Kapua

Kun repussa on reuma, pääsenkö huipulle?

Aino-Maria Ervelä

Teksti on alun perin julkaistu Reumaliiton blogissa 23.4.22

Bosnia-Hertsegovinan ja Montenegron rajalla on vuori nimeltä Maglić. Sen huippu on 2386 metrin korkeudessa ja se on Bosnia-Hertsegovinan korkein huippu. Sinne minä aion kiivetä.

Olen lähdössä Maglićin valloitukseen yhdessä Kapua Balkan-tiimin kanssa kesäkuussa. Kapua on suomalainen järjestö, joka on kerännyt varoja kehitysmaiden tukemiseksi kiipeämällä maailman vuorille vuodesta 2006 lähtien. Siispä meidänkin tiimin tavoite on tuon vuoren huippua suurempi. Tiimimme jokaisella kapuajalla on tavoitteena kerätä kaksi euroa jokaisesta metristä Maglićin huipulle eli 4772 euroa vammaisten oikeuksien edistämiseen. Bosnia-Hertsegovinassa pääsemme tutustumaan Kapuan tukeman Kynnys ry:n työhön Balkanilla.

Reppu selässä matkaan

Matka lähestyy ja pian on nostettava reput selkään. Matkaan on lähdössä kahdeksan kapuajaa. Kaikkien repuissa on oma painonsa, eikä se aina näy päällepäin. Reppuun on kerätty eväitä ja varusteita, jokaisella omia vahvuuksia ja voimavaroja. Tärkeitä asioita, joita tarvitsemme ja jotka auttavat meitä pääsemään perille. Mutta niissä repuissa on aina muutakin. Asioita, joita emme haluaisi kantaa mukanamme.

Minun repussani on reuma. Sen paino vaihtelee ja sitä on vaikea ennustaa. Joskus kannan sitä mukanani ihan mielelläni, sillä se on viitoittanut minulle tietä myös paikkoihin, joihin en muuten olisi löytänyt. Ihmisten luo, joita en muuten olisi kohdannut. Oikean lääkityksen kanssa se on pääasiassa rauhallinen ja huomaamaton kaveri. Välillä se kuitenkin muuttuu painavaksi. Niin painavaksi, että matkan on pysähdyttävä. Silloin se sattuu ja ärsyttää. Usein se tapahtuu täysin yllättäen ja ilman varoitusta. Silloin on vain mentävä sen ehdoilla ja annettava suunnitelmien mennä uusiksi, vaikka samalla ahdistaa, kun ei tiedä koska matka voi taas jatkua.

Olen kantanut reumaa repussani jo 6-vuotiaasta saakka, mutta koskaan ei tavoitteeni ole kirjaimellisesti ollut näin korkealla, tarkalleen ottaen 2386 metrin korkeudessa. Mietin, miten kuntoni kestää ja jaksanko koko matkan huipulle. Mutta erityisesti mietin sitä, pysyykö reuma repussani hiljaisena ja huomaamattomana salamatkustajana, vai herääkö se juuri ennen matkaa tai kenties kesken matkan kieltäytyen yhteistyöstä ja alkaa huutaa ja kiukutella. Mitä jos se heittäytyy polulleni poikittain ja sanoo, että enempää en muuten liiku? Kipeät polvet tai tulehtunut nilkka voisi pysäyttää etenemisen.

Reuman kanssa reissuun lähteminen tuntuu arpapeliltä. Viime syksynä huono tuuri osui kohdalle juuri Kapuan kuntotestien aikaan. Kun muu tiimi kapusi Malminkartanon portaita ylös alas vesisateessa, minä makasin kipeän polven kanssa kotisohvalla. Silloin mietin, että näin voi käydä myös matkalla… Sen jälkeen on kuitenkin sujunut taas hyvin. Olen pystynyt valmistautumaan matkaan käymällä säännöllisesti ryhmäliikuntatunneilla ja pyrkinyt vahvistamaan lihaskuntoa ja -kestävyyttä. Viime viikonloppuna olin kapua-kaverin kanssa jo tekemässä ensimmäiset mäkitreenitkin!

