Hylätty Sara pärjää hyvin

Teksti: Heini Saraste

 

Sara Muktar, 40, on kotoisin suuresta perheestä maaseudulta.

Kuva: Charlotta Boucht

Hän on kuusitoistalapsisen perheen keskimmäisiä. Hän vammautui kolmevuotiaana tuntemattomasta syystä. Kun hän täytti kahdeksan, isä toi hänet kotoa Addisiin, pääkaupunkiin, ja jätti kirkon rappusille.

Tuo aika on hämärän peitossa, mutta sen hän muistaa hyvin, että kukaan ei ottanut häntä hoiviinsa, kukaan ei auttanut. Muslimiperhe hylkäsi hänet osaksi siitä syystä, että hän tuohon aikaan kääntyi tai käännytettiin kristityksi.

Myöhemmin välit sukulaisiin ovat parantuneet ja 15 vuotta nuorempi sisar Mulu, 25, on pitkään asunut sisarensa luona. Seinällä komeilee valokuva Mulun häistä viime keväältä. Silloin hän muutti miehensä luokse. Nyt Mulu kuitenkin seuraa haastattelua silmä tarkkana ja tarjoilee meille loistavaa etiopialaista kahvia kahden palvelijatytön kanssa.

Palvelijat Selam Hussej ja Mekedes Adamsosu ovat täysin taustalla ja hämmästyvät kovasti, kun heiltä lopulta kysytään jotain.

Sara on selviytyjä

Elämän alkutaipaleen karuutta ajatellen, Sara on pärjännyt yllättävän hyvin. Hän on hankkinut ammatin, mennyt naimisiin, eronnut hulttiomiehestään ja hankkinut kaksi ihanaa poikaa. Ja hän elättää itsensä melko hyvin myymällä kynttilöitä Terelaymontin kirkon rappusilla.

– Mieheni oli alussa ihana, mutta viime vuosina täysin toivoton, alkoholisti ja huumeiden käyttäjä. Hän myös käytti hyväksi palvelijoitani.

Myös suomalaisittain hyvin köyhissä perheissä on täällä monesti palvelija. He ovat usein niitä köyhistä köyhimpiä.

– Mies kuljetti minut pyörätuolissa myyntipaikalle ja meni sitten huvittelemaan. Sitä hän piti työnään, Sara naurahtaa kolkosti.

Haastattelun aikana Saran pojat, Kelkeyes, 7, ja Euabodi, 11, ovat koulussa. Pojat käyvät hyvää koulua ja Sara uskoo, että he saavat koulutuksen.

– Heistä tulee joko lääkäreitä, pilotteja tai juristeja, hän sanoo. Sen eteen hän on valmis tekemään kaikkensa.

Haastattelun loppuessa kohtaamme valokuvaajan kanssa ongelman. Ihmiset eivät haluaisi tulla kuvatuiksi kotinsa ulkopuolella. Valkonaaman vierailu kodissa näet tietää vuokrankorotusta. Se tekee meistäkin mietteliäitä.

 

Sara Muktaria uhkaa sama kohtalo kuin satoja tuhansia slummeissa. Hänen kotinsa jyrätään pois kauppojen ja hotellien tieltä. Vielä Sara ei tiedä, missä hän tulee asumaan. Valtion rakentamat kerrostalot ovat aivan liian kalliita. Kuva: Charlotta Boucht

 

Äiti ei sido pyörätuoliin pahuuttaan

Bruk Fitufi, 9, istuu pyörätuolissa kotinsa äärimmäisessä nurkassa pimeässä – Bruk on sidottu pyörätuoliin, jotta hän ei lähtisi karkuteille. Bruk on melko vaikeasti kehitysvammainen.

Bruk Fitufi, kuva: Charlotta Boucht

Ollaan Addis Abeban Lafton kaupunginosassa, Saris Abon kirkon vieressä. Eronsa jälkeen pojan äiti Belaynesh Beyene muutti aivan kirkon viereen köyhille ja vammaisille tarkoitetulle alueelle.

Piha on pienten vieri viereen rakennettujen kotien reunustama, keskellä pihaa kuivuu teepaitoja, farkkuja ja alusvaatteita. Monet asukkaista istuvat kotinsa rappusilla. Viereisen talon oven nojailee hymyilevä mies, jolla on kahleet jaloissa. Hän on täkäläisen ilmaisun mukaan ”pirun riivaama” eli mielenterveyskuntoutuja.

