Vammaiset naiset näkyviksi

Teksti ja kuvat: Eija Rautakorpi

2 henkilöä katsoo kameraan toimistossa
Kuvassa Suad Zahirović (vas.), IC Lotoksen toiminnajohtaja sekä Adnana Tursum, talous- ja hallintopäällikkö

Vammaiset naiset kohtaavat Bosnia-Herzegovinassa monen tasoista syrjintää, eristämistä ja ennakkoluuloja: he eivät pääse kouluttautumaan tai työelämään ja joutuvat elämään lähiomaisten avun varassa.

Tuzlan kaupungissa toimiva IC Lotos on pieni mutta valtakunnallisesti vaikuttava ja arvostettu vammaisten oma järjestö, jonka toimintaa Kynnys on tukenut pitkään.

kolme henkilöä hymyilee pöydän ääressä
Kuvassa: Sandra Marković, IC Lotoksen projektipäällikkö (vas.), Eija Rautakorpi, Kynnyksen kehitysyhteistyökoordinaattori ja Suad Zahirović.

Nykyisessä hankkeessa (2022-2025) halutaan vähentää vammaisiin naisiin kohdistuvaa syrjintää ja väkivaltaa. Itsenäisen Elämän periaatteita korostava vammaisjärjestö IC Lotos tekee vaikuttamistyötä koko maassa ja on mm. perustanut useita vertaisryhmiä eri puolille maata, jotta vammaiset naiset aktivoituisivat, verkostoituisivat ja tekisivät näkyvää vaikuttamistyötä oman kantoninsa alueella.

Haastattelin elokuussa 2024 kolmea Lotoksen toiminnassa mukana olevaa naista.

Mersiha Fazlić

hymyilevä nainen pyörätuolissa

Nelikymppinen kolmen lapsen äiti on saavuttanut elämänsä suurimman haaveen eli perheen.

Vuonna 2010 Mersiha tuli ensimmäisen kerran mukaan bosnia-herzegovinalaisen IC Lotoksen toimintaan ja sai ajatuksen itsenäisen elämän mahdollisuudesta, vuokrasi oman asunnon ja alkoi liikkua kaupungilla. Se oli suuri askel nuorelle naiselle, joka oli sulkeutunut kotiinsa ja kokenut vammansa vuoksi erittäin voimakasta syrjintää ja jopa halveksuntaa. Ilman raajoja syntynyt opiskelija sai kokea myös opiskellessaan syrjintää oppilaitoksen rehtoria myöten.

Lotoksessa Mersiha pääsee tekemään naisten voimaannuttamista ja taistelemaan kehohäpeää vastaan. Tänä kesänä hän pääsi myös osallistumaan Lotoksen suureen kolmen päivän naisseminaariin lastensa kanssa. Oli suuri asia, että pääsin matkustamaan kotikaupunkini ulkopuolelle ensimmäistä kertaa 10-vuoteen”, kiittelee Mersiha hymyillen.

Bojana Ljubović

hymyilevä nainen toimistotuolissa pöydän ääressä

Kuulovammainen Bojana (24v.) on työskennellyt IC Lotoksen taloushallinnossa kaksi vuotta.

Lotoksen talouspäällikkö Adnana toimii hänen mentorinaan ja opettajanaan ja kutsuu Bojanaa tyttärekseen. Työnsä innoittamana Bojana, entiseltä koulutukseltaan fysioterapeutti, on aloittanut myös taloushallinnon opiskelun yliopistossa.

Orpona kasvanut nuori nainen suree edelleen menetettyä lapsuuttaan ja väkivaltaisia kasvuolosuhteitaan ja tekee tietoisesti työtä pysyäkseen positiivisena. Hän ”kerää” energiaa muista ihmisistä ja esimerkiksi siitä, että voi joskus hankkia uuden mekon vain omaksi ilokseen.

Hän haaveilee perheestä ja pienestä talosta, jossa on puutarha sekä kissoja ja koiria. Siis elämästä, johon ei kuulu väkivaltaa vaan mielenrauhaa.

Selma Plančić

silmälasipäinen nainen katsoo kameraan

Pyörätuolia käyttävää Selmaa voi hyvällä syyllä kutsua IC Lotoksen naisaktivistiksi.

Hänellä on useampia luottamustehtäviä IC Lotoksen hallitusjäsenyyden lisäksi; Tuzla kantonin naisryhmän puheenjohtajuus sekä nuorten vammaisten ryhmän varapuheenjohtajuus.

Selma puhuu erityisesti tietoisuuden nostamisen, henkilökohtaisen avustaja -palvelun ja tuetun asumisen puolesta. Bosnia-Herzegovinassa, jossa ei ole avustajajärjestelmää, omaiset, useimmiten äiti, toimivat aikuisen lapsensa avustajana. Kun Selman äiti tänä kesänä sairastui, vaihtoehdot olivat vähissä: joko maksaa itse avustajan palkka, jotta voi asua ja toimia omien tavoitteidensa mukaisesti tai muuttaa laitokseen tai vanhainkotiin.

Omassa vaikuttamistyössään Selma pitää tärkeänä löytää koteihinsa sidottuja vammaisia naisia: antaa toivoa ja olla henkilökohtaisena esimerkkinä siitä, että jokaisesta voi tulla jotakin. Muutos alkaa oman ajattelun muuttamisesta, joka voi joskus olla suurempi este kuin rakennetun ympäristön esteellisyys.

