Teksti ja kuvat: Sanna Paasonen
”Haikeat hyvästit Keski-Aasian hanke-kollegoille”
1.9.2025
”Täällä olo on kuin kotiin palanneella. Aamiaisella tuttu majapaikan omistaja tuli heti tervehtimään kuin vanhaa tuttavaa konsanaan. Päivällä kävin ’Mekhrgonin torilla’ ostamassa tuomiset tuleville kotivierailuille. Heti ovelta sisälle astuttuani hedelmä- ja pähkinätiskin työntekijät tunnistivat minut ja vilkuttivat hymyillen vaikka kävin siellä vain kerran vuosi sitten. Ihania nämä paikalliset.”
Kuvassa Mekhrgonin rakennuksen ylväs julkisivu, jonka päällä kyltissä lukee MEKHRGON kyrillisin kirjaimin ja sisältä löytyy moderni kaksikerroksinen basaari.
2.9.2025
”Aamiaisella kohtasimme sattumalta paikallisen kuuron kuurojenopettajan kanssa ja selvisi, että hotellissa on menossa paikallisen viittomakielen lingvistisen tutkimuksen koulutus. Pääkaupunkiseudulla toimii kaksi kuurojenkoulua, joista toinen tarjoaa perusopetusta. Koko maasta löytyy kolme kuurojenkoulua, mutta oppilaspaikkoja on selvästi vähemmän verrattuna kuurojen kouluikäisten määrään ja tästäkään syystä kaikki eivät pääse perusopetukseen.
Tämä päivä kului Tadzikistanin vammaisten järjestön ОО «Иштирок» (Ishtirokin) toimistoväen kanssa teknisessä kokouksessa, jolloin käytiin läpi ajankohtaisia kuulumisia ja haasteita sekä valmistauduttiin tuleviin tapaamisiin. Perjantaina suomalainen Kapua-tiimi liittyy joukkoon, silloin esittelen paikallisten kollegojen kanssa Väestöliitto ja Kynnyksen rahoittamaa kehitysyhteistyötä.
Ishtirokin toiminnanjohtaja Saida Inoyatova jakoi havaintonsa viime kesänä toteutuneesta opinto- ja verkostoitumismatkastaan YK:n päämajaan New Yorkiin. Matkakavereina olivat Keski-Aasian vammaisten naisten verkoston kollegat Kazakstanista ja Kirgisiasta. Siellä he saivat todeta muun muassa, miten pintapuolisesti heidän maansa viralliset edustajat esittelivät vammaisinkuusiota erilaisissa sivutapahtumissa. Siis paikallisilla vammaisjärjestöillä riittää työsarkaa, jotta vammaistietoisuus saavuttaa myös ylemmän vaikuttamistason. Matka oli kuitenkin opettavainen ja antoi uusia työkaluja sekä ideoita, mitä jatkossa tulee vahvistaa vaikuttamistyön saralla.
Dushanben kaupunki modernisoituu rajusti ja nopealla aikataululla. Viimeiset alle 5-kerroksiset rakennukset on tarkoitus hävittää vuoteen 2030 mennessä. Myös huonokuntoiset tiet laatoitetaan, mikä on toki etu liikuntavammaisille ja heikkonäköisille henkilöille. MUTTA vaarallisia portaita riittää. Useiden uudisrakennuksien pohjakerroksissa on pankit, kaupat ja muut liiketoiminnot, joilla on omat pienioviset sisäänkäyntinsä eikä yhteistä sisäänkäyntiä liukuovella. Päästääkseen asioimaan pitää ensin nousta 2-3 porrasta, eikä kaikissa paikoissa ole ramppeja. Jos onkin, ne ovat joko liian jyrkkiä tai niin sanottuja kesken jääneitä ramppeja. Maassa on rakennuksiin liittyvä ns. esteettömyysdirektiivi, mutta harvat varsinkaan yksityiset rakennuttajat noudattavat sitä. He mieluummin maksavat pienet rangaistussakkonsa vähäpätöisten lisätöiden sijaan.
FUN FACT: Iltalenkillä tein yllättävän havainnon paikallisesta istutusratkaisusta. Hotellimme lähellä uudisrakennuksien alueella katujen reunoilta löytyy jopa basilikaa perinteisten puuistutuksien sijaan.”
KUVA: Sanna keskustelee venäjää puhuvan viittomakielen tulkin välityksellä toiminnanjohtajan ja järjestötyöntekijän kanssa toimistohuoneessa.
KUVA: Lähikuva portaasta alkavasta jyrkästä rampista uudisrakennuksen pohjakerroksen liikkeiden edessä.
