Liikuntavammainen Masih Adil, 21, asui perheineen Kabulissa. Nyt perhe odottaa Suomessa turvapaikkaprosessin läpikäyntiä.
Masih Adilin perheeseen kuuluvat vanhemmat, veli ja sisko. Masih kertoo, että perheen matka Afganistanista Suomeen oli vaikea ja stressaava. Kabulin lentokentällä tunnelma oli pelottava, kuten kansainvälisistä kuvista ja videoilta on elävästi nähty. Perheen oli vietettävä lentokentällä yksi yö ennen lähtöä.
Masih huolehti erityisesti isänsä turvallisuudesta, sillä tämä on journalisti ja oli hengenvaarassa. Masihilla ei ole partaa ja hän pelkäsi tulevansa sen vuoksi kidutetuksi.
– Olin sikäli poikkeuksellisessa asemassa, että olen käynyt tavallista koulua. Ennen Talibanin nousua valtaan olin juuri lopettanut koulun. Afganistanissa minulla ei kuitenkaan ollut mahdollisuuksia itsenäiseen elämään tai työhön. Opetus koulussa oli myös minulle liian nopeaa. Erityisopetusta ei ollut tarjolla ja puhevikani takia opetuksessa oli vaikea pysyä mukana, hän kuvailee.
Afganistanissa perhe ei ollut käynyt sellaisella lääkärillä, joka olisi osannut kertoa tarkemmin Masihin vammasta. Hän haluaisikin Suomessa saada diagnoosin ja oppia enemmän tilastaan. Masih sanoo, ettei tavannut kotimaassaan lainkaan muita kaltaisiaan henkilöitä. Se kertoo karua kieltään siitä, että vammaisten ihmisten tilanne maassa on todella vaikea.
Suomessa kukaan ei katso oudosti
Masihia kiusattiin koulussa armotta. Siellä ei ollut muita vammaisia oppilaita. Kiusaamiseen ei juuri puututtu koulun taholta. Vanhemmat halusivat pojan kuitenkin opiskelevan vaikeista oloista huolimatta. Koulusta on hyviäkin muistoja. Mukava luokkatoveri toimi Masihin tulkkina.
Jotkut opettajat olivat mukavia. Eräs opettaja ja lääkäri oli kuitenkin asunut Turkissa. Palattuaan Afganistaniin tuo nainen sanoi Masihille, että Turkissa vammaiset ihmiset tapetaan myrkkyruiskeella.
Ihmiset säälittelivät tai pilkkasivat Masihia jatkuvasti myös kadulla ja se satutti kovasti.
– Suomeen tultuani olin iloinen, sillä huomasin, ettei kukaan katsonut minua oudosti.
Tulevaisuudessa Masih tahtoisi tehdä töitä ja olla hyödyksi. Hän toivoisi pääsevänsä kuntosalille, jotta voisi harrastaa ohjattua liikuntaa. Lisäksi hän kertoo, ettei ole vielä varma, mitä kaikkea haluaisi tehdä jatkossa. Hän haluaisi kuitenkin työssään jollain tavoin auttaa kaltaisiaan ihmisiä Afganistanissa tulemaan osaksi yhteiskuntaa.
– Haluan oppia suomen kielen ja saada töitä, jotta en olisi riippuvainen taloudellisesti. Olen hyvä esimerkiksi matematiikassa. Toivoisin saavani kielestä sellaista tukiopetusta, että voisin oppia sen rauhassa.
Masih pohtii paljon vammaisia henkilöitä ja muita ihmisiä Afganistanissa ja sitä, miten heitä voisi parhaiten auttaa. Vammaisilla ei ole ollut Afganistanissa aiemminkaan juuri oikeuksia ja nyt tilanne on huonontunut entisestään. Sodan uhka on myös todellinen.
– Vammaisten ihmisten pitäisi päästä pois Afganistanista, jotta he voivat elää oikeaa, ihmisarvoista elämää. Taliban ei hyväksy ketään, joka ei ole heidän kaltaisensa.