Selma puhuukin mielellään, että vammaisten tulee astua ulos ”mukavuusvyöhykkeeltään”, eli passiivisesta roolistaan, kohti vaikuttamistyötä, muuttamaan niitä asioita ja esteitä, jotka estävät ja rajoittavat itsenäistä elämää ja osallisuutta. ”Vammaisten naisten tulee tulla näkyviksi”, kiteyttää Selma omaa visiotaan.

Kylässä Bosnia-Hertsegovinassa

Ilmassa on pistävä savun haju, kuten kaikkialla Bosnia-Hertsegovinassa, jossa taloja lämmitetään puulla tai koksilla. Savu saa maiseman näyttämään pehmeältä ja kuvauksellisen kauniilta. Ajamme Tuzlan kaupungista pieneen lähikylään, johon meidät on kutsuttu tapaamaan vammaisjärjestö IC Lotoksen nuorta aktiivia tai aktivistia, kuten he itseään kutsuvat.

Vanha pakettiauto jaksaa puskea vielä jyrkän mäen päälle, jossa Eminan, 23, ja hänen veljensä sekä vanhempiensa talo sijaitsee. Muiden ihastellessa idyllistä kylämaisemaa, mietin, kuinkahan päästä turvallisesti sisälle taloon, jonne nousevat jyrkät, kaiteettomat portaat ja miten ihmeessä Emina pyörätuolinkäyttäjänä pääsee kotiinsa. Tässä maassa yksikään vammainen ei selviä itsenäisesti, se on käynyt matkan aikana selväksi.

Emina istuu pienessä olohuoneessa sohvalla, jossa hän viettää päivänsä. Hänellä ei ole sisäkäyttöön sopivaa pyörätuolia. Meille vieraille tarjotaan vahvaa turkkilaista kahvia ja suklaaleivoksia. Äiti on selkeästi tämän kodin henki ja Eminan apu ja tuki kaikessa. Kun kysyn, missä Emina kävi koulunsa, käy ilmi ettei hän koskaan päässyt kouluun! Kylän koulu, joka sijaitsee vain muutaman kilometrin päässä, ei suostunut ottamaan häntä oppilaakseen: ei edes niin että äiti olisi toiminut avustajana. Koulu ei halunnut ottaa Eminan tilanteesta minkäänlaista vastuuta. Tuntuu uskomattomalta, että Euroopassa 2000-luvulla tällainen syrjintä on mahdollista.

Nuori nainen on oppinut itse ne opit ja taidot, joita elämässään kokee tarvitsevansa, mutta tunne siitä, että on jäänyt jostain paitsi, on jäänyt jonnekin mielen perukoille. Mietin ettei mikään korvaa lapselle koulun tuomia kokemuksia ja lasten keskinäistä yhdessä olemista, leikkiä ja oppimista. Eminan lapsuus on mennyt oman kodin seinien sisällä.

Kuusi vuotta sitten IC Lotos teki selvitystä alueen nuorista vammaisista ja löysi Eminan. Lotoksen avustuksella teini-ikäinen nuori nainen pääsi ensimmäistä kertaa elämässään kouluun ja suoritti kaksi luokkaa. Hän kävi myös IT-akatemiaa.

Viime vuosina Emina on ollut mukana aktiivisesti Lotoksen toiminnassa ja osallistunut erityisesti nuorille vammaisille suunnattuihin koulutuksiin ja vertaisryhmätoimintaan. Hän on saanut toiminnan myötä uusia ystäviä ja toimii myös mentorina, vertaistukijana, toisille. Lotokseen Emina suhtautuu kuin perheeseen ja se näkyy myös meille vieraille siinä, miten lämpimät välit Lotoksen autonkuljettajalla Samirilla näyttää olevan koko perheen kanssa. Lotoksen autonkuljettaja on korvaamaton henkilö Tuzlan alueen vammaisille. Ilman häntä vaikeasti liikkuvat vammaiset eivät pääsisi osallistumaan Lotoksen toimintaan ja koulutuksiin.

Emina haaveilee psykologin työstä; mentorina toimiminen on antanut hänelle itsevarmuutta ja tarkoituksellisuutta elämään. Haaveisiin kuuluu myös itsenäinen asuminen ja itsenäisempi elämä ylipäätänsä. Se ei kuitenkaan onnistu ilman sopivampaa asuntoa ja henkilökohtaista avustajaa. Niin taloudellisia, rakenteellisia kuin asenteellisiakin esteitä tuntuu olevan tässä maassa loputtoman paljon. Onneksi on näitä nuoria rohkeita aktivisteja, jotka haluavat muuttaa maansa yhteiskunnan rakenteita, politiikkaa ja asenteita! Kaikki on mahdollista, toteaa Emina keskustelumme lopuksi, kuin tiivistäen oman elämänmottonsa.

Teksti: Eija Rautakorpi, Kynnyksen kehitysyhteistyökoordinaattori

Kynnys on tukenut vammaisjärjestö IC Lotosta kehitysyhteistyöhankkeessa Ihmisoikeuksien ja vammaisten itsenäisen elämän tukeminen Länsi-Balkanilla” vuosina 2017-2021. Hanketyö jatkuu Bosnia-Hertsegovinassa vielä vuoden 2024 loppuun. Uusi hanke kohdistuu vammaisten naisten aseman vahvistamiseen sekä syrjinnän ja väkivallan ehkäisyyn.

Kummina tuet Kynnyksen vammaisia kumppaneita. Tuellasi he saavat mahdollisuuksia itsenäiseen elämään. Tule kummiksi!