KUVA: Kadun varteen pysäköityjen autojen ja kävelytien väliin on istutettu vehreät basilikajonot.
3.9.2025
”Matkan kolmantena päivänä vierailtiin Ishtirokin järjestötyöntekijöiden ja tulkkien kanssa kävelymatkan päässä asuvan Khosiyat Sharopovan perheen luona. Ensi keväänä 25 vuotta täyttävä Khosiyat päätti 9 vuotta kestäneen perusopetuksen taipaleen vuonna 2017. Siihen aikaan liikuntavammaisille ei ollut paljonkaan vaihtoehtoja jatkaa opiskelua esteettömästi. Haasteita on ollut muun muassa liikuntavammaisille soveltuvien taksien puuttuminen koulumatkoilla ja pyörätuolinkäyttäjille soveltuvat oppilaitokset. Kolme päivää sitten Khosiyat pääsi palaamaan koulunpenkille pitkän tauon jälkeen ja opiskelee nyt IT-alaa kaksi vuotta.
Tällä hetkellä isä toimii kuskina, mutta perheen ainoana työssäkäyvänä henkilönä hän ei kuitenkaan pääse töihin, silloin kun kuskaa tytärtään kouluun ja takaisin. Tähän toivotaan ratkaisua, jottei koulunkäyntiä rakastavan Khosiyatin opiskelua tarvitse keskeyttää. Kielet ja ICT olivat hänen lempiaineitaan ja vapaa-ajalla hän julkaisee eri aiheista TikTok-tilillään. Khosiyat unelmoi IT-alan asiantuntijaksi valmistumisesta ja hyväpalkkaiseen työhön pääsystä.
Khosiyat kertoo:
– Olen käynyt kaksi kertaa kesäkoulussa. Toinen niistä on Väestöliiton järjestämä ja toinen Kynnyksen rahoittama. Kynnyksen kesäkoulussa opin itsenäisen elämän taitoja ja vammaisuuden merkitystä. Niin aloin luottaa itseeni ja tiedän omat oikeuteni vammaisena naisena. Tämä on ollut minulle todella tärkeä oivalluksen paikka. Väestöliiton kesäkoulussa opin myös seksuaali- ja lisääntymisterveyteen liittyviä asioita.
Kesäkoulu oli perheelle napanuoran katkaisemisen paikka, sillä aiemmin äiti oli pienestä pitäen mukana koko ajan kantamassa tyärtään paikasta toiseen, kuten kouluun, kun pyörätuolia ei vielä ollut. Nyt Khosiyat pääsee liikkumaan yksin ilman äitiään. Tämä oli myös äidille kasvun paikka, että tyttärelle on annettava tilaa elää ja tehdä omia päätöksiä. Khosiyat sai esimerkiksi vihdoinkin oman puhelimen käyttöönsä ja voi olla ystävien kanssa myös videopuheluyhteydessä.”
KUVA: Khosiyat istuu patjan päällä perinteisen teepöydän ääressä ja hänen oikealla puolellaan on äiti polvillaan. Khosiyatin sylissä istuu hänen 2-vuotias saparopäinen siskontyttönsä.
4.9.2025
”Tänään lähdettiin kahdella Ishtirokin työntekijän autolla Rudakiin, missä vierailimme kahden lapsen äidin ja ompelijan Sitora Radjabovan kotona. Nostan hattua paikallisille kuljettajille, sillä vanhempien asuinalueiden tiet ovat todella kapeita ja toisella puolella on syvät sadevesikourut. Tässä on yksi paikallisista taitolajeista, ettei auto tipu ojaan tai törmää rakennuksen seinämään. Paluumatkalla yksiperäinen trukki oli tiellä ja täytyi hetken pähkäillä miten päästään sen ohi.
Sitora asuu lapsiensa ja äitinsä kanssa omakotitalossa, jossa on asunut lähes koko ikänsä. Kun hän oli naimisissa ja ehti jo odottaa ensimmäistä lastaan, hän sai kuulla miehensä toisesta puolisosta. Heille tuli ero ja Sitora muutti takaisin kotiin.
Ishtirok järjestää jokavuotisen YK:n vammaissopimuksen autoparaatin. Näyttävät mustat autot kulkevat peräkkäin Tadzikistanin liput liehuen ja osanottajat pukeutuvat keltaisiin järjestöpaitoihin edistämään vammaistietoisuutta ja YK:n vammaissopimuksen prosessia. Nämä tietoiskuparaatit ovat saavuttaneet myös vammaiset henkilöt ja heidän läheisensä, mikä toimii samalla eräänlaisena etsivänä työnä. Sitoran ystävä kuuli ensimmäistä kertaa paraatin yhteydessä Ishtirokin olemassaolosta ja vinkkasi tästä ystävälleen. Siitä asti Sitora on ollut aktiivisesti mukana järjestön toiminnassa ja toimii nykyään muun muassa vertaistukiryhmien vertaiskouluttajana.
