Etiopia

”Vammaisjärjestöiltä opin puolustamaan oikeuksiani!”

”Nimeni on Yemiserach Mola. Minulla on kuulovamma ja liityin EWDNA:n toimintaan noin kolme vuotta sitten. Osallistuin säännöllisesti kahviseremonioihin. Elämäni on muuttunut paljon sen jälkeen, kun liityin EWDNA:n jäseneksi. Yksi avainasia on, että tämä on oikea paikka oppia vammaisten oikeuksista. Kuulovammat eivät vähennä kykyäni puolustaa itseäni ja sitä, mikä on oikein. Olen päättänyt voittaa kaikki tielleni tulevat esteet ja varmistaa, että ääneni kuullaan.

Osallistuin seksuaaliterveyskoulutukseen. Se opetti minulle kuinka toimia raskausaikana, kuinka säilyttää terveytensä ja jakaa tietoni muille kuuroille ja kuulovammaisille naisille, jotka tarvitsevat informaatiota näistä asioista. Kävin myös johtamiskoulutuksessa. EWDNA opetti minulle, kuinka puolustaa sitä, mikä on oikein ja elää elämääni.

Kerron teille yhden esimerkin työpaikaltani. Aina aiemmin, kun menin kysymään mitä tahansa asiaa sen koulun johdolta, jossa työskentelen, he eivät kohdelleet minua kunnioittavasti. He ajattelivat, etten huomaa sitä, koska en kuule heidän ääntään. Mutta kun liityin EWDNA:n, opin puolustamaan oikeuksiani ja aloin vaatia niitä. Kerroin heille, että minä olen kuuro, mutta mieleni toimii hyvin. Sanoin, että jos he eivät kohtele minua kunnolla, vien asian oikeuteen. Sen jälkeen he järkyttyivät, pyysivät anteeksi ja antoivat minulle oikeanlaisia palveluita.

Meillä on monesti haasteita myös viittomakielen tulkkien kanssa, koska usein he kääntävät mitä haluavat, eivät sitä, mitä sanoin. Toivon, että myös EWDNA voisi käsitellä tätä asiaa koulutuksen avulla.

Olen kiitollinen yhdistysten antamasta tuesta ja ohjauksesta, joka on antanut minulle mahdollisuuden puolustaa oikeuksiani, ja arvostan myös Kynnyksen sitoutumista tähän arvokkaaseen koulutukseen, joka vahvistaa taitojamme ja tietojamme.”

Kummina tuet Kynnyksen Etiopian ja Keski-Aasian vammaisia kumppaneita. Tuellasi he saavat mahdollisuuksia itsenäiseen elämään. Lue lisää ja tule kummiksi osoitteessa: https://kynnys.fi/liity-kummiksi/.

Nainen viittoo kameralle. Taustalla näkyy toimiston seinä
Yemiserach Mola

 

Banchigiza kiittää järjestöjä saamastaan tuesta

Nimeni on Banchigiza Adane. Olen näkövammainen nainen. Liityin EWDNA:n vuonna 2013 valmistuttuani yliopistosta. Aiemmin minulla ei ollut kokonaisvaltaista ymmärrystä vammaisuudestani. Turhauduin helposti vammani takia. Olen myös käynyt läpi monia ylä- ja alamäkiä yliopisto-opintojeni aikana.

EWDNA:n kahvihetket muiden vammaisten naisten kanssa saivat aikaan muutoksen. Uskon, että kahvisessioilla on ollut merkittävä rooli henkilökohtaisessa kasvussani ja kehityksessäni. Osallistuin myös erilaisiin EWDNA:n järjestämiin koulutuksiin, kuten vammaisten oikeuksia käsittelevään koulutukseen, johtamiskoulutukseen ja seksuaaliterveyskoulutukseen. Koulutuksissa ja keskusteluissa hankkimani tiedot ja taidot ovat antaneet minulle mahdollisuuden kannustaa muita vammaisia ​​naisia ​​osallistumaan EWDNA:n toimintaan. Nykyisin annan myös itse vapaaehtoisesti koulutusta.

Haasteet tavallaan kaksinkertaistuvat, kun tulin tietoisemmaksi oikeuksistani. Nykyisin näen kaiken oikeuksien näkökulmasta. Käytän koulutuksissa oppimaani käytännössä. Esimerkiksi työssäni opettajana minua katsotaan helposti alaspäin eikä uskota, että teen työni kuten muutkin tai ei olla valmiita palkkaamaan minulle henkilökohtaista avustajaa lain edellyttämällä tavalla. Vammaisoikeuksien tietojen avulla osoitin, että koulun on palkattava minulle avustaja. Kun ensimmäinen avustaja ei auttanut minua oikealla tavalla, haastoin koulun palkkaamaan toisen avustajan. Tämä kokemus opetti, kuinka tärkeää on puolustaa itseään ja oikeuksiaan. On voimaannuttavaa nähdä se vaikutus, jonka saavutin puolustamalla oikeuksiani ja vaatimalla tasa-arvoista kohtelua. Silti kohtaan edelleen uusia haasteita monissa eri tilanteissa.

