Apua koronan aikaan

Vuorimaisema Kazkstanista.

Kirgisiassa ja Kazakstanissa yhteiskunnat menivät monen Euroopan maan lailla keväällä kiinni. Tämä aiheutti hankkeemme vammaisille naisille ongelmia, sillä julkisen liikenteen lopetettua toimintansa avustajat eivät päässeet työpaikoilleen naisten koteihin.

Hankkeessamme toimitettiin ruoka-apua naisille sekä annettiin puhelimitse neuvontaa ja psykososiaalista tukea. Ravenstvon toimisto toimi yösuojana vammaisille naisille maan koronasulun aikana.

Kummina tuet Kynnyksen Etiopian ja Keski-Aasian vammaisia kumppaneita. Tuellasi he saavat mahdollisuuksia itsenäiseen elämään. Tule kummiksi!

 

Kesäleireillä Keski-Aasiassa

Sekä Tadzikistanissa että Kirgisiassa järjestettiin hankekumppaniemme toimesta tänä kesänä viikon pituiset kesäleirit vammaisille naisille koronan hellitettyä. Kirgisiassa 23 ja Tadzikistanissa 24 naista (ja muutama mies!) oppivat mm. vammaisuuden käsitteestä, vammaisten ihmisten oikeuksista, seksuaalioikeuksista ja itsemääräämisoikeudesta, johtajuudesta ja itsenäisen elämän filosofiasta.

Asiaohjelman lisäksi iltaisin leireillä kuunneltiin musiikkia ja tanssittiin, katseltiin yhdessä elokuvia ja oltiin uima-altaalla. Monille kesäleirien osallistujista leirit ovat käänteentekeviä kokemuksia elämässä.

kuvassa kaksi huivipäistä naista ottaa selfietä
Kuvassa poseeraavat Muslima (vas.) ja Salomat, Ishtirok-järjestön työntekijät Tadzikistanista.
Kummina tuet Kynnyksen Etiopian ja Keski-Aasian vammaisia kumppaneita. Tuellasi he saavat mahdollisuuksia itsenäiseen elämään. Tule kummiksi!

Tule kummiksi!

Ensimmäinen puolivuotinen kummikausi on takana ja samalla uudet kolmivuotiset hankekaudet ovat käynnistyneet Etiopian ja Keski-Aasian hankkeissamme.

Molempien hankkeittemme tavoitteena on vammaisten naisten voimaantuminen, millä tarkoitamme heidän itsetuntonsa, itsetuntemuksensa ja rohkeutensa vahvistumista. Tätä teemme vammaisia naisia tapaamalla, kouluttamalla ja tarjoamalla heille neuvontaa ja vertaistukea.

Sen lisäksi, että teemme töitä vammaisten naisten kanssa, meidän täytyy suunnata toimintaamme yhteiskunnan suuntaan, jotta ennakkoluulot ja haitalliset myytit vammaisuudesta saadaan vähenemään. Lisäämme tietoisuutta vammaisuudesta suuren yleisön keskuudessa esimerkiksi erilaisin katukampanjoin ja sosiaalisessa mediassa tiedottamalla. Molemmissa hankkeissa teemme myös yhteisyötä viranomaisten ja päättäjien kanssa. Tämä on tärkeää, jotta saamme viranomaiset noudattamaan vammaislakeja ja takaamaan vammaisille ihmisille kuuluvat palvelut.

Kirgisiassa ratifioitiin YK:n vammaissopimus keväällä, mikä oli vuosien ponnistelujen tulos. Naisemme ovat istuneet eri ministeriöiden työryhmissä, marssineet kaduilla vammaisten oikeuksien puolesta ja kampanjoineet sosiaalisessa mediassa. Vihdoin sopimus on nyt allekirjoitettu ja sitä vastaan voidaan vaatia päättäjiltä toimia vammaisten aseman parantamiseksi.

Voit tukea Kynnyksen kehytoimintaa ryhtymällä kummiksi vammaiselle naiselle osoitteessa: www.kynnys.fi/tule-kummiksi-vammaiselle-naiselle/

Äiti ja tytär muuttavat käsityksiä vammaisuudesta

Teksti ja kuva: Veera Pensala

Gulmairam kuuluu Kynnyksen kummiohjelmaan Kirgisiassa. Hän on saanut perhesuunnitteluapua, vertaistukea ja ystäviä Kynnyksen kehitysyhteistyöhankkeen kautta. Viime vuonna Gulmairam sai tytön, Aishan. Kävimme tapaamassa äitiä ja tytärtä hankematkalla maaliskuussa.