Sitora:
– Keskeytin koulunkäynnin 2. tai 3. luokalla, kun minua kiusattiin koulussa ja siitä asti elin häpeässä ja paitsiossa. Oma äitini ei halunnut ottaa minua mukaan menoihinsa, enkä ymmärtänyt miksi. Lähdin kuitenkin omille teilleni ja aktiivisen luonteeni ansiosta sain ystäviäkin. Ystäväni kertoi Ishtirokista ja olen kiitollinen tälle järjestölle, joka on antanut minulle itsevarmuutta ja uskoa itseeni. En osannut lukea ja kirjoittaa enkä myöskään laskea, mutta Ishtirok tarjosi luku- ja kirjoitustaidon koulutusta ja yritystoiminnan perusteita. Vanhin lapseni on 13-vuotias peruskoululainen, jonka ansiosta sain harjoitella myös lapsensa koulutehtäviä. Lapseni on menestynyt hyvin koulussa ja saanut hyviä arvosanoja.
Sitoran nuorempi lapsi on nyt 10 kuukauden ikäinen ja ennen lapsen syntymää Sitora työskenteli ompelijana lähellä olevassa vuokratilassa. Nyt hän keskittyy äitiyteen ja harkitsee paluuta ompelijan työhön, mutta myös taksinkuljettajan ura on harkinnassa. Siitä saisi elantoa eikä vammaisuus ole este tällekään työlle. Sitora haaveilee myös kuuluisan ompelijan urasta vaateteollisuudessa. Haave sai alun hänen katselemastaan tv-sarjasta, jossa ompelija menestyi hyvin.
Paluumatkalla Sitoran luota +36 astetta alkoi tuntua kehossani, sillä automme oli parkkeerattu suoraan aurinkoon, eikä ilmastointi tuntunut riittävän. Vaikka paikallinen rinnasti vitsaillen auton saunaksi, saunan kosteudessa olisin kai kestänyt, mutta en tässä kuivassa ilmassa ja paahtavassa auringossa. Hui hai!”
KUVA: Perinteitä kunnioittaen vieraille tarjotaan käsienpesua tyylikkäällä kannulla. Sitora kaataa vettä Sannan käsiin ja sitten Sanna kuivaa käsipyyhkeellä.
KUVA: Sitoran äiti palasi kolme päivää sitten Mekan pyhiinvaelluksesta ja halusi tarjota vieraille matkalta tuotua pyhää lähdevettä, Samsamia. Sanna juo pyhää vettä kultaisesta pikkukupista, joka on lähikuvassa, lattialla olevien tarjoilujen edessä.
KUVA: Ryhmäkuva Sitora Radjabovan kotitalon edessä. Sitora seisoo toisena oikealta kirkkaanpunaisessa housupuvussaan, nuorin lapsi sylissään. Koordinaattorimme Sanna Paasonen seisoo keskellä Sitoran äidin vieressä mustassa paidassa ja mustavihreässä hameessa.
5.9.2025
”Kehitysyhteistyön hyväksi vapaaehtoiset vaeltavat varainhankkijat eli kapuajat saapuivat Dushanbeen viime keskiviikon ja torstain välisenä yönä. He liittyivät seuraan tutustumaan Väestöliiton ja Kynnyksen kehitysyhteistyön kohteisiin parin päivän aikana. Perjantaina vuorossa oli tutustuminen Väestöliiton toimintaan Harakatin kuntoutuskeskuksessa Rudakin alueella, missä järjestetetään muun muassa vammaisten henkilöiden viisipäiväisiä vertaistukitapaamisia. Väestöliiton kehitysyhteistyö on keskittynyt vammaisten henkilöiden seksuaali- ja lisääntymisterveyteen liittyvän tietoisuuden lisäämiseen. Kynnyksen toiminta taas on keskittynyt vammaisten naisten voimaannuttamiseen harjoittemelemalla itsenäisen elämän taitoja ja vahvistamalla itseluottamusta.
