiseen osoitteeseen. Siellä on esteettömät ja aiempaa tilavammat tilat toipumiseen ja uudelleen elämän rakentamiseen

 

Tummatukkainen nainen istuu pöydän ääressä
Sveta

Oheisessa kuvassa on Sveta, joka vastaa turvakodin toiminnasta. Viranomaisten ja omaisten kanssa tehdään läheistä yhteistyötä, ja suhteet perheisiin pyritään luomaan uudelleen, vaikka paluu kotiin ei aina ole mahdollinen.

Viime vuosina lähisuhdeväkivallan vastainen työ on lisännyt maanlaajuista tunnettavuuttaan ja yhä useampi uhri tai uhrin tuttu on löytänyt Raventsvon tukiverkoston. Turvatalon lisäksi Ravenstvolla on ollut koronaepidemian alusta asti käytössä hotline -numero, jonka kautta on voitu auttaa ja tukea väkivaltaa kohdanneita naisia.

Kummina tuet Kynnyksen Etiopian ja Keski-Aasian vammaisia kumppaneita. Tuellasi he saavat mahdollisuuksia itsenäiseen elämään. Tule kummiksi!