Kaikki voimani tulee siitä, mitä EWDNA on tehnyt jäsentensä kapasiteetin vahvistamiseksi. Aina kun minulla on aikaa, tulen EWDNA:n ja jaan tietämykseni muille jäsenille kahviseremonioissa. Käytän kahvia terapiana, se auttaa lievittämään stressiä.

Epävarmuudesta ja haasteista huolimatta minulla on voimia voittaa esteet. Kokemukseni ovat opettaneet oppitunteja kestävyydestä ja sopeutumiskyvystä ja muokanneet minusta vahvemman yksilön.

Haluankin kiittää EWDNA:a uudesta, paremmasta versiosta itsestäni. EWDNA:n asiantuntemus ja Kynnyksen tuki ovat olleet ratkaisevassa roolissa itsetietoisuuden ja itseluottamukseni parantamisessa. Olen todella kiitollinen näiden järjestöjen omistautumisesta ​​ja sitoutumisesta.

Pitkätukkainen nainen katsoo suoraan eteensä. Taustalla EWDNA:n toimisto.
Banchigiza Adane

Kahvia ja kotikäyntejä

Kuvassa on naisia essut päällä. Edessä tarjotin täynnä pieniä kahvikuppeja

Etiopialainen kumppanijärjestömme EWDNA on perustanut 6 uutta paikallisyhdistystä eri puolille Etiopiaa, ja jokaiseen yhdistykseen on palkattu osa-aikainen koordinaattori. Toimintaan on tänä vaikeana vuonnakin kuulunut muun muassa perinteisiä etiopialaisia kahviseremonioita ja kotikäyntejä.

Kahviseremoniat ovat tilaisuuksia, joissa vammaiset naiset tapaavat toisiaan, keskustelevat ja voimaantuvat yhdessä. Kotikäynneillä annetaan naisille yksilöllistä tukea ja neuvontaa.

Kummina tuet Kynnyksen Etiopian ja Keski-Aasian vammaisia kumppaneita. Tuellasi he saavat mahdollisuuksia itsenäiseen elämään. Tule kummiksi!

Kapuamisen aattona vatsassa nipistää

Teksti ja kuva: Heini Saraste 

Juuri näinä päivinä kahdenkymmenenkahden hengen joukko kehitysyhteistyöstä kiinnostuneita treenanneita naisia sekä pari miestä on matkalla kohti Addis Abebaa ja huimaa seikkailua.  

Perillä odottavat jännittävät 12 päivää: tutustumista Kynnyksen ja Abiliksen kehitysyhteistyökohteisiin ja sitten edessä kiipeäminen Ras Dashenille, Etiopian korkeimmalle 4550 metriä korkealle vuorelle. 

– Voi kauhistus, huokaa puhelimessa vähän ennen matkaa Mervi Leivo, yksi matkalle osallistujista. 

– Olen aina ollut liikuntafriikki, mutta silti täytyy tunnustaa, että kauhu valtaa välillä mielen, kun seuraan Kapuan sivuilta, miten matkakumppanini kohottavat kuntoaan.  Olo on ristiriitainen. Sillä silti on aivan upea lähteä! 

Kymmenen päivää kestävän kipuamisen aikana nukutaan teltassa, ihaillaan sanoinkuvaamattoman ihania maisemia, varmasti myös itketään ja nauretaan paljon sekä tietysti tutustutaan perusteellisesti sekä ryhmän muihin jäseniin että Etiopiaan. 

Motivoituneita rahanhankkijoita 

Kapualaiset ovat hankkineet rahaa Kynnyksen kehitysyhteistyöhankkeisiin, kuka järjestämällä konsertteja, kuka myyjäisillä, kuka lakun myynnillä, kuka yrityslahjoituksilla. Summan kokoon saaminen on loppujen lopuksi työn takana, mutta se myös sitouttaa. 

Hieno esimerkki on Mervin mielestä espoolainen Lea God. Lea teki kotisiivouksia, puutarhatöitä toisten pihoissa ja leipoi saaristolaisleipää myytäväksi. Yhdessä Mervi ja Lea järjestivät myös lounaan Väestöliiton tiloissa. Lea on jo saanut rahat kokoon, Mervi on vielä vaiheessa. Toisaalta jokainen euro on tervetullut ja tärkeintä on nähdä läheltä, mitä ruohonjuuritasolla tapahtuu.  