Ainakin kahdessa eri Harakatin toimipisteessä toimii myös vammaisten lasten varhaiskasvatusryhmiä, joista suurin sijaitsee Rudakissa. Päivittäin Rudakin keskuksessa käy yli 100 lasta, jotka jaetaan aamupäivä- ja iltapäiväryhmiin. Lounaan jälkeen kapuajat jäivät auttamaan keskuksen työntekijöitä ja maalasivat keskuksen porttia sekä tukirakenteita. Kapuajien saatua maalausohjeet annoimme Ishtirokin kollegojen kanssa heille työrauhaa ja jatkoimme Hisariiin.
Ishtirokin toiminnanjohtaja on kotoisin Hisarista, joka sijaitsee parikymmenen kilometrin päässä Dushanbesta. Nyt kun oli useita tietyömaita ja tiesulkuja, kiersimme pitkän kurvin kautta Hisariin. Hisar lienee yksi maan kuuluisimmista historiallisista alueista, josta löytyy noin 1500 vuotta sitten rakennettu linnoitus. Kiersimme aluetta oppaan johdolla, mutta +36 asteisessa paahtavassa auringossa jätin suosiolla osan kiertämättä, sillä nähtävää riittää vaikka osaksi päivää. Linnoituksen museosta löytyi suurikokoinen saviruukku, jonne laitettiin ruumiiden jäänteet, kun linnut olivat ensin nokkineet ruumiin sen roikkuessa ja vasta islamin aikakaudella ruumiit haudattiin maan alle. Olipa mielenkiintoista!
Paluumatkalla bongasin niin sanotun sokeain kylän Hisarin maantien varrella. Tadzikistanin sokeain järjestö on niin varakas, että sillä on oma tehdas, se työllistää näkövammaisia ja heille on tarjottu ilmainen majoitus tehtaan lähellä. Moni on jäänyt kylään asumaan ja perustanut sinne perheensä, tien toiselle puolelle on rakennettu koulu. Nykyään kauempana asuvat opiskelijat nukkuvat asuntolassa ja käyvät kotona loma-aikoina. Muut käyvät koulua kotoa käsin. Päästyäni hotellihuoneeseen nukahdin heti hetkeksi ennen raikasta suihkua, sillä kuuma päivä verotti jälleen voimia.”
KUVA: Koordinaattorimme Sanna Paasonen ja Väestöliiton maakoordinaattori Shirin Raimkulova poseeravat kapuajien kanssa Harakatin päärakennuksen edessä Kapua-sloganin kera.
KUVA: Eri-ikäisisten aikuisten vertaistukiryhmä kokoontuu päärakennuksen isoon saliin. Menossa on neljäs päivä, jolloin käsitellään lähisuhdeväkivaltaa.
KUVA: Kapuan koordinaattori Suvi ryhtyy auttamaan ja kokoaa maalaustarvikkeet pihan katoksen alle suojaan paahtavalta auringolta.
6.9.2025
”Tänään vuorossa oli kapuajien tutustuminen Kynnyksen kehitysyhteistyöhön. Aamupäivällä esiteltiin Kapualle Ishtirokin toimistoa ja järjestötoimintaa kokonaisuudessaan. Esimerkkien avulla kirkastettiin muun muassa, miten kolmen eri suomalaisten organisaation tukema kehitysyhteistyö eroaa toisistaan. Näillä jokaisella on myös kumppanimaassa omat projektikoordinaattorinsa, Shirin vastaa Väestöliitto-toiminnasta, Saudat Abiliksesta Abilis ja Nasima Kynnyksestä. Toimistossa oli melko hiljaista, koska koko kaupunki oli valmistautumassa Tadżikistanin itsenäisyyspäivään seuraavalla viikolla.
Lounaan jälkeen jatkettiin parilla tila-autolla kotivierailulle. Vierailimme Nigina Ikromovan luona kaksikerroksisessa omakotitalossa. Nigina on ollut Ishtirokin toiminnassa mukana vuodesta 2005 lähtien, jolloin Ishtirok perustettiin. Hän osallistui erilaisiin koulutuksiin myös Kazakstanissa ja Kirgisiassa. Vuosina 2016-2019 Kynnyksellä oli erillinen vammaisten naisten voimannuuttamisen hanke Ishtirokin kanssa. Siinä koulutettiin naisia eri ammatteihin. Nigina kouluttautui ompelijaksi ja osallistui kuuden muun vammaisen naisompelijan kanssa ”Tadzikistanin 7 morsianta” -näyttelyyn, joka sai laajaa näkyvyyttä. Oma-aloitteinen ja aktiivinen Nigina etsi kotitalonsa suunnittelijan ja palkkasi hissinrakentajan. Nyt hän pääsee vapaammin ylätasolta ulos. Tällä hetkellä hän pyörittää omaa käsityöyritystään nimeltään Jiloi nigin, joka tarkoittaa suomeksi ”Niginan loistoksi”. Hän haaveilee yrityksen laajentamisesta ja omasta vaatemallistostaan.