Puolivuotias Aisha hymyilee ja jokeltelee sohvalla. Gulmairam kertoo nauraen, että kun lapsi syntyi, sairaalan koko henkilökunta tuli katsomaan, onko lapsi todella terve. He tulivat katsomaan lasta kuin ihmettä, eivät saattaneet uskoa silmiään.

Suurin yllätys lapsen syntymässä Gulmairamille on kuitenkin ollut oman aviomiehen muuttunut suhtautuminen häneen. Gulmairam on aviomiehelleen nyt nainen, ei enää vammainen nainen. Eikä oma äitikään suhtaudu häneen enää kuin lapseen, vaan aikuiseen.

Gulmairam on onnellinen äiti. Hän on samalla vahva nainen, joka esimerkillään murtaa stereotypioita ja asenteita vammaisuudesta yhteisössään. Näitä naisia on hankkeissamme valtavasti lisää ja etsimme heille nyt aktiivisesti kummeja. Tule mukaan ja ryhdy kummiksi vammaiselle naiselle osoitteessa: www.kynnys.fi.

”Halusin pitää tämän lapsen”

Teksti ja kuva: Veera Pensala ja Laura Lipsanen 

Gulmairam Alimbai Kyzy, 25, on pieni ja tarmokas nainen. Hän puhuu nopeasti ja ilmeikkäästi. Emme meinaa pysyä perässä, kun hän luettelee elämänsä vaiheita: työt, sairaalajaksot, seurustelut, morsiamenryöstö… Nyt hän on onnellisesti naimisissa ja perhe on antanut hyväksyntänsä vammaiselle parille. Gulmairam odottaa ensimmäistä lastaan. Ja on lääkärien mukaan vaarassa kuolla.  

 ’’Minä en ole huolissani raskaudestani, mutta lääkärit sanovat, että voin kuolla. He sanoivat, että minun pitää tehdä abortti, etten saisi olla raskaana. Jotkut lääkärit jopa huusivat minulle. Miestänikin peloteltiin, että hän jää leskeksi ja yksin. Meinasin tulla hulluksi ja itkimme mieheni kanssa, mutta en suostunut allekirjoittamaan papereita. Muistin erään psykologin sanoneen minulle, että tein minkä valinnan tahansa, se on oikea. Minä halusin tämän lapsen. Lopulta minut rekisteröitiin virallisesti odottavaksi äidiksi.” 

Gulmairam on oppinut sanomaan ei, puolustamaan oikeuksiaan ja taistelemaan tahtonsa läpi. Koulutuksissa, joihin hän on osallistunut, on leikitty muun muassa roolileikkejä.  

’’Yhdessä roolileikissä olin raskaana, ja kaikki olivat raskauttani vastaan. Ja nyt kohtaan saman todellisessa elämässä.’’ 

Gulmairam ei edes tiennyt, että hän voisi joskus tulla äidiksi.  

 ’’En ajatellut, että voisin tulla raskaaksi. Kun rintojani aristi, luulin että minulla on rintasyöpä.’’  

 Nyt Gulmairam voi kuitenkin hyvin. Kerran kuussa hän käy normaaleissa raskausajan kontrolleissa.  

 ’’Kieltäydyin geenitesteistä, sillä jos niistä löytyy jotain, olisin vain huolissani. Lapseni joko on vammainen tai sitten ei ole. Yritän keskittyä nyt vain positiiviseen ajatteluun ja omaan hyvinvointiini.’’  

(Juonipaljastus: Gulmairam synnytti terveen tytön syyskuussa 2018. Facebookin videota perheestä on katsottu yli 150 000 kertaa!) 

 

”Aloin rakastaa jopa kainalosauvojani”

Teksti ja kuva: Veera Pensala ja Laura Lipsanen 

”Ei sillä ole väliä, miten muut arvioivat sinua, sillä sinun täytyy rakastaa itseäsi, olitpa vammainen tai vammaton. Minäkin aloin katsoa itseäni uudella tavalla ja aloin jopa rakastaa kainalosauvojani. Tunnen itseni todella kauniiksi”, 21-vuotias kirgisialainen Ayperi kertoo.  

Hänellä on iloiset silmät ja pehmeä ääni. Olemme Kirgisian pääkaupungissa Bishkekissä, jossa Ayperi osallistuu keskiaasialaisten vammaisten naisten järjestöjen yhteiseen tapaamiseen.  