Merviä kiinnostavat suuresti Kynnyksen ja Abiliksen kehitysyhteistyöhankkeet eli vammaisten naisten elämän haasteet kaikkineen. Paikallisen vammaisten naisten järjestö on tehnyt Kynnyksen ja Abiliksen kanssa yhteistyötä pitkään.  

Suomalaiset kapuajat pääsevät tapaamaan naisia heidän omalle talolleen sekä ehkä myös heidän kodeissaan. Juuri tätä hanketta muun muassa kapualaiset myös rahoittavat. EWDNA –niminen vammaisten naisten järjestö järjestää muun muassa naisten keskinäistä vertaistukea, ravintotietoutta ja yrittäjäkoulutusta. 

Mervi haluaa tietää, miten kehitysapu konkreettisesti vaikuttaa naisten elämään.  

Rohkeita ja hyviä ihmisiä 

Pohjoisessa Gondarissa tutustutaan ylipiston hankkeisiin ja vammaisiin opiskelijoihin.  

Kynnyshän käynnisti noin kymmenen vuotta sitten hankkeen vammaisten opiskelijoitten tukemiseksi ensin Addisissa sekä myöhemmin Hawasassa ja Gondarissa. Silloin mukana vielä oli Kalle Könkkölä ja tietysti Tuomas Tuure, jotka aloittivat yhteistyön.  Sitä jatkoi ansiokkaasti Mina Mojtahedi ja nyt on mukana myös Amu Urhonen.

Mervissä on aina elänyt sisällä myös maailmanparantaja.  

– Emme elä vain itsellemme vaan elämme yhteisessä maailmassa, hän pohtii. 

Työssään SPR:ssä sekä myöhemmin kansainvälisten työleirien järjestäjänä hän on nähnyt erilaista elämää esimerkiksi Filippiineillä ja Etelä-Koreassa. Etiopiassa hän ei ole koskaan käynyt. Koko maanosa kiinnostaa kovin.  

Mukaan matkalle lähtee myös Kynnyksen kehitysyhteistyöasiantuntija Veera Pensala, joka on seurannut kapualaisten valmistautumista matkaan. 

– Kyseessä ovat rohkeat, ennakkoluulottomat ja syvästi motivoituneet ihmiset, jotka oikeasti haluavat tehdä hyvää. He ovat kaikki kiireisiä ja usein perheellisiä, työelämässä mukana olevia ihmisiä, mutta silti he ovat vuoden aikana käyttäneet valtavasti aikaansa rahan hankintaan. Arvostan heitä kaikkia suuresti, sanoo Pensala. 

Mervi Leivo

Hylätty Sara pärjää hyvin

Teksti: Heini Saraste

 

Sara Muktar, 40, on kotoisin suuresta perheestä maaseudulta.

Kuva: Charlotta Boucht

Hän on kuusitoistalapsisen perheen keskimmäisiä. Hän vammautui kolmevuotiaana tuntemattomasta syystä. Kun hän täytti kahdeksan, isä toi hänet kotoa Addisiin, pääkaupunkiin, ja jätti kirkon rappusille.

Tuo aika on hämärän peitossa, mutta sen hän muistaa hyvin, että kukaan ei ottanut häntä hoiviinsa, kukaan ei auttanut. Muslimiperhe hylkäsi hänet osaksi siitä syystä, että hän tuohon aikaan kääntyi tai käännytettiin kristityksi.

Myöhemmin välit sukulaisiin ovat parantuneet ja 15 vuotta nuorempi sisar Mulu, 25, on pitkään asunut sisarensa luona. Seinällä komeilee valokuva Mulun häistä viime keväältä. Silloin hän muutti miehensä luokse. Nyt Mulu kuitenkin seuraa haastattelua silmä tarkkana ja tarjoilee meille loistavaa etiopialaista kahvia kahden palvelijatytön kanssa.

Palvelijat Selam Hussej ja Mekedes Adamsosu ovat täysin taustalla ja hämmästyvät kovasti, kun heiltä lopulta kysytään jotain.

Sara on selviytyjä

Elämän alkutaipaleen karuutta ajatellen, Sara on pärjännyt yllättävän hyvin. Hän on hankkinut ammatin, mennyt naimisiin, eronnut hulttiomiehestään ja hankkinut kaksi ihanaa poikaa. Ja hän elättää itsensä melko hyvin myymällä kynttilöitä Terelaymontin kirkon rappusilla.