Kotivierailun jälkeen jäi puolentoista tunnin verran aikaa. Käväisin majapaikassa viilentymässä ja samalla kirjoittamassa muistiinpanot puhtaiksi. Suvi Kapuasta kutsui minut mukaan yhteiselle illalliselle kukkulan päällä ja saimme keskustella kaikessa rauhassa Ishtirokin toiminnoista sekä muutenkin paikallisten tilanteesta. Kaupungin hiekkasumu näkyi kukkulan laella, eli kovin pitkälle ei nähnyt, paitsi myöhemmin iltavalaistuksessa. Paikallisen kollegan suosituksesta osa seurueesta tilasi juotavaksi pitkät yak-oluttornit hanoinen ja paistettua munakoisoa. Tilasin myös paistetun munakoison. Kuulemma paras versio tästä ruuasta löytyy juuri Zafarista. Kyllä se oli todella herkullista. Tähän oli hyvä päättää Dushanben viikko. Kapuajat jatkoivat siitä vuoristoalueelle vaeltamaaan viikoksi ja minä Astanaan.”
KUVA: Kapuajat kuuntelevat Ishtirokin esittelyä toiminnanjohtajan johdolla
KUVA: Osa mahtui pienen huoneen lattialle istuutumaan Niginan ja tadzikin tulkin eteen. Pienryhmät vuorottelivat, jotta pääsivät keskustelemaan Niginan kanssa.
KUVA: Niginan rakennuttama pyörätuolille soveltuva hissi hänen talonsa edessä.
KUVA: Kapuajat odottamassa ruokatilauksia Zafarin tunnelmallisessa ravintolassa. Taustalla näkyy kaupunkimaisema iltahämärässä.
8.9.2025
”Eilen sunnuntaina heitettiin hyvästit Tadžikistanin helteille ja lennettiin Kazakstanin entisen pääkaupungin Almatyn kautta nykyiseen pääkaupunkiin Astanaan. Pääkaupungin pesti siirtyi Astanalle muutama vuosi Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen vuonna 1997. Siitä asti pieni kunta on kasvanut moderniksi suurkaupungiksi lännen ja Aasian yhtymäkohdassa. Matka ei mennyt ihan nappiin, kun ensimmäinen lento oli myöhässä ja Almatyssa meillä oli lyhyt vaihto Astanan koneeseen. Tässä ajassa minun ja tulkkien matkalaukut eivät ehtineet mukaan, ja heti Astanaan saapuessa jouduttiin selvittämään laukkujen kohtaloa. Onneksi tapaus oli lievempi, saimme laukut hotellille heti seuraavana päivänä. Intialaisen matkakaverin laukku taas jäi lähtöasemalle Bombayssa, kun laukkua ei edes kirjattu ruumaan ja se saapui matkakaverille vasta 4-5 päivän päästä harvojen lentoyhteyksien takia. Onneksi olin tottuneesti pakannut jälleen yhdet vaihtovaatteet ja tärkeimmät jutut reppuun, joten pärjäsin ihan hyvin seuraavaan päivään.
Tänään matkaväsymys painoi ja etätyön jälkeen otin torkut ennen kun lähdin katselemaan vähän kaupunkia. Kazakstanilaisen koordinaatorin suosituksesta kävin kolmessa eri paikassa – tämä kaupunki on tosiaan kuin modernin arkkitehtuurin mekka. Mielenkiintoista julkisivuja ja sisustusratkaisuja riittää. Paikoittain ne ovat jopa hankalia näkövammaisille ja aistiherkille kiiltävien materiaalien, välkkyvien valojen ja värikontrastin puutteen takia.
Ensimmäinen kohde oli vuonna 2006 valmistunut pyramidimuotoinen rakennus ”Rauhan ja sovinnon palatsi”, jossa esitellään eri kansaryhmiä ja uskontoja ympäri maailman. Englantilainen Robert Norman Foster suunnitteli ja turkkilaiset rakennuttajat rakensivat sen. Sivukommenttina tähän väliin, Kazakstanin alueella näkyy useita turkkilaisten rakentamia rakennuksia ja ravintoloita. Palatsin ikkunoita koristaa kaikkiaan 130 valkoista rauhan kyyhkyä kuvaamassa eri kansaryhmiä. Palatsin sisällä näyttelyissä esitellään kansaryhmiä ja uskontoja ympäri maailman. Saleissa on pidetty myös korkean tason kokouksia ja tapahtumia. Vaikuttavin kokoustila löytyy ylimmästä kerroksesta kaltevan lasikaton alta. Valitettavasti pyörätuolilla ei pääse kattokerrokseen, missä muun muassa paavi on käynyt tapaamassa huippuvieraita.