Oma reumasairaus ja sen hoito ovat herättäneet ajattelemaan myös keräyksemme teemaa. Minun sairauttani on lapsuudesta asti hoidettu hyvin eikä sairaus ole vaikuttanut toimintakykyyni. Olen saanut moniammatillista kuntoutusta, biologisia lääkkeitä, tukea koulunkäyntiin sekä vertaistukea muilta reumaa sairastavilta lapsilta ja nuorilta. Lapsuudessa käytössäni oli myös monia apuvälineitä. Hyvän hoidon ansioista sairauteni on ollut pitkään rauhallinen ja siksi voinkin nyt haaveilla jopa vuoren huipun saavuttamisesta. Tämä ei ole itsestäänselvyys.

Vielä muutama vuosikymmen aiemmin, kun reumahoito ei ollut niin kehittynyttä, reuma saattoi aiheuttaa pysyvää vammautumista. Näin on varmasti edelleen paikoissa, joissa ihmiset eivät saa tarvitsemiaan hoitoja ja lääkkeitä. Jos itse olisin syntynyt muualla enkä olisi saanut kaikkea tätä hoitoa, olisiko niveltulehdukset aiheuttaneet myös minulle pysyviä vammoja? Kapuamalla haluan olla mukana edistämässä globaalia oikeudenmukaisuutta ja ihmisoikeuksien toteutumista kaikkialla.

Vammaistyön tavoitteet

Vammaisille ihmisille kuuluvat samat ihmisoikeudet kuin kaikille muillekin. Vammaiset kokevat syrjintää ja ennakkoluuloja monella elämän osa-alueella ja ovat usein heikommassa asemassa yhteiskunnassa. Laskennallisesti 15 prosentilla maailman ihmisistä on jokin vamma. Vammaisten eriarvoinen asema korostuu varsinkin yhteiskunnan kriiseissä, ja tuli juuri karulla tavalla näkyväksi myös Ukrainassa ihmisten paetessa sotaa kodeistaan. Myös Balkanilla sodan jäljet ovat vielä vahvasti läsnä, ja tälläkin hetkellä tilanne on hyvin jännittynyt.

Olen tehnyt vammaistyötä vapaaehtoisjaksollani Valko-Venäjällä vuonna 2017 ja nähnyt työn monia puolia. Olen saanut iloita nähdessäni, kuinka pitkäjänteisen vaikuttamistyön tuloksena vammaisia ihmisiä on saatu pois suljetuista laitoksista, ja kuinka he ovat saaneet oikeutensa itsenäiseen elämään takaisin. Mutta valitettavasti olen nähnyt myös epäinhimillisiä olosuhteita laitoksissa, joissa liian suurissa ryhmissä yksittäisten lasten tarpeet eivät tule riittävästä huomioiduiksi. Vaikka asenteet ja palvelut eri paikoissa ovat erilaisia, vammaisten ihmisoikeudet ovat kaikkialla samat. Näiden oikeuksien toteutumiseksi on tehtävä töitä kaikkialla.

Balkanilla haasteena on ylhäältä johdettu, lääketieteellistä näkökulmaa korostava vammaistyö. Vammaiset ovat usein yhteiskunnassa näkymättömiä ja perheistään riippuvaisia. Kynnyksen kehitysyhteistyöhankkeessa Kosovossa ja Bosnia-Hertsegovinassa edistetään vammaisjärjestöjen yhteistyötä ja ihmisoikeusperustaisen lähestymistavan toteutumista. Tavoitteena on lisätä vammaisten henkilöiden itsenäisen elämän mahdollisuuksia kouluttamalla ja tukemalla vammaisia henkilöitä ja päättäjiä.

Esteiden ja epäonnistumisen pelon ylittäminen

Kapuamalla haluamme auttaa kaatamaan niitä esteitä, joita vammaiset ihmiset joutuvat arjessaan muita enemmän ylittämään. Matkallamme Maglić-vuoren huipulle tulemme varmasti kohtaamaan esteitä itsekin.