– Mieheni oli alussa ihana, mutta viime vuosina täysin toivoton, alkoholisti ja huumeiden käyttäjä. Hän myös käytti hyväksi palvelijoitani.

Myös suomalaisittain hyvin köyhissä perheissä on täällä monesti palvelija. He ovat usein niitä köyhistä köyhimpiä.

– Mies kuljetti minut pyörätuolissa myyntipaikalle ja meni sitten huvittelemaan. Sitä hän piti työnään, Sara naurahtaa kolkosti.

Haastattelun aikana Saran pojat, Kelkeyes, 7, ja Euabodi, 11, ovat koulussa. Pojat käyvät hyvää koulua ja Sara uskoo, että he saavat koulutuksen.

– Heistä tulee joko lääkäreitä, pilotteja tai juristeja, hän sanoo. Sen eteen hän on valmis tekemään kaikkensa.

Haastattelun loppuessa kohtaamme valokuvaajan kanssa ongelman. Ihmiset eivät haluaisi tulla kuvatuiksi kotinsa ulkopuolella. Valkonaaman vierailu kodissa näet tietää vuokrankorotusta. Se tekee meistäkin mietteliäitä.

 

Sara Muktaria uhkaa sama kohtalo kuin satoja tuhansia slummeissa. Hänen kotinsa jyrätään pois kauppojen ja hotellien tieltä. Vielä Sara ei tiedä, missä hän tulee asumaan. Valtion rakentamat kerrostalot ovat aivan liian kalliita. Kuva: Charlotta Boucht

 

Nathael pääsi kouluun

Neljätoistavuotiaalla Nathael Gemesaylla on selkeät haaveet. Hän haluaa isona lääkäriksi tai pilotiksi. Äiti yritti löytää pojalle koulua pitkään, mutta joka paikasta sanottiin, että emme voi ottaa vammaista poikaa. Miten hän kävisi vessassa, kuka häntä auttaisi? Ei, ei ja ei!

Nathael Gemesay, kuva: Charlotta Boucht

Lopulta ratkaisu löytyi saksalaisen kirkon koulusta, joka otti pojan inkluusio-opetukseen. Koulussa opiskelee Nathaelin lisäksi 20 näkövammaista lasta, osa normaaleilla luokilla, osa erityisluokilla. Nathaelin äiti työskentelee koulussa siivojana ja auttaa poikaa tarvittaessa.

Saksalaisen kirkon koulu on yksi Etiopian inkluusion uranuurtajista. Rehtori Teklu Tafesse suhtautuu työhönsä intohimoisesti. Seitsemäätoista koulua johtanut rehtori on ehdoton inkluusion kannattaja ja edelleen silmin nähden innostunut työstään.

– Lapsista ja heidän energiastaan saa voimaa. Moni koulustamme valmistunut on myös sijoittunut työelämään. Näkövammaisista on tullut juristeja. Pyörätuolin käyttäjiä koulussa on kuitenkin vain kaksi.

Ongelma on myös siinä, että inkluusion levittämisessä epäonnistutaan.

– Valtion koulut ovat kovin haluttomia ottamaan vastaan vammaisia opiskelijoita. Monta kertaa käytännön hankaluudet katkaisevat innokkaankin opiskelijan haaveet. Kun on aikansa kärsinyt nöyryytyksiä esimerkiksi esteettömyyden täydellisen puuttumisen suhteen, ei enää jaksa. Moni lopettaa kesken myös kouluun pääsyn vaikeuden takia, kun koulukuljetukset puuttuvat.

Mutta Nathael on onnellinen. Hänellä on kavereita, hänellä on itsevarmuutta ja hän pärjää kyllä. Hänessä on loistetta.

Kuva: Charlotta Boucht

Saksalaisen kirkon koulua on tukenut muun muassa suomalainen Interpedia. Suomi on tukenut myös Etiopian erityisopetusta.

Äiti ei sido pyörätuoliin pahuuttaan

Bruk Fitufi, 9, istuu pyörätuolissa kotinsa äärimmäisessä nurkassa pimeässä – Bruk on sidottu pyörätuoliin, jotta hän ei lähtisi karkuteille. Bruk on melko vaikeasti kehitysvammainen.

Bruk Fitufi, kuva: Charlotta Boucht

Ollaan Addis Abeban Lafton kaupunginosassa, Saris Abon kirkon vieressä. Eronsa jälkeen pojan äiti Belaynesh Beyene muutti aivan kirkon viereen köyhille ja vammaisille tarkoitetulle alueelle.