Toinen kohde oli Astanan kuuluisin maamerkki eli Baiterekin monumentti, joka paistattelee useissa turistikorteissa ja mainoskuvissa. Vuonna 2002 valmistuneen näkötornin ylimmältä tasolta löytyy kullattu Kazakstanin presidentin käden muotti, jonka päälle halukkaat voivat asettaa kätensä ja esittää toivomuksensa. Se on kuin ”toivomuspöytä”.
Näkötornin jälkeen jatkoin läheiseen kauppakeskukseen Khan Shatyriin tapaamaan paikallista kuuroa, sillä viime vuonna Shyrakin toimistossa tavattu kuuro työntekijä halusi järjestää tapaamisen paikallisen kanssa. Iso kiitos hänelle ystävällisyydestä! Oli oikein mukava päästä kommunikoimaan vaihteeksi suoraan ilman viittomakielen tulkin välikäsiä. Keskustelimme muun muassa Kazakstanin kuurojenkoulun tilanteesta, koska tietooni on tullut, että Kuurojen Liiton kuvaustiimi olisi tulossa Kazakstaniin kuvaamaan. Kyselin vähän taustatietoja valmiiksi. Kazakstanin alueella toimii kaikkiaan viisi tällaista koulua, joista kaksi sijaitsee Almatyn alueella. Toinen kouluista on painottunut puhekielisiin ja huonokuuloisiin, toinen taas viittomakielisiin ja kuuroihin, kuten viime vuonna mainitsinkin matkapäiväkirjablogissani. Paikallisen henkilön mielestä tasokkain koulu löytyy juuri Almatysta ja heikoin Astanasta, koska Almatyssa opetushenkilöstö hallitsee viittomakielen sujuvasti. Tämä kokemus on hyvin samanlainen muuallakin. On todella tärkeää tarjota opetusta viittomakielellä, jotta kuurot oppilaat voivat menestyä kouluissa, toisin kuin oralistisessa kuurojenopetuksessa.”
KUVA: Matkalaukkuun on kiinnitetty keltainen lappu, jossa lukee QUICK TRANSFER. Eli suomeksi nopea siirto.
KUVA: Rauhan ja sovinnon palatsin ylimmäinen kerros valkoisilla kyyhkyillä koristetun lasikaton alla, jossa näkyy valkoinen renkaanmuotoinen pöytä ja sen keskellä tyhjä aukko alimpiin kerroksiin. Pöydän ympärillä on valkoisia tuoleja.
KUVA: Ulkokuva auringon laskiessa, oikealla puolella näkyy Bairekatin näkötorni ja vasemmalla Astanan pilvenpiirtäjiä.
9.9.2025
”Kun kaikki koordinaattorit olivat saapuneet Astanaan ja meillä alkoi tiivis, paripäiväinen ohjelma. Aamupäivällä kokoustimme keskenämme vaihtaen ajankohtaisia kuulumisia ja sitten valmistauduttiin tuleviin tapaamisiin. Annoin neuvoja pitch-puheiden pitämiseen, mietimme yhdessä mitä asioita halutaan nostaa rajatun aikaikkunan puitteissa. Lounaan jälkeen siirryttiin astanalaisen koordinaattorimme Lyazzat Kaltayevan työpaikalle parlamentissa, jossa meillä oli tapaaminen sosiaali-, kulttuuri- ja tieteellisen komitean edustajien kanssa. Pyörätuolia käyttävä Kaltayeva on ensimmäinen vammainen henkilö, joka pääsi senaattoriksi vuoden 2022 alussa. Nykyään hän toimii muun muassa inkluusiotyöryhmän puheenjohtajana. Tapaamisen aikana keskusteltiin keskiaasialaisten vammaisten naisten nykytilanteesta ja tulevaisuudennäkymistä sekä miten komitea voisi huomioida ne jatkossa työssään.
Tapaamisen jälkeen jatkoimme Kazakstanin kansallismuseoon, joka on mukana saavutettavuusohjelmassa. Museossa parissa salissa näytöllä huomasin viittomakielisen esittelyn ja paimentolaisten kulttuuria esittelevällä näyttelyalueella oli myös eri soittimien kuvailuteksti pistekirjoituksella. Nämä asiat oli huomioitu vain muutamissa paikoissa, ei kaikissa näyttelysaleissa. Lisäksi näkövammaisille valkoisen kepin kanssa liikkuville oli vaikea erottaa mihin suuntaan pitäisi kääntyä. Tosin sanoen hyvä ajatus, jonka voisi viedä pitemmälle toteutuksissa.