Ayperilla ei totisesti ole ollut helppoa. Keski-Aasian entisissä neuvostotasavalloissa vammaista naista ei syntyessään välttämättä pidetä edes ihmisenä. Vaikeista lähtökohdista ponnistavan naisen täytyy ylittää monta kynnystä, jotta pääsee siihen pisteeseen, jossa edessäni istuva nainen nyt on. Siihen tarvitaan tukea, onnenpotkuja ja sinnikkyyttä, mutta myös unelmia ja haaveita sekä uskallusta lähteä tavoittelemaan niitä. Tavallisempi kohtalo on joutua koko elämäksi laitoshoitoon, vailla mahdollisuutta koulutukseen ja itsenäiseen elämään. 

”Meitä ei ole aiemmin hyväksytty naisina. Saamani koulutukset ovat mullistaneet elämäni. Tunnen nyt itseni naiseksi ja seksuaaliseksi ihmiseksi, ja hyväksyn itseni sellaisena kuin olen. Nyt en tosin edes haluaisi seurustella, sillä haluan olla vapaa ja päättää itse omasta elämästäni. Jos kuitenkin tapaan jonkun, tiedän nyt myös ehkäisystä ja voimme harrastaa seksiä ilman huolia”, Ayperi kertoo iloisena.  

”Äitini ei puhunut minulle mitään seksuaalisuudesta, mutta koulutusteni jälkeen minä puolestani aloin puhua äidille, vaikka hän onkin vaivautunut”, hän nauraa. 

”En halua olla kenenkään sohva”

Teksti ja kuva: Veera Pensala ja Laura Lipsanen 

Alia Tabaldieva, 31, ei halua tällä hetkellä seurustella kenenkään kanssa. Hän on saanut kyllikseen erilaisista vellihousupoikaystävistä, jotka eivät halua todellista suhdetta hänen kanssaan.  

’’Minulla oli poikaystävä, mutta olin hänelle ennemminkin kuin jokin mukava huonekalu kotona, kuin pehmeä sohva. Se ei ollut minulle tarpeeksi, sillä halusin romanttisen suhteen. Poikaystäväni sanoi, ettei tiedä miten minun kanssani voi harrastaa seksiä. Ehdotin, että sehän selviää, kun kokeilemme. Hän ei sanonut tähän mitään ja meni aivan kipsiin. Ja niin suhteemme päättyi aika pian.’’  

Monet kohtaamamme naiset kertovat kelpaavansa ehkä seurustelukumppaneiksi, mutta eivät naimisiin. Mies voi seurustella vammaisen naisen kanssa, mutta heti jos suhde uhkaa mennä vakavammaksi, se pistetään poikki. Alia antaa nyt piupaut tällaisille miehille ja aikoo keskittyä uraansa yritysmaailmassa ja viettää muuten aktiivista elämää.  

Jonakin päivänä hän toivoo kuitenkin löytävänsä uramiehen, jolla on suuri sielu ja sydän. Alian sympaattisuudella, älykkyydellä ja päättäväisyydellä hän varmasti tuleekin saavuttamaan tavoitteensa.  

”Ei ole mitään mitä vammainen nainen ei voisi tehdä. Kohtalosi riippuu sinusta, ei vammastasi”, Alia toteaa itsevarmana. 

 

 

 

”Kymmenen vuoden kuluttua haluan olla vaimo”

Teksti ja kuvat: Veera Pensala ja Laura Lipsanen 

Saida Asanova, 28, ottaa meidät hymyillen vastaan omassa kodissaan ja tarjoilee teetä. Äiti on ostanut asunnon hänelle. Elämä on muutenkin mennyt harppauksilla eteenpäin, sillä edellisvuoden kesäleirin jälkeen tulevaisuuden suunnitelmat ovat valmiina. Oman kauneussalongin lisäksi Saida haluaa miehen, vaikka yhtään ei ole vielä näköpiirissä. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä itsetunto lähtee juuri siitä, että uskoo itseensä. Ja itsetunnolla ja rohkeudella muutetaan maailmaa.  

’’Kymmenen vuoden kuluttua haluan olla vaimo. Ja haluan lapsia, ainakin yhden tyttären.’’ Saida pamauttaa meille varmalla äänellä.  

Saida tietää, että tänä päivänä vammaiset naiset seurustelevat, menevät naimisiin ja saavat lapsia. Hän kertoo ystävästä, jolla on sama vamma kuin Saidalla ja hän on naimisissa. Mies on vammaton ja heillä on tytär. Mahdollista se siis on, vaikkei helppoa. Saida kertoo myös miksi sukulaiset usein vastustavat avioliittoa, varsinkin vammaisen naisen naimista, vaikka kyseessä olisi rakkausliitto ja puoliso hyväksyisi liiton.  