Monesti olen miettinyt, saavutanko keräystavoitteeni, tai pääsenkö huipulle, mutta onnistuminen ei ole pelkästään maaliin pääsemistä ja tavoitteiden saavuttamista. Kapuajaksi ryhtyessäni päätin, että epäonnistumisen pelko ei saa estää minua yrittämästä. Tässä matkassa on kyse muustakin kuin minun onnistumisesta. Ja oikeastaan, se todellinen onnistuminen on minusta sitä, että uskaltaa yrittää, vaikka tietää voivansa myös epäonnistua.

Suuren vuoren edessä on nöyrryttävä. Kaikki ei ole minun käsissäni, ja on varmasti monta syytä minkä vuoksi matka voisi keskeytyä. Kuitenkin haastaan itseni tekemään omalta osaltani parhaani siinä, missä pystyn. Yhteisen tavoitteen ja yhteisen matkan, mutta myös oman tavoitteen ja unelman puolesta. Kapuamalla osoitan myös itselleni, että reuma ei ole esteenä unelmille, ei tällaisillekaan!

Kapua-sivultani voit seurata projektin etenemistä sekä osallistua keräykseen, tervetuloa mukaan:

https://kapua.fi/osallistuja/aino-maria-ervela/

Nainen, reppu ja polkupyörä vesistön edessä.

 

Karjalanpiirakat kirittävät vuorelle 

Lotta Roos kuuluu Kapua Balkan -ryhmään 

 Lotta Roos toimii työkseen toimitusjohtajana merikonttialan yrityksessä. Vapaa-ajalleen hän kaipasi työn vastapainoksi aivan toisenlaista toimintaa. Perheeseen kuuluvat mies, Lilli-mäyräkoira sekä juuri koulun aloittanut Frida-tytär, jolla on harvinainen PURA-oireyhtymä.  

 Tyttären kautta vammaisjärjestöt ovat tulleet tutuiksi ja Roos seuraa aktiivisesti myös Kynnyksen toimintaa sekä somea. Juuri sieltä hän huomasi Kapua-hakuilmoituksen ja alkoi pohtia, josko se olisi hänen juttunsa. 

Hankkeeseen osallistujat keräävät varoja ja tiedottavat vammaisten oikeuksia edistävästä kampanjasta vuoden ajan. Kapua Balkan -tiimi matkaa tällä tietoa kesäkuussa 2022 Bosnia ja Herzegovinaan tutustumaan siihen, kuinka Kynnys ry edistää vammaisten oikeuksien toteutumista Balkanilla. Tämän jälkeen tiimin haasteena on kapuaminen maan korkeimmalle huipulle, Maglić-vuorelle. 

 – Oli tarve saada elämään uusi seikkailu ja vammaisoikeudet on tietysti minulle tärkeä kohde. On myös tosi mielenkiintoista saada Kapua Balkanin kautta tietoa juuri Bosnian vammaisten ihmisten tilanteesta verrattuna Suomeen. Odotan oppivani paljon. Oma näkökulmani vammaisasioihin liittyy helposti kehitys- ja hiukan liikuntavammaisuuteen. Katsanto varmasti laajenee matkan myötä. 

 Varainhankinnan monet keinot 

Korona-aika on tuonut kapuajille omat haasteensa. Henkisesti Roos on varautunut siihen, että heidänkin reissunsa saattaa vielä venyä. Myös kapuajien tekemään rahankeräykseen tulee mutkia, kun tapahtumia ei välttämättä voida järjestää. Mikäli vain mahdollista, Roos on menossa kertomaan hankkeesta esimerkiksi Kehitysvammatuki57 -järjestön KeMut -kulttuuritapahtuman tapahtumatorille messukeskuksessa joulukuussa.  

Roos uskoo, että varainhankinta on kokonaisuudessa isompi haaste kuin kapuaminen. Tähän mennessä hän on jo kerryttänyt kassaansa myymällä esimerkiksi Kapua-lakua ja kahvia. Muilta kapuajilta tuli idea aineettomista lahjoista jouluksi. Suurempi ryhmäytyminen porukalla on etäilyn vuoksi edessä ja Roos odottaakin rentoa jutustelua ja tutustumista toisiin kapuajiin. Hänelläkin on varainkeruuseen oma salainen aseensa.  