Näyttelykierroksen jälkeen jatkettiin Moskva-ostoskeskuksen yläkertaan turkkilaiseen panoramaravintolaan. Ruoka ei ollut kummoinen, mutta pääsin maistamaan ensimmäistä kertaa hevosen maitoa. Täytyy tunnustaa, että olin tuon jälkeen pitkään aika järkyttynyt. En osannut edes kuvitella miltä sen pitäisi maistua. Maku yllätti aivan totaalisesti ja oli todella voimakas, kuin voimakkaasti savustettu meetwursti. No huh! Kun päästiin takaisin hotelliin olin aivan poikki ja yliväsyneenä oli vaikea saada unista kiinni. Seuraavana päivänä koittaisi matkan huipentuma.”
KUVA: Paikalliset koordinaattorit ja yksi Sannan tulkeista istuvat pöydän ympärillä kokoustamassa. Suomalainen Sanna Paasonen istuu oikealla puolella tabletin edessä ja pöydän toisessa päässä istuu Gulmira Kazakunova Kirgisiasta, joka toimii hankkeen pääkoordinaattorina Keski-Aasian päässä.
KUVA: Kansallismuseon salissa oikealla puolella näkyy näyttö, jossa miespuolinen henkilö viittoo venäläisellä viittomakielellä
KUVA: Paimentolaiskansan käytössä olevan soittimen esittely löytyy sekä tekstinä että pisteillä. Sanna tunnustelee sormilla.
KUVA: Moskvan yläkerrassa panoramaravintolassa otetussa kuvassa näkyy osa koordinaattoreista oikealta vasemmalle Saida Inoyatova Tadzikistanista, Lyazzat Kaltayeva Kazakstanista, Sanna Paasonen Suomesta sekä Shyrakin järjestötyöntekijä Nurzhamal ja entinen koordinaattori Tatyana Baklazhanskaya Kazakstanista.
10.9.2025
”Viimeinen päivä Keski-Aasiassa huipentui hankkeen kaksiosaiseen päätöstapahtumaan. Vuoden alussa kokoustimme koordinaattorien kesken, jolloin paikalliset koordinaattorit saivat esittää mielikuvan siitä millaisen päätöstapahtuman he haluaisivat toteuttaa. Mielestäni oli tärkeä pysähtyä yhdessä reflektoimaan hankkeen tuloksia ja juhlia saavutuksia, mutta esitin pari pyyntöä paikallisille: tilaisuus olisi hybridi, jotta voimme tarjota matalan kynnyksen osallistumista yli maarajojen. Lisäksi tilaisuuteen kutsuttaisiin myös korkean tason päättäjiä sekä vaikuttajia keskiaasialaisten vammaisten naisten näkyvyyden ja tietoisuuden lisäämiseksi. Päädyimme toteuttamaan kaksiosaisen tapahtuman Astanassa, joka on kaupunkina Keski-Aasian merkittävä solmukohta ja useat päättäjät ovat sieltä lähtöisin. Konferenssiohjelma löytyy täältä: Astana CONFERENCE Agenda_FINAL_corrected (1)
Aamupäivällä kokoonnuttiin hankkeeseen osallistuneiden ja UN Womenin edustajien kanssa hotellin kokoustilaan kuuntelemaan henkilötarinoita kolmesta kumppanimaasta. Osallistujat jakaantuivat pienryhmiin keskustelemaan nykyisestä tilanteesta, mitä ollaan saatu aikaiseksi ja laatimaan myös suosituksia iltapäiväkonferenssia varten. Pienryhmäkeskustelujen tulokset esiteltiin koko ryhmälle ennen lounasta ja osallistujat saivat vielä täydentää niitä.