Belaynesh ei sido poikaa pyörätuoliin pahantahtoisuuttaan vaan koska hänen on pakko. Kun äiti lähtee torille tai kauppaan, hän ei voi ottaa poikaa mukaansa. Toisinaan ystävällinen naapurin rouva pitää huolta pojasta, mutta aina se ei ole mahdollista.

Belaynesh vaikuttaa, yllättävää kyllä, osaansa tyytyväiseltä, hänen kasvoiltaan paistaa tasapainoisen ihmisen mielenrauha.

– Rakastan lastani, hän sanoo yksinkertaisesti.

Ero miehestä syntyi aikanaan, koska Belaynesh halusi omistautua vammaiselle pojalleen. ”Tähän perheeseen ei mahdu uutta lasta”, hän sanoi ja mies lähti. Nyt miehellä on toinen perhe jossain lähistöllä.

Belaynesh on yrittänyt hankkia myös pojalleen koulutusta, mutta kahdesta erityiskoulusta poika on ehdottomasti torjuttu.

Elimellisenä osana päivän ohjelmaan kuuluu rukous, aamu aloitetaan rukouksella, äiti on opettanut poikaansa rukoilemaan. Bruk näyttää, miten se tapahtuu ja pyrkii pois pyörätuolista, kumartelee ja nauraa samalla.

– Rukous antaa minulle voimaa, sanoo Belaynesh. Hän käyttää poikaansa säännöllisesti myös pyhää vettä nauttimassa kirkossa. Hyvin monet Etiopiassa uskovat pyhän veden voimaan.

Bruk Fitufi, kuva: Charlotta Boucht

 

Yllättäen haastattelun loppupuolella paljastuu, että Belaynesh osaa myös jonkin verran englantia. Hän on käynyt aikanaan koulua ja haaveillut opettajan ammatista.

 

 

 

Entä mikä antaa Belayneshille voimaa?

– Poikani valoisa luonne, hän on ystävä kaikkien kanssa.

Poika joka selvisi abortista on nyt äidin paras tuki

Etiopian vammaisten naisten järjestön, Ewdnan, perustajajäseniin kuuluva Abeba Amarech on sotilaitten kasvattama pikkutyttö.

Ababe Amarechin tarina on kuin jännitysnäytelmästä. Ensin lapsuus Kondarissa sodassa sotilaitten kasvattamana, sitten vammautuminen kahdeksanvuotiaana Dergin sotilaitten ampumaan luotiin, amputaatio Sudanissa, sitten paluu kotimaahan, mutta nyt pääkaupunkiin Addisiin.

Aikaa sotilaitten kanssa Ababe muistaa yllättäen hyvällä.

-Se oli elämäni parasta aikaa. Leirissä oli noin kahdeksankymmentä aikuista sotilasta, joista osa naisia, lapsia oli kahdeksan ja minä olin ainoa tyttö. Minua kohdeltiin kuitenkin kuin prinsessaa. Sain joka päivä ruokaa ja jopa käydä koulua.

Kymmenen vuotta sitten Amarech tuli raskaaksi ja halusi ehdottomasti päästä eroon lapsesta. Yksinäisenä vammaisena äitinä hänelle ei olisi tuohon aikaan omasta mielestään olisi ollut mitään mahdollisuuksia selvitä elämästä lapsen kanssa.

Amarech yritti itse aborttia, mutta ”epäonnistui” siinä.

Nyt Alazar Samuel, 11, on Amarechin paras tukija. Äiti ja poika asuvat kuitenkin äärimmäisen kurjasti, niin että jopa etiopialaisittain ajatellen heidän kotinsa on todellista slummia.

-Poika auttaa minua kaikessa missä voi. Neljävuotiaana hän ilmoitti, että ei koskaan jätä minua. Nyt olen niin iloinen, että kohtalo antoi minulle tuon lapsen oman tahtoni vastaisesti, hän sanoo.

Laatikkoon:

Ewdna eli Etiopian naisten järjestö tukee Abebaa muun muassa antamaa pojalle Alazar Samuelille kirjoja ja muita koulutarvikkeita. Toisinaan he ovat saaneet myös suoraan ruoka-apua.

Ewdnaa tukee suomalainen Kynnys.