 – Aion leipoa karjalanpiirakoita 300 kuukaudessa, jos en muuten saa matkakassaa kasaan! Meidän suvussa tehdään parhaat, rapeat ja rasvaiset piirakat.  

Fyysisen kapuamisen Roos uskoo olevan voimauttavaa. Balettia harrastavalla naisella ei ole aiempaa kiipeilykokemusta. Hän haluaakin Kapuan avulla myös kohottaa kuntoaan ja on aloittanut juoksun 3-4 kertaa viikossa. Perhe, työkaverit ja ystävät kannustavat kaikki hanketta innoissaan. 

 – Tulee hyvä fiilis kun ihmiset ovat ylpeitä. 

Juttu on julkaistu Kynnys-lehdessä 3/2021.

Lotan keräystä voit tukea ja seurata somessa facebook.com/lotta.majander sekä Kapua-sivuilla: kapua.fi/osallistuja/lotta-roos/ 

Haemme juuri nyt peruutuspaikoille uusia Kapuajia! Lue lisää ja kapua kanssamme kesäkuussa Bosnia ja Hertsegovinan kokeimmalle kukkulalle! https://kapua.fi/hankkeet/kapua-balkan-hakuohjeet/

Kuvassa nainen ja Kapua-lakupaketti
Lotta Roos

 

”Haluan kannustaa nuoria vammaisia mukaan toimintaamme!”

Suvad Zahirović johtaa vammaisjärjestö Lotosta Bosniassa. Korona-aika on aiheuttanut toimintaan vaikeuksia, mutta myös uusia innovaatioita 

Bosnialainen vammaisjärjestö Lotos tekee laajasti työtä ja vaikuttaa vammaisten asemaan kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla. Lotoksen perustaja ja toiminnanjohtaja on tunnettu bosnialainen vammaisaktivisti Suvad Zahirović. Hän näkee alueen vammaistoimijoilla paljon haasteita, mutta myös mahdollisuuksia.  

– Yksi vammaisliikkeen iso haaste on, että uusia nuoria johtajia on vaikea löytää, heidät tulisi saada paremmin tietoisiksi oikeuksistaan. Monet vammaiset nuoret ovat täysin näkymättömiä yhteiskunnassamme. Riippuvaisuus perheestä on yleinen ongelma. Erityisasemassa ovat lisäksi tytöt ja naiset, sillä heitä syrjitään vielä enemmän kuin muita ryhmiä.

Suvad korostaa, että on tärkeää olla yhteiskunnassa näkyvä ja tasavertainen muiden kanssa. 

Itseään Suvad kuvailee jo melko vanhaksi mieheksi, joka tuntee hyvin vammaisliikkeen porukat. Yhtenä nuoren polven näkyvänä aktivistina hän nostaa esiin Fatma Bulićin, joka johtaa European network on Independent livingin eli Enilin nuorten komiteaa. Tuzlan alueella on muitakin aktiivisia opiskelijoita.  

Lotoksen työn takana on vahva ihmisoikeusajattelu ja itsenäisen elämän liikkeen perusta. Koronan suhteen alussa oltiin hetken järkyttyneitä. Hyvin pian työ kuitenkin jatkui verkossa. Vammaisista on tullut pandemian aikana monin paikoin vielä entistäkin eristyneempiä. Lotos on esimerkiksi opettanut jäseniään käyttämään tietokonetta ja erilaisia nettialustoja. Tärkeää on ollut jakaa tietoa ja perustaa vertaistukiryhmiä. Tietoa on jaettu myös järjestöille ja viranomaisille. Suvad uskoo, että netti- ja muiden tapahtumien yhdistäminen ja on varmasti hyödyksi järjestöjen työssä pandemian jälkeenkin.  

