Teksti ja kuvat: Veera Pensala
Radmila päätti pitää lapsensa
Radmila Trotsenko kertoo, miten lääkäri kyseenalaisti hänen raskautensa:
”Olen 20-vuotias ja minulla on poikaystävä, jonka kanssa olen naimisissa. Sitten tulin raskaaksi. Katsoin tarkkaan mitä mies tuumaa, kun kerroin, että sisälläni kasvaa toinen ihminen. Mies sanoikin, että hyvä juttu, pidetään vauva!
Kun menin lääkärille ja kerroin raskaudesta, lääkäri kysyi ensin tietääkö äitini, mitä mieltä hän on asiasta ja onko minulla edes miestä! Kerroin, että kyllä kaikki löytyy, minkä jälkeen lääkäri lähetti minut neurologin luokse. Sieltä piti saada hyväksyntä raskaudelle. Neurologi kirjoitti, että kaikki on kunnossa, allekirjoita paperi, että kannat riskit itse, niin saat synnyttää.
Nyt olen raskaana, suunnitelmanani on synnyttää ja kasvattaa lapsi ja miettiä vasta sitten, miten selittää miksi istun pyörätuolissa, toisin kuin muut äidit. Esteetön asunto meidän pitäisi myös löytää, niitä onkin vaikea löytää täällä Almatyssa.”
Päivitys juttuun: Nyt Radmila on onnellinen äiti!
Anna oppi olemaan vahva ja rohkea
Anna Mazayeva kertoo:
”Minulla kesti pitkään hyväksyä vammaisuuteni, joka oli aiheutunut onnettomuudessa. Välillä oli vaikea miettiä, miksi edes pitäisi jatkaa elämää. Asuin silloin 4.kerroksessa talossa, jossa ei ollut hissiä. Talosta oli vaikea liikkua ulos. Kaverit joskus kantoivat, että pääsin ylipäätään minnekään. Olen siis kokenut riittämiin kaikenlaisia fyysisiä esteitä.
Sitten päätin muuttaa elämäni. Jokaisen pitäisi tehdä itse päätöksiä ja tarttua elämäänsä. Tällä hetkellä teen järjestötyötä ja ajan vammaisten ihmisten asioita.
Pikkutyttönä haaveenani oli, että voisin joskus ratsastaa. Nyt olen jopa hypännyt laskuvarjolla! Siellä oli paljon muitakin vammaisia, jotka halusivat hypätä, mutta eivät aluksi uskaltaneet. Olin ensimmäinen, joka näytti muille, että kyllä niin voi tehdä, tulkaa vaan perässä!”
Svetlana on loistava asiakaspalvelija
Svetlana Busygina kertoo:
”Olen töissä kirjastossa ja valmistunut yliopistosta. Olen täysin sokea. Täällä Kazakstanissa ihmiset joskus kysyvät, miten voin olla töissä kirjastossa, jos olen näkövammainen. Kerron, että jos osaa työnsä hyvin, niin kyllä se onnistuu. Pärjään jopa niin hyvin, että tullessaan seuraavan kerran takaisin kirjastoon nämä samat ihmiset haluavatkin palvelua juuri minulta!”
”Vammaisen ei ajatella olevan hyvä vaimo”
Shamsizoda Najminisso kertoo:
”Vammani on piilossa oleva, sitä ei näe päällepäin. Aivoistani on leikattu osa 15-vuotiaana, eikä kehoni osaa säädellä lämpötilaa. Tarvitsen siksi ympärilleni paljon erilaisia asioita. Minulla on jatkuva lääkitys – 17 pilleriä päivässä – lisäksi tarvitaan vessa ja vettä ja sopivanlämpöinen ympäristö. Se kaikki vaikuttaa kehoni lämpötilaan.
Olen kotoisin Tadzhikistanin maaseudulta, missä ajatellaan yhä, että vammainen nainen ei voi olla hyvä vaimo tai hyvä äiti. Miehet haluavat edelleen naisen, joka tekee paljon työtä kotona. Minulle tämä yhtälö on vaikea, sillä teen paljon töitä Ishtirok-järjestössä. Ennen vammaisuutta elin tosi liikkuvaa elämää, tanssin, kuljin ulkona ja harrastin paljon liikuntaa. Vammaisuus rajoittaa sitä, mitä nyt voin tehdä. En voinut käydä enää normaalisti kouluakaan. Kävin kuitenkin etäkoulua kotoa käsin.”
Kummina tuet Kynnyksen Etiopian ja Keski-Aasian vammaisia naisia. Tuellasi naiset saavat mahdollisuuksia itsenäiseen elämään. Tule kummiksi!