Lounaan jälkeen siirryttiin Kazakstanin ulkoministeriöön, jossa toteutettiin kansainvälinen konferenssi ”Making the SDGs Count for Central Asian Women and Girls”. Ulkoministeriö tarjosi konferenssitilan ja tulkkauksen sekä OSCE kokoustarjoilut. Suurin osa osallistujista oli kazakstanilaisia, mutta ulkomaalaista kutsuvierasedustajistoakin oli muun muassa Kanadan, Ranskan ja Suomen suurlähettiläät sekä kansainväliset järjestöt. Suomen puheenvuoroja pidettiin kaikkiaan neljä eli suurlähettiläs Janne Heiskanen, Kynnyksen koordinaattori Sanna Paasonen, Vammaiskumppanuuden toiminnanjohtaja Mari Tuohimaa ja Kynnyksen hankkeen alkuaikoina mukana ollut entinen puheenjohtaja Amu Urhonen. Suomalaisten puheenvuoroissa muistutettiin YK:n vammaissopimuksen noudattamisesta erityisesti kahdessa sen ratifioineessa Keski-Aasian maassa, vammaisten naisten äänen kuulemisen tärkeydestä päättäjätasoilla ja vammaistyön tukemisesta myös kansallisella tasolla. Toisin sanoen ”Ei mitään meistä ilman meitä”. Kirjoitin tästä päätöstapahtumasta vielä erikseen artikkeli Kynnyksen verkkolehteen, joka julkaistaan lokakuussa.
Konferenssin jälkeen vuorossa oli ryhmäposeerauksia ja puumerkit konferenssin mainosjulisteeseen. Paluumatkalla kyselin joiltakin osallistujilta tuntemuksista, miten konferenssi oli onnistunut. Tuntemuksia oli laidasta laitaan ja illallispöydän ääressä sovin koordinaattoreiden kanssa päätöstapahtuman purkupalaverista, jolloin voidaan yhdessä rauhallisesti analysoida ja pohtia, mitä tulee huomioida paremmin tulevia tapahtumia järjestäessä. Yleisesti olen tyytyväinen miten paljon koordinaattorit ovat tehneet töitä – erityisesti kazakstanilainen koordinaattori – saadakseen näin suuren päätöstapahtuman toteutumaan. Ajallisesti oli toki haasteellista pitää niin monta puheenvuoroa ja aikataulun pettäessä jotkut eivät voineet enää jäädä kuuntelemaan loppuun asti. Aikatauluun liittyvät haasteet ovat olleet jopa tavanomaisia ulkomaan työreissuissa, mikä muistuttaa suomalaiseen kulttuuriin liittyvästä täsmällisyydestä ja sitoutuneisuudesta. No maassa maan tavalla.
KUVA: Päätöstapahtuman ensimmäinen osa hotellin kokousaulassa ja oikealla puolella avauspuheenvuoroa pitää tapahtumakoordinaattori Lyazzat Kaltayeva.
KUVA: Saida Inoyatovan vetämä työpaja, jossa keskusteltiin vammaisten naisten kokemuksista, terveyshuollon tarjoamista palveluista ja saavutettavuudesta. Pöydän takana aulassa näkyy parajääkiekkoilijoita pyörätuoleissa odottamassa lähtöä pelipaikalle.
KUVA: Ulkoministeriössä valmistaudutaan kansainväliseen konferenssiin. Hevosenkengän muotoisen pöydän edessä istuu kutsuvieraita ja huoneen edustalla näkyy Zoomin alusta sekä oikealla puolelle konferenssia seuraavia vierailijoita.
KUVA: Vammaiskumppanuuden toiminnanjohtaja Mari Tuohimaa esittää tervehdyspuheen videoviestin välityksellä, kertoo hankkeen saavutuksista ja myös omista havainnoistaan vuodentakaisesta seurantamatkasta.
KUVA: Kynnyksen entinen puheenjohtaja ja nykyinen Abiliksen puheenjohtaja Amu Urhonen esittää puheenvuoronsa videoviestin välityksellä. Hän muistelee erilaisia kohtaamisia keskiaasialaisten kanssa vuosien varrelta.
KUVA: Virallinen ryhmäkuva konferenssin jälkeen, kaikki eivät ole mukana, sillä muun muassa suurlähettiläät ehtivät poistua. Takimmaisella rivillä nainen valkoisessa takissa eli konferenssin puheenjohtaja Lyazzat Suyikduk Kazakstanin vaalikeskuksen komissiosta.
KUVA: Pyynnöstä koordinaattorimme Sanna Paasonen jättää puumerkkinsä kansainvälisen konferenssin suureen mainosjulisteen.
KUVA: Viimeistä kertaa hankkeen koordinaattorit yhdessä illallispöydän ääressä. Suomalainen Sanna Paasosen toimii kuvaajana eikä näy kuvassa. Vasemmalta oikealle: Saida Inoyatova Ishtirokista, entinen koordinaattori Tatyana Baklazhanskaya ja nykyinen koordinaattori Lyazzat Kaltayeva Shyrakista sekä pääkoordinaattori Gulmira Kazakunova Ravenstvosta. Koordinaattori Bermet Duishenalieva Raventstvosta ei ollut mukana Astanassa.