Suvad Zahirović puhuu mikrofoniin tilaisuudessa.
Suvad Zahirović

Vammaiset henkilöt unohdettiin pandemian hoidossa 

Koronapandemia on osunut vammaisiin henkilöihin kaikkialla maailmassa. Balkanin alue ei tee tähän poikkeusta. Suvad kertoo, ettei virallista dataa koronasta ja vammaisuudesta ole, mutta järjestöjen käytännön työstä tiedetään, että monet ovat sairastuneet. Hän pohtii, ettei vammaisia henkilöitä osattu ottaa huomioon esimerkiksi hygieniavälineiden ja rajoitusten osalta tai vakuutusyhtiöissä. Lotos on hankkeillaan pyrkinyt lisäämään tietoisuutta näistäkin näkökulmista.  

Suvadilla on valitettavasti omaakin kokemusta koronasta. Näkövammaisena henkilönä tilanne sairaalassa oli vähintään mielenkiintoinen. Se oli kuitenkin mahdollisuus lisätä tietoisuutta. 

– Olin niin huonossa kunnossa, etten kyennyt kävelemään vaan minut piti kuljettaa hoitoon. Olin onnekas, koska perhelääkärimme on ystäväni ja sain apua jo ennen sairaalaan menoa. Sairaalassa minuun ei oikein osattu suhtautua, koska olen sokea. Juoduin kädestä pitäen neuvomaan kommunikointitapoja ja otteita. Tiedän koulutukseni kautta jonkin verran esimerkiksi fysioterapiasta.  

Suvad on leski, jonka tytär opiskelee Wienissä arkkitehtuuria. Tekemisen puutetta kiireisellä miehellä ei ole ja harrastuksekseen hän mainitsee radioamatööritoiminnan. Hän muistelee erityisellä lämmöllä ystäväänsä Kalle Könkkölää, Kallen matkoja Bosniassa ja omia vierailujaan Suomeen.  

– Kalle tuli Bosniaan ensi kertaa syksyllä -97. Sava-joen ylittäminen yöaikaan oli hyvin jännittävää, vastarannalla näkyi pieniä valoja, kuin savukkeiden valoa. Se oli ensitapaamisemme ja kansainvälisen yhteistyön alku. Vammaisilla ihmisillä on samanlaisia ongelmia kaikkialla maailmassa. Kun pääsimme esimerkiksi vastavierailulle Suomeen vuonna -99, saimme motivaatiota saavutettavuuden kehittämiseksi. Näimme millainen tulevaisuus meilläkin voi olla. Muutos on hidasta, mutta emme luovuta.  

Kesäkuussa 2022 Kapua-tiimi matkaa tutustumaan Kynnys ry:n työhön Bosnia ja Herzegovinassa sekä kapuaa maan korkeimmalle huipulle, Maglić-vuorelle (2386 m). Kapua Balkan -tiimiä kootaan juuri nyt, ja ryhmään avautui muutama peruutuspaikka. Oletko Sinä etsimämme henkilö? Hae mukaan 6.6. mennessä!

Jussi Virtanen kapuaa Himalajalle hyvän asian puolesta

Kuvassa on lippalakkipäinen mies metsämäisemassa.

Kapua-hankkeessa kerätään varoja nuorten ja vammaisten oikeuksia edistävään työhön Nepalissa

Kapuajat matkaavat Nepaliin tutustumaan työhön, jota keräysvaroilla tehdään, ja vaeltavat samalla Himalajalla Gokyo Ri -trekin, kavuten 5420 metrin korkeuteen. Keräyksen tuotto kanavoidaan Kapuan kumppanijärjestöjen Väestöliiton, Taksvärkki ry:n ja Kynnys ry:n kautta. Kunkin kapuajan keräystavoite on euro jokaisesta metristä vaelluksen korkeimmalle huipulle eli yhteensä 5420 euroa.

Järvenpääläinen Jussi Virtanen pyörittää työkseen Kepakotia, jossa tarjotaan asumispalveluita ja työtoimintaa kehitysvammaisille ja autismin kirjon henkilöille. Urheilullinen mies harrastaa esimerkiksi vaeltamista ja juoksemista. Myös Himalajalle pääsy on siintänyt mielessä vuosikaudet. Siksikin Kapua Nepal tuntui hänestä erityisen kiinnostavalta. Vaimo, kaksi lasta ja kissat ovat tottuneet vastaaviin tempauksiin ja innoissaan hanketta tukemassa.