Piha on pienten vieri viereen rakennettujen kotien reunustama, keskellä pihaa kuivuu teepaitoja, farkkuja ja alusvaatteita. Monet asukkaista istuvat kotinsa rappusilla. Viereisen talon oven nojailee hymyilevä mies, jolla on kahleet jaloissa. Hän on täkäläisen ilmaisun mukaan ”pirun riivaama” eli mielenterveyskuntoutuja.

Belaynesh ei sido poikaa pyörätuoliin pahantahtoisuuttaan vaan koska hänen on pakko. Kun äiti lähtee torille tai kauppaan, hän ei voi ottaa poikaa mukaansa. Toisinaan ystävällinen naapurin rouva pitää huolta pojasta, mutta aina se ei ole mahdollista.

Belaynesh vaikuttaa, yllättävää kyllä, osaansa tyytyväiseltä, hänen kasvoiltaan paistaa tasapainoisen ihmisen mielenrauha.

– Rakastan lastani, hän sanoo yksinkertaisesti.

Ero miehestä syntyi aikanaan, koska Belaynesh halusi omistautua vammaiselle pojalleen. ”Tähän perheeseen ei mahdu uutta lasta”, hän sanoi ja mies lähti. Nyt miehellä on toinen perhe jossain lähistöllä.

Belaynesh on yrittänyt hankkia myös pojalleen koulutusta, mutta kahdesta erityiskoulusta poika on ehdottomasti torjuttu.

Elimellisenä osana päivän ohjelmaan kuuluu rukous, aamu aloitetaan rukouksella, äiti on opettanut poikaansa rukoilemaan. Bruk näyttää, miten se tapahtuu ja pyrkii pois pyörätuolista, kumartelee ja nauraa samalla.

– Rukous antaa minulle voimaa, sanoo Belaynesh. Hän käyttää poikaansa säännöllisesti myös pyhää vettä nauttimassa kirkossa. Hyvin monet Etiopiassa uskovat pyhän veden voimaan.

Bruk Fitufi, kuva: Charlotta Boucht

 

Yllättäen haastattelun loppupuolella paljastuu, että Belaynesh osaa myös jonkin verran englantia. Hän on käynyt aikanaan koulua ja haaveillut opettajan ammatista.

 

 

 

Entä mikä antaa Belayneshille voimaa?

– Poikani valoisa luonne, hän on ystävä kaikkien kanssa.

Poika joka selvisi abortista on nyt äidin paras tuki

Etiopian vammaisten naisten järjestön, Ewdnan, perustajajäseniin kuuluva Abeba Amarech on sotilaitten kasvattama pikkutyttö.

Ababe Amarechin tarina on kuin jännitysnäytelmästä. Ensin lapsuus Kondarissa sodassa sotilaitten kasvattamana, sitten vammautuminen kahdeksanvuotiaana Dergin sotilaitten ampumaan luotiin, amputaatio Sudanissa, sitten paluu kotimaahan, mutta nyt pääkaupunkiin Addisiin.

Aikaa sotilaitten kanssa Ababe muistaa yllättäen hyvällä.

-Se oli elämäni parasta aikaa. Leirissä oli noin kahdeksankymmentä aikuista sotilasta, joista osa naisia, lapsia oli kahdeksan ja minä olin ainoa tyttö. Minua kohdeltiin kuitenkin kuin prinsessaa. Sain joka päivä ruokaa ja jopa käydä koulua.

Kymmenen vuotta sitten Amarech tuli raskaaksi ja halusi ehdottomasti päästä eroon lapsesta. Yksinäisenä vammaisena äitinä hänelle ei olisi tuohon aikaan omasta mielestään olisi ollut mitään mahdollisuuksia selvitä elämästä lapsen kanssa.

Amarech yritti itse aborttia, mutta ”epäonnistui” siinä.

Nyt Alazar Samuel, 11, on Amarechin paras tukija. Äiti ja poika asuvat kuitenkin äärimmäisen kurjasti, niin että jopa etiopialaisittain ajatellen heidän kotinsa on todellista slummia.

-Poika auttaa minua kaikessa missä voi. Neljävuotiaana hän ilmoitti, että ei koskaan jätä minua. Nyt olen niin iloinen, että kohtalo antoi minulle tuon lapsen oman tahtoni vastaisesti, hän sanoo.

Laatikkoon:

Ewdna eli Etiopian naisten järjestö tukee Abebaa muun muassa antamaa pojalle Alazar Samuelille kirjoja ja muita koulutarvikkeita. Toisinaan he ovat saaneet myös suoraan ruoka-apua.

Ewdnaa tukee suomalainen Kynnys.