’’Naisen pitää hoitaa kotia, siivota, laittaa ruokaa ja tehdä lapsia. Vammaisen naisen voi olla vaikea tehdä näitä töitä. Vammaisen miehen on paljon helpompi päästä naimisiin. Mutta asenteet ovat muuttumassa. Kuulemme koko ajan lisää aviopareista, joiden vanhemmat ovat hyväksyneet vammaisen miniän tai vävyn. Kun oma perhe hyväksyy, muu suku seuraa perässä.”   

”En suostu raportoimaan suhteistani perheelleni’’

Teksti ja kuva: Veera Pensala ja Laura Lipsanen 

Ukei Muratalieva, 31, suhtautuu seurusteluun ja seksuaalisuuteen luontevasti, ja kertoo meille hymyssä suin seurustelusuhteistaan. Tällä hetkellä hän tapailee erästä vanhaa ystäväänsä, joka on vähän aikaa sitten palannut Kanadasta. Suhde on aluillaan ja pari on tapaillut muutamia kertoja. Tulevaisuussuunnitelmiakin on jo tehty. Tosin viime viikolla treffit peruuntuivat, kun ystävän äidiltä murtui käsi ja hän jäi kotiin äitinsä avuksi.  

 Sen sijaan sukulaisille varman naisen itsenäinen elämä on ottanut koville. Ukei on asunut nyt vuoden verran omillaan, mitä perhe ei voi ymmärtää alkuunkaan. Tyypillistä onkin, että vaikka vammainen ihminen olisi itse valmis itsenäistymään, perhe ei osaa eikä halua päästää irti.

Ukein sukulaiset soittelevat hänelle jatkuvasti ja vaativat palaamaan kotiin. Ja ihmettelevät mitä Ukei piilottelee. ”Oletko ehkä raskaana?” he kysyvät ja ajattelevat, että Ukei piilottelee mahaansa. Veli taas epäilee, että siskolla on kamalasti poikaystäviä, jotka juoksevat jatkuvasti asunnolla ja joiden kanssa hän viettää rietasta elämää. Ukei ei kerro sukulaisilleen mitään ja suhtautuu heihin vähän huvittuneesti. Samalla hän on yrittänyt sanoa heille painokkaasti, että on muuttanut pois kotoa eikä ole palaamassa takaisin.  

Ukei tekee töitä perustamassaan järjestössä, kampanjoi aktiivisesti vammaisten oikeuksien puolesta ja antaa vertaistukea muille naisille. Nyt on onneksi vähän rauhallisempaa oman perheen taholta, sillä veli on saanut ensimmäisen lapsensa ja on sen kanssa kiireinen. Hyvä niin, Ukei tuumaa hymyillen.  

 

”Olen käsittänyt, että olen kaunis”

Teksti: Heini Saraste

Kuva: Charlotta Boucht

Ukei Muratelieva, Kirgisia: 

”Luokkatoverini pitivät minua ennen kaikkea vammaisena. Minut eristettiin muista. Onneksi oli olemassa yksi ystävä, joka halusi olla seurassani. Hänen, tämän älykkötytön, kanssa olimme ne luokan erilaiset. Olimme aikuisempia kuin muut, olimme kohdanneet elämän eri lailla kuin muut ja olimme myös pohtivampia kuin muut. Joskus jälkikäteen puhuimme itsestämme, että olimme kuin kaksi valkoista lintua mustien joukossa.

Olin hyvin, hyvin arka. En oikeastaan jaksanut juuri mitään. Yritin näyttää aktiiviselta ja itsevarmalta, mutta esimeriksi esiintymiset luokan edessä tuntuivat aivan mahdottomilta. Täytyi kerätä kaikki voimat, jotta jaksaisi nousta sisäisten esteitten yläpuolelle ja avata suunsa. 

Pikkuhiljaa, aivan vähitellen, sain kuitenkin lisää rohkeutta. Erityisesti sitä toi Amerikan matka. Menin 18-vuotiaana sinne johtajuuskoulutukseen. Meitä nuoria, vammaisia naisia kannustettiin ottamaan vastuu omasta elämästämme. 

Olen oppinut elämästä kantapään kautta, olen oppinut esiintymään, olemaan ylpeä itsestäni, ruumiistani ja seksuaalisuudestani. Olen käsittänyt, että olen kaunis.”