– Tutun tutun kautta sain kuulla Kapuasta ja innostuin. Voin yhdistää hankkeessa vaelluksen ja vammaisten hyväksi tehtävän työn. Pääkohde eli tyttöjen ja nuorten auttaminen tuntui omalta jutulta. Tietysti on hienoa myös päästä Nepaliin.

Kapua Nepal-ryhmän ensimmäinen tapaamisviikonloppu oli Heinolassa viime vuoden alkupuolella. Siellä osallistujat tutustuivat toisiinsa ja hyvää tekeviin järjestöihin. Siitä ei mennytkään kuin kuukausi niin tuli korona ja kuten niin monissa muissakin asioissa, Kapua-suunnitelmat muuttuivat.

Sittemmin kapuajat ovat tavanneet etänä ja kesällä viimeisimmän kerran livenä. Matkaan lähdön tarkka ajankohta on yhä hyvin epävarma. Myös tieto Nepalin koronatilanteesta on tällä hetkellä hajanaista.

– Välillä odottelu totta kai turhauttaa, mutta turvallisuus on pääasia. Sekä tietysti se, että kerätyt varat menevät oikeaan kohteeseen, Virtanen pohtii.

Virtasella ei enää ole keräysstressiä, sillä oma tavoite on tullut jo täyteen. Keräyslupaa anotaan kuitenkin lisää, joten rahaa hänen kohteelleen voi yhä lahjoittaa. Virtasen alkujaan rahankeräykseen kaavailema yritysyhteistyö jäi ymmärrettävästi vähälle, mutta hän kehitti matkakassan kartuttamiseen muita luovia tapoja. Hän esimerkiksi myi ja keräsi sieniä syksyllä ja organisoi Räntäkuntoon -päiväkävelyn yhdessä muiden kapuajien kanssa.

Virtasen mukaan Nepal on joka vaeltajan unelmakohde, mutta vaatii matkaan lähtijöiltä paljon. Kunnosta huolehtiminen ja säännöllinen treeni onkin kapuajille olennaista. Virtasella on aiempaa vaelluskokemusta esimerkiksi Mont Blancilta ja Norjasta. Luonto ympärillä ja euforinen olo pitkän vaelluksen jälkeen ovat hänelle tärkeitä. Tietysti myös tutustuminen Kynnyksen kumppaneihin Nepalissa kiinnostaa jo kovasti.

– Suomessa vammaisten mahdollisuudet ovat huikeasti Nepalia vahvemmat. Järjestöjen työ, kuten koulutukseen panostaminen kestävästi, on todella tärkeää. Odotan vaeltamista, tutustumista muuhun Kapua-porukkaan sekä kohteisiin ja ihmisiin Katmandussa.

Tue kapuajien keräystä: www.kapua.fi

Tule kummiksi vammaiselle naiselle: https://kynnys.fi/liity-kummiksi/

Kummina maksat valintasi mukaan 10 tai 20 euroa kuukausittain Kynnys ry:lle.

Kapuamisen aattona vatsassa nipistää

Teksti ja kuva: Heini Saraste 

Juuri näinä päivinä kahdenkymmenenkahden hengen joukko kehitysyhteistyöstä kiinnostuneita treenanneita naisia sekä pari miestä on matkalla kohti Addis Abebaa ja huimaa seikkailua.  

Perillä odottavat jännittävät 12 päivää: tutustumista Kynnyksen ja Abiliksen kehitysyhteistyökohteisiin ja sitten edessä kiipeäminen Ras Dashenille, Etiopian korkeimmalle 4550 metriä korkealle vuorelle. 

– Voi kauhistus, huokaa puhelimessa vähän ennen matkaa Mervi Leivo, yksi matkalle osallistujista. 

