Teksti: Sanni Purhonen
Adelina Abdullahu pääsi jatkamaan koulua vammautumisen jälkeen. Nyt hän opiskelee esikoulun opettajaksi.
Adelina Abdullahu 20-vuotias hymyileväinen nuori nainen. Hän on ensimmäisiä kertoja mukana Handikosin koulutuksissa, nauttii silminnähden olostaan ja toisten nuorten vammaisten seurasta.
Adelina asuu perheensä eli vanhempiensa ja kolmen sisaruksensa kanssa Branidolmin kylässä Pristinassa. Hän vammautui 6-vuotiaana auton ajaessa hänen päälleen kauppamatkalla. Onnettomuus aiheutti aivoverenvuodon, jonka seurauksena on liikuntavamma.
Adelina joutui vuodeksi kuntoutukseen kylpylälaitokseen. Hän ei voinut kävellä kunnolla eikä pitkiin aikoihin puhua lainkaan shokin vuoksi. Onnettomuuden sattuessa Adelina oli tietenkin hyvin nuori. Hän muistaa silti jonkin verran fyysisestä kivusta. Ennen kaikkea hän kertoo, että oli vaikea katsoa sisaruksia, jotka puhuivat, kävelivät ja jatkoivat arkeaan tavalliseen tapaan.
Noin vuoden kuluttua onnettomuudesta Adelina oli käymässä kotonaan, kun sanoi ensimmäisenä sananaan isoisänsä nimen, Ali. Hiljalleen perheenjäsenet ja puheterapia auttoivat häntä oppimaan lisää ja yhdistämään sanat lauseiksi. Hän pääsi jatkamaan koulunkäyntiä, jonka oli ehtinyt aloittaa juuri ennen onnettomuutta.
Aluksi ajatuksena oli ensimmäisen luokan kertaaminen. Adelinan veli Armendi ja ystävät päättivät kuitenkin auttaa häntä. Niinpä hän pääsi jatkamaan suoraan toista luokkaa yhdessä toveriensa kanssa! Kolmanteen luokkaan saakka Armendi oli hänen kanssaan myös tunneilla omien oppituntiensa jälkeen. Opettajastakin oli apua.
Avun muistelemisella on selkeästi suuri merkitys Adelinalle nykyisin. Nyt hän opiskelee itse esikoulun opettajaksi.
Kaikkien vammaisten lasten tarina Kosovossa ei ole yhtä positiivinen. Liikenne on Pristinassa paikoin hurjaa. Myös Adelinan naapuri oli vastaavassa auto-onnettomuudessa kuin hän. Kun naapuri palasi kouluun, häntä kiusattiin. Hän lopetti koulun alempien luokkien jälkeen. Adelina onkin avoin ja haluaa kertoa tarinansa auttaakseen muita vammaisia nuoria rohkaistumaan.
– Kerroin ystävilleni onnettomuudesta ja he lupasivat tukea minua, kuten aina ennenkin, Adelina toteaa hymyillen.
Teksti: Eija Rautakorpi
Osana “Inclusive Kosovo” EU -hanketta järjestimme syyskuussa Kosovon pääkaupungissa Pristinassa vammaisille naisille suunnatun kaksipäiväisen voimaantumis- ja vaikuttamistyöseminaarin – “Women with disability – advocacy and empowerment”. Koulutukseen osallistui lähes kaksikymmentä naista eri vammaisjärjestöistä; osa työntekijöitä ja osa jäseniä. Kynnyksestä mukana olivat järjestäjän ja kouluttajan rooleissa kehitysyhteistyökoordinaattori Eija Rautakorpi ja tiedottaja Sanni Purhonen.
Seminaarissa käsiteltiin mm. YK:n vammaissopimuksen sisältöä ja mitä se tarkoittaa järjestöjen vaikuttamistyössä. Saimme kuulla etäyhteyden kautta vammaisten naisten voimaantumistarinoita sekä Suomesta että Bosnia-Hertzegovinasta. Lisäksi käsittelimme voimaantumisen teemaa henkilökohtaisella tasolla yhteisen keskustelun ja parityöskentelyn avulla. Tiedotuksen laajaa-alaisena osaajana Sanni kertoi, kuinka käyttää sosiaalista mediaa ja kuvia vaikuttamistyön tukena.
Suurin osa vammaisista naisista osallistui ensimmäistä kertaa koulutukseen, joka oli suunnattu nimenomaan vammaisille naisille. Oli koskettavaa nähdä se innostus, kun keskustelu lähti käyntiin pienen alkujännityksen jälkeen. Monella naisella oli takanaan hyvinkin traumaattisia kokemuksia, joita haluttiin jakaa koulutuksen toisena päivänä, kun oltiin enemmän tutustuttu. Parasta oli nähdä keskinäinen kannustus ja vertaistuki ja erityisesti se, kun muutamat naiset, jotka olivat tulleet koulutukseen yksin ja hyvinkin yksinäisinä, verkostoituivat keskenään ja lähtivät uusien ystäviensä yhteystiedot ja kannustus mukanaan kotiin.
Koulutuksen anti tiivistyi kortissa, jonka sain muutamalta osallistujalta. Yksi kortin viesteistä kuului: ” Yksin olemme yksi kaunis kukka mutta yhdessä olemme vielä kauniimpi kukkakimppu”.