– Olen aina ollut liikuntafriikki, mutta silti täytyy tunnustaa, että kauhu valtaa välillä mielen, kun seuraan Kapuan sivuilta, miten matkakumppanini kohottavat kuntoaan.  Olo on ristiriitainen. Sillä silti on aivan upea lähteä! 

Kymmenen päivää kestävän kipuamisen aikana nukutaan teltassa, ihaillaan sanoinkuvaamattoman ihania maisemia, varmasti myös itketään ja nauretaan paljon sekä tietysti tutustutaan perusteellisesti sekä ryhmän muihin jäseniin että Etiopiaan. 

Motivoituneita rahanhankkijoita 

Kapualaiset ovat hankkineet rahaa Kynnyksen kehitysyhteistyöhankkeisiin, kuka järjestämällä konsertteja, kuka myyjäisillä, kuka lakun myynnillä, kuka yrityslahjoituksilla. Summan kokoon saaminen on loppujen lopuksi työn takana, mutta se myös sitouttaa. 

Hieno esimerkki on Mervin mielestä espoolainen Lea God. Lea teki kotisiivouksia, puutarhatöitä toisten pihoissa ja leipoi saaristolaisleipää myytäväksi. Yhdessä Mervi ja Lea järjestivät myös lounaan Väestöliiton tiloissa. Lea on jo saanut rahat kokoon, Mervi on vielä vaiheessa. Toisaalta jokainen euro on tervetullut ja tärkeintä on nähdä läheltä, mitä ruohonjuuritasolla tapahtuu.  

Merviä kiinnostavat suuresti Kynnyksen ja Abiliksen kehitysyhteistyöhankkeet eli vammaisten naisten elämän haasteet kaikkineen. Paikallisen vammaisten naisten järjestö on tehnyt Kynnyksen ja Abiliksen kanssa yhteistyötä pitkään.  

Suomalaiset kapuajat pääsevät tapaamaan naisia heidän omalle talolleen sekä ehkä myös heidän kodeissaan. Juuri tätä hanketta muun muassa kapualaiset myös rahoittavat. EWDNA –niminen vammaisten naisten järjestö järjestää muun muassa naisten keskinäistä vertaistukea, ravintotietoutta ja yrittäjäkoulutusta. 

Mervi haluaa tietää, miten kehitysapu konkreettisesti vaikuttaa naisten elämään.  

Rohkeita ja hyviä ihmisiä 

Pohjoisessa Gondarissa tutustutaan ylipiston hankkeisiin ja vammaisiin opiskelijoihin.  

Kynnyshän käynnisti noin kymmenen vuotta sitten hankkeen vammaisten opiskelijoitten tukemiseksi ensin Addisissa sekä myöhemmin Hawasassa ja Gondarissa. Silloin mukana vielä oli Kalle Könkkölä ja tietysti Tuomas Tuure, jotka aloittivat yhteistyön.  Sitä jatkoi ansiokkaasti Mina Mojtahedi ja nyt on mukana myös Amu Urhonen.

Mervissä on aina elänyt sisällä myös maailmanparantaja.  

– Emme elä vain itsellemme vaan elämme yhteisessä maailmassa, hän pohtii. 

Työssään SPR:ssä sekä myöhemmin kansainvälisten työleirien järjestäjänä hän on nähnyt erilaista elämää esimerkiksi Filippiineillä ja Etelä-Koreassa. Etiopiassa hän ei ole koskaan käynyt. Koko maanosa kiinnostaa kovin.  

Mukaan matkalle lähtee myös Kynnyksen kehitysyhteistyöasiantuntija Veera Pensala, joka on seurannut kapualaisten valmistautumista matkaan. 

– Kyseessä ovat rohkeat, ennakkoluulottomat ja syvästi motivoituneet ihmiset, jotka oikeasti haluavat tehdä hyvää. He ovat kaikki kiireisiä ja usein perheellisiä, työelämässä mukana olevia ihmisiä, mutta silti he ovat vuoden aikana käyttäneet valtavasti aikaansa rahan hankintaan. Arvostan heitä kaikkia suuresti, sanoo Pensala. 